Kehitysvammaiset henkilöt kansalaisina: tarkastelu työn kautta

Tutkielma tarkastelee kehitysvammaisten henkilöiden kansalaisuutta työn näkökulmasta. Kansalaisuus ymmärretään normatiivisena hyvänä kansalaisuutena ja osallisuutena yhteiskunnasta ja työn tekeminen, erityisesti palkkatyö, kansalaisuuden keskeisenä määrittäjänä. Tutkielma reflektoi kehitysvammaisten henkilöiden kansalaisuutta työn kautta sekä teoreettisesti (kirjallisuus ja kehitysvammaisuuden ilmiö), praktisesti (työn tekemisen käytänteet) että diskursiivisesti (vammaispoliittinen diskurssi). Työn ensimmäisessä osassa tarkastellaan kehitysvammaisuuden määritelmästä nousevia haasteita työhön perustuvalle kansalaisuudelle työkykyisyyden ja kansalaiskuntoisuuden käsitteiden avulla. Tämän jälkeen käsitellään työtä kansalaisaseman perustana kansalaisoikeuksien, velvollisuuksien ja osallisuuden (inkluusio-ekskluusio) näkökulmista. Erityisesti hyödynnetään aktiivisen kansalaisuuden kritiikkiä ja kriittistä vammaistutkimusta lähdekirjallisuutena. Työn toisessa osassa hahmotellaan työn tekemisen käytäntöjen tuottamaa kansalaisasemaa kehitysvammaisille henkilöille sekä tulkitaan vammaispoliittista diskurssia kansalaisuuden näkökulmasta. Lähdeaineistona on vammaislainsäädäntö, kehitysvammaisten henkilöiden työtä käsittelevät raportit, tutkimukset ja selvitykset sekä eksplisiittisesti vammaispoliittinen aineisto: vammaispolitiikkaa ohjaavat dokumentit ja parlamentaarinen keskustelu. Tutkielmassa hyödynnetään erilaisia lähdeaineistoja ja tulkinnan menetelmiä, minkä vuoksi tutkielma on jäsennettävissä mixed method -tutkimukseksi. Vammaispoliittisen diskurssin analyysissä hyödynnetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä ja diskurssianalyysiä. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymykseen, minkälaista kansalaisasemaa työ tuottaa kehitysvammaisille henkilöille teoreettisesti, vammaispalvelujärjestelmän työn käytäntöjen kautta ja vammaispoliittisen diskurssin sisäisinä ideaaleina. Tutkimuksen tuloksina voidaan todeta, että työ tuottaa kehitysvammaisille henkilöille fragmentoituneita ja ristiriitaisia kansalaisuuden positioita. Sekä työelämän käytännöt että vammaispoliittinen diskurssi saattavat inkluusiota tavoitellessaan synnyttääkin ekskluusiota. Työ ei ole yhdenvertainen kansalaisaseman määre kehitysvammaisille henkilöille, koska osa heistä on väistämättä työelämän ulkopuolella. Aidosti inklusiivista kansalaisuutta tuleekin kehittää joko työn määritelmää laajentamalla tai kansalaisuuden käsitteellisiä perusteita muuttamalla