Kuulumisen ehdot ja kansallinen järjestys. Pakolaisuus, Suomi ja työ Helsingin Sanomien uutisissa vuosina 1973-74 ja 2005

Tutkielmani käsittelee diskurssianalyysin keinoin pakolaisen ja turvapaikanhakijan representoitumista sanomalehtiuutisissa. Teoreettisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktionismi. Konstruktionistisesta näkökulmasta pakolaisella ja turvapaikanhakijalla ei ole määrittelyistä irrallista ”luonnollista” olemusta. Pakolaisuus rakentuu osaltaan julkisessa sanassa erilaisten erontekojen ja rajanvetojen kautta. Tutkielmani tarkastelee sitä, miten pakolaiset ja turvapaikanhakijat esitetään, miten Suomi kuvataan sekä miten pakolaisuudesta puhutaan työn yhteydessä. Analyysin jakautuminen pakolaisen, Suomen ja työn näkökulmiin perustuu tausta-analyysiin, jossa olen luokitellut uutiset temaattisesti. Aineisto koostuu Chilen pakolaisia käsittelevistä uutisista vuosina 1973 ja 1974 sekä vuoden 2005 pakolais- ja turvapaikanhakijauutisista Helsingin Sanomissa. Aineistossa on yhteensä 138 uutista. Tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt Norman Fairclough’n kriittistä diskurssianalyysiä. Uutisten tarkastelu on jakautunut tekstitason analyysiin ja tulosten yhteiskunnalliseen tulkintaan. Analyysissä olen keskittynyt tarkastelemaan millaisia representaatioita, identiteettejä ja suhteita pakolaisuutisissa muodostuu. Millä tavalla pakolainen suhteutuu Suomeen ja Suomi pakolaiseen? Mikä on työpuheen suhde pakolaisiin ja Suomeen? Tulosten yhteiskunnallisessa tulkinnassa tarkoituksena on ollut pohtia sitä, millainen yhteiskunta uutisissa muodostuu? Kuka voi kuulua suomalaiseen yhteiskuntaan ja millä ehdoin? Chilen pakolaiset merkityksellistyvät uutisissa sisäisten eroavaisuuksien kautta. Pakolaiset jaetaan chileläisiin metsämiehiin ja ”muiden alojen pakolaisiin”. Työpuheen taustalla on vuoden 1973 työllisyys- ja maahanmuuttopoliittinen tilanne. Vuoden 2005 aineistossa työpuhe on siirtynyt maahanmuuttajiin. Pakolaiset kuvataan suhteessa työperusteisiin maahanmuuttajiin. Turvapaikanhakijat jaetaan uutisissa oikeisiin ja vääriin. ”Perusteettomista” hakijoista ja ”Dublin-kiertolaisista” puhutaan turvallisuuteen ja rikollisuuteen viittaavasti. Pakolaiset kuvataan työperusteisia muuttajia hyödyttömämmiksi ja turvapaikanhakijat torjuttaviksi. Maahanmuuttajaryhmien välille muodostuu näin hierarkia. Puhetapa myötäilee vuoden 2005 maahanmuuttopoliittista ohjelmaa, jossa yhtäältä korostetaan ”kiertolaisten” torjuntaa ja toisaalta painotetaan työperusteisten maahanmuuttajien tärkeyttä Suomen menestymiselle. Tulokset osoittavat, että pakolainen ei ole yhtenäinen kategoria. Pakolainen ei uutisissa rakennu yksiselitteisesti toiseksi ja vieraaksi. Pakolaisuus ja turvapaikanhaku muodostuvat pikemminkin sisäisten erojen kautta. Pakolaisuutisoinnin analysoinnissa olisi katsottava tekstitason ulkopuolelle, sillä erojen tekeminen on yhteydessä yhteiskunnalliseen kontekstiin. Pakolaisuutisissa on lopulta kyse neuvottelusta siitä, millä ehdoin yhteiskuntaan voi kuulua, ei kategorisesta toiseudesta