Sivistyneistön suomalaisuus ihmiskäsityksen murroksessa. 1930-luvun kulttuurikriisi suomalaisen sivistyneistön kulttuurisen identiteetin kriisinä

Tutkielma käsittelee suomalaisen sivistyneistön 1930-luvulla kokemaa kulttuurikriisiä. Kokemuksella oli kansainvälistä pohjaa, sillä maailmansotien välisen ajan Euroopassa käytiin laajaa keskustelua länsimaisen kulttuurin rappeutumisesta. Suomessa keskustelu kulttuurikriisistä ei kuitenkaan koskettanut suurten ”kulttuurielimistöjen” kohtaloja, vaan kiinnostus keskittyi ihmisen ongelmaan ja hänen asemaansa kansallisessa kulttuurissa. Tämän pro gradu -tutkielman tutkimustehtävänä on selvittää, mikä oli suomalaisen 1930-luvun sivistyneistön kokema kulttuurikriisi ja mikä oli sen historiallinen tausta. Työssä käsitellään 1930-luvun kulttuurikriisiä suomalaisen sivistyneistön 1800-luvun alkupuolella aloittaman kansallisen projektin kontekstissa. Tutkimus selvittää 1800- ja 1900-lukujen aikana tapahtuneiden länsimaisen ihmiskäsityksen muutosten vaikutusta suomalaiseen nationalismiin ja kulttuuriseen identiteettiin. Painotus on siinä, miten suomalaisessa kansallisuusajattelussa suomalaisuuden ymmärrettiin kiinnittyvän ihmisyksilöön. 1930-luvun kulttuurikriisiä tutkitaan tässä työssä suomalaisen sivistyneistön kulttuurisen identiteetin näkökulmasta. Työn teoreettisena viitekehyksenä on Peter L. Bergerin ja Thomas Luckmannin sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan inhimillinen todellisuus on ihmisen yhteiskunnallisesti rakentamaa. Tästä lähtökohdasta käsin tutkimusaineistoksi on valittu julkista materiaalia, joka on osallistunut kulttuurikriisiä koskeneen yhteiskunnallisen todellisuuden rakentamiseen. Tutkimuksen aineistona ovat 1930-luvulla julkaistu kulttuurikriisikeskusteluun osallistunut pamfletti- ja esseekirjallisuus sekä aikakauslehtiartikkelit. Työn teoreettisina apuvälineinä toimivat Stuart Hallin teoriat identiteeteistä ja subjektikäsityksistä sekä Michel Foucaultin kurinpitovaltaa ja modernin yksilön syntyä käsittelevä ajattelu. 1930-luvun kulttuurikriisissä oli kysymys sivistyneistön kulttuurisen identiteetin kriisistä. Siinä sivistyneistön identiteetti rakoili suhteessa kulttuurikäsitykseen, kansallisuusajatteluun sekä sivsityneistön sosiaaliseen asemaan kansallisvaltion huipulla. Kulttuurin koettiin olevan kriisissä, koska sivistyneistön 1800-luvun alkupuolella rakentama kansaan suuntautunut kulttuurinen identiteetti, suomalaisuus, ei kestänyt modernin länsimaisen ihmiskäsityksen muutosten paineessa. Kulttuurikriisn myötä sivistyneistön aito empaattinen suhde kansaan katkesi. Yleisemmällä tasolla kulttuurikriisissä oli kysymys nopeasti muuttuvan modernin maailman sekä pysyvyyttä ja ikuisuutta korostavan kansallisen kulttuurikäsityksen ristiriidasta. Tutkimus laajentaa kuvaa 1930-luvun suomalaisen sivistyneistön ajattelusta ja ajattelun edellytyksistä. Työ tuo uuden näkökulman aikaisempiin tulkintoihin 1930-luvun kulttuurikriisistä, sillä siinä suomalaisen sivistyneistön kulttuurisen identiteetin kehitys liitetään länsimaisessa ajattelussa tapahtuneisiin, ihmiskäsitystä koskeneisiin muutoksiin