Isien suru ja surusta selviytyminen lapsen kuoleman jälkeen.

Tutkielman tarkoituksena oli kuvata isien surua ja surusta selviytymistä lapsen kuoleman jälkeen. Tutkimusaineisto kerättiin kahdeksalta (N=8) vapaaehtoisesti tutkimukseen osallistuvalta isältä aineistotriangulaation avulla. Ensimmäisenä aineistonkeruu menetelmänä käytettiin kyselyä, joka sisälsi neljän avointa kysymystä. Lisäksi kuusi (n=6) tutkimukseen osallistuvista isistä haastateltiin. Tutkimukseen osallistuvien isien lasten elinikä vaihteli 40 minuutista 2 vuoteen ja 3 kuukauteen. Tutkimus on lähestymistavaltaan laadullinen. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällön analyysillä. Lapsen vakava sairaus ja kuolema oli järkytys ja käsittämättömän suuri menetys isille. Isien suru ilmeni dynaamisena ja yksilöllisinä ennakoivina surun tuntemuksina, emotionaalisina tuntemuksina, fyysisinä reaktioina sekä sosiaalisina ja käyttäytymiseen liittyvinä reaktioina. Isien surun tuntemuksissa ilmeni myös samanlaisuutta. Ajan myötä isien suru muuttui ja toi isien elämään sekä myönteisiä että kielteisiä muutoksia. Lapsen kuoleman jälkeinen isien surusta selviytymisen ydinprosessi oli pakeneminen, joka muodostui surun tuntemuksista ja niiden ilmentymisestä, surutyöstä ja suremisesta, sisäisistä voimavaroista ja niiden hyödyntämisestä sekä ulkoisista voimavaroista ja niiden tuomasta hyödystä. Isät käyttivät surusta selviytymiseen erilaisia yksilöllisesti vaihtelevia tiedostamattomia ja tietoisia selviytymiskeinoja. Tyypillistä selviytymisessä oli menetykseen liittyvien tunteiden tukahduttaminen, muistojen ja ajatusten vältteleminen sekä todellisuuden kohtaamista välttävien surutyön keinojen käyttäminen. Isien sisäiset voimavarat, kuten usko ja persoonallisuus, auttoivat surusta selviytymisessä. Sosiaalisen tuen merkitys isien surusta selviytymisessä oli vastavuoroista tuen saamista ja antamista, jonka merkitys vaihteli lapsen kuolemasta kuluneen ajan myötä. Isien tärkein tuki oli puoliso ja perheen muut lapset. Myös saman kokeneiden tukea pidettiin auttavana tukena puolison lisäksi. Läheisiltä ihmisiltä saatu tuki oli osallistuvaa tai välttelevää henkistä ja konkreettista tukea, jonka isät kokivat sekä myönteisenä että kielteisenä. Terveydenhuoltohenkilöstön tukea arvostettiin ja pidettiin merkittävänä. Isät olivat myös kriittisiä henkilöstöltä saatuun tukeen ja osoittivat useita kehittämisehdotuksia isien kohtaamiseen ja tukemiseen lapsen kuoleman jälkeisessä tilanteessa. Isät surevat lapsen kuolemaa voimakkaasti ja pyrkivät selviytymään menetyksestä omalla tavallaan. Kaikkiaan lapsen kuolemasta selviytyminen on isille raskas prosessi, johon isät tarvitsevat aikaa ja tukea. Terveydenhuollossa tulisi ymmärtää isien omaa yksilöllistä tapaa surra ja selviytyä lapsen kuolemasta sekä tunnistaa ja tukea lapsensa menettäneiden isien selviytymistä edistäviä voimavaroja. Avainsanat: suru, isien suru, selviytyminen, voimavarat, sosiaalinen tuk