Tarinoita kuntoutumisesta. Tutkimus vajaakuntoisten nuorten aikuisten kuntoutumisesta ja kuntoutustutkimuksista

Hakutermit: kuntoutuminen, ammatillinen kuntoutus, vajaakuntoiset, nuoret aikuiset, elämänhallinta, narratiivisuus Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on vajaakuntoisten nuorten aikuisten kuntoutuminen ja ammatilliset kuntoutustutkimukset. Tutkielmassa on haastateltu seitsemää noin 30-vuotiasta pääkaupunkiseudulta kotoisin olevaa nuorta kuntoutujaa, jotka ovat käyneet ammatillisessa kuntoutustutkimuksessa Helsinkiläisessä Kuntoutus Ortonissa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä merkityksiä vajaakuntoisuus, kuntoutuminen ja kuntoutustutkimus saavat kuntoutujien elämäntarinoissa. Tarkoituksena on myös tuoda esille erilaisia kuntoutuja-elämäntarinoita ja niiden ominaispiirteitä. Tarkastelun näkökulma on sosiaalinen, ja tutkielman tarkoituksena on tuoda esille kuntoutujien ääni. Haastattelut on tehty teemahaastatteluin. Haastatteluaineiston analyysiin on käytetty narratiivisia menetelmiä; tarinoita ja niiden juonirakenteita on analysoitu holistisen rakenteenanalyysin avulla ja kuntoutuksen sekä kuntoutustutkimuksen merkityksiä kategorisen sisällönanalyysin avulla. Haastateltavien antamat merkitykset kuntoutukselle voidaan jakaa kolmeen osaan: kuntoutus toimintana, esimerkiksi fysioterapia, koulutus ja laitoskuntoutusjaksot, kuntoutus taloudellisena teemana, johon kuuluu kuntoutujan ja maksajan taloudelliset ongelmat, ja kolmantena osana kuntoutus vaihtoehtona esimerkiksi raskaalle työlle tai eläkkeelle. Laaja, moniammatillinen kuntoutustutkimus sai yleisesti ottaen positiivisia merkityksiä haastatteluissa. Kuntoutustutkimus näyttää kuitenkin saavan merkityksensä haastateltaville sen mukaan, mitä siltä odotetaan, ja toteutuvatko odotukset sekä tutkimuksessa laaditut suunnitelmat. Kuntoutujien kuntoutuja-tarinat olivat varsin erilaisia, eikä yhtä tyypillistä kuntoutuja-tarinaa voitu aineistosta löytää. Monessa tarinassa yhteisiä piirteitä oli kuitenkin koulutuksen tärkeyden ymmärtäminen kolmekymppisenä ja kuntoutuksen saamisen ongelmallisuus, sillä kuntoutustutkimuksessa laadittu kuntoutussuunnitelma ei puolilla haastateltavista onnistunut ­ maksaja, usein Kansaneläkelaitos tai vakuutusyhtiö ei suostunut kustantamaan kuntoutusta. Vain kolmella haastateltavalla kuntoutussuunnitelma onnistui, ainakin jossain määrin. Kuitenkin moni kuntoutuja näyttää selviytyvän; kuntoutus kustannetaan vaikka itse, tai suunnitelmaa muutetaan niin, että maksaja sen suostuu maksamaan. Yksi haastateltavistani on kuitenkin jäänyt ilman kuntoutusta ja toivomaansa hoitoa, eikä ole päässyt elämäntarinassaan eteenpäin. Kuntoutussuunnitelmia tekevien kuntoutuslaitosten ja kuntoutuksen maksavan tahon yhteistyötä pitäisi parantaa, ja jonkinlainen tukiverkko olisi saatava niille, jotka eivät suunnitelmasta huolimatta kuntoutusta saa