Assimilaatiolla australialaiseksi ­ Diskurssianalyysi erään kansallisuuden laitamilta

Hakutermit: kansallinen identiteetti, marginaalisuus Pro gradu -tutkielmassani ryhdyin selvittämään, mitä piilee australialaisen kansallisidentiteetin takana. Australialaisuus kansallisuutenahan on varsin heterogeeninen kokonaisuus. Sen historiaa niin kuin nykypäivääkin määrittää vahvasti yhä jatkuva, ympäri maailmaa lähtöisin oleva maahanmuutto, joka on muokannut australialaista yhteiskuntaa koko ajan monikulttuurisempaan suuntaan. Tätä pakkaa sotkevat omalta osaltaan useat alkuperäiskansat. Mikä siis on lopulta aitoa, oikeaa australialaisuutta? Teoreettinen pohja tarjosi identiteettikäsitystä, joka nojautuu toiseuteen ja tämä ajatus elikin jatkuvasti tutkielman taustalla. Kaikki eivät australialaisia ole, luki passissa mitä hyvänsä. Niin sanottu aito australialaisuus näyttääkin syntyneen kulttuurisen tarinan muodossa, ja tuo tarina palaa muistelemaan vielä tänäkin päivänä 1800-luvun uudisraivaajien välistä tasa-arvoa ja veljeyttä karun luonnon armoilla. Koska halusin kuitenkin tutkia nimenomaan nykypäivää, tarvitsin metodin, jolla analysoida puheita. Menetelmälliseksi kehykseksi valikoitui diskurssianalyysi sillä aineisto vaihtui tutkielman edetessä muutamaan otteeseen. Lopulta päädyin analysoimaan Australian siirtolais-, monikulttuurisuus- ja alkuperäiskansojen asiainministeriön vastuuministerien puheita ja muita tiedonantoja kustakin edellä mainitusta alueesta. Analyysin edetessä kuva ministeriöstä eräänlaisena kansallisidentiteettiä luovana laitoksena vahvistui, vaikka itse tutkimustulokset eli havaitut diskurssit sanoivatkin loppujen lopuksi hyvin vähän mitään itse australialaisuudesta. Sen sijaan viitteitä siihen, mitä se ei ainakaan ole, oli havaittavissa enemmän. Australian alkuperäisasukkaat eli aboriginaalit vaikuttaisivat ehkä hieman yllättäen olevan australialaisuuden ongelmista suurin. Toisaalta heille kyllä raotetaan australialaisuuden ovea, mutta ehdot ovat jyrkät: aboriginaalien perinteinen liikkuva elämäntapa on jätettävä ja edessä on muutto kaupunkiin omaksumaan Australian valtaväestön tavat. Paljon puhuttu monikulttuurisuus puolestaan kolisi tyhjyyttään. Vaikka sitä mainostetaankin Australian vetonaulana ja jopa kansallisidentiteettinä, tietoiskuissa korostuu kulttuurien kirjon hallinnan tarve ja moskeijoissa asennellaan jo kuuntelulaitteita muslimiterroristien varalta. Sen sijaan se, mistä koko tutkielman idea sai alkunsa, eli maahanmuuttajuus ei lopulta ollutkaan vaaroista pahin. Tämä johtunee siitä, että myös niin sanotut aidot australialaiset ovat juuriltaan maahanmuuttajia. Kaiken kaikkiaan australialaisuus näyttäytyi yhdenlaisena dominoivana kansallisuus- ja kulttuuritarinana, joka nousee esiin jopa lastenkirjoissa. Sen laitamilla marginaaliset ryhmät kuten aboriginaalit ja tietyt maahanmuuttajat kyllä kertovat omia tarinoitaan. Eri asia on, kuullaanko tai kuunnellaanko niitä. Mikäli harkitsisin jatkoa tutkielmalleni, keskittyisin melko varmasti näihin