Kalapaperista huikeaan analyysiin. Kritiikin asema suomalaisella teatterin kentällä vuonna 2002.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millainen oli teatterikritiikin asema suomalaisella teatterin kentällä vuonna 2002. Aihe on ajankohtainen, koska sekä median että teatterin kentillä viime vuosina tapahtuneet muutokset ja niillä käytävä kilpailu yleisöstä asettavat paineita teatterikritiikin sisällölle, muodolle ja tavoitteille. Tutkimus toteutettiin sähköpostikyselynä touko- ja syyskuussa 2002. Kysely lähetettiin yhteensä 46:lle teatterinlain piiriin kuuluvan teatterin johtajalle ja 43:lle teatterikritiikkejä kirjoittavalle kulttuuritoimittajalle, joista 22 johtajaa ja 24 toimittajaa vastasivat. Koko otoksen vastausprosentti oli noin 52 prosenttia. Vastaukset luokiteltiin kysymys kysymykseltä aineistoa lähilukien teatterikritiikkiin kohdistuviin odotuksiin ja arvioihin. Tutkimuksen teoreettisena taustana käytettiin Pierre Bourdieun kenttäteoriaa. Teatterikritiikin tärkein tehtävä on yleisön palvelu. Teatterinjohtajat odottavat sen tarkoittavan etenkin esityksistä tiedottamista, kulttuuritoimittajat puolestaan esitysten laadun arviointia. Teatteri-instituutiota kritiikki palvelee pitämällä yllä teatterikeskus-telua ja innostamalla ihmisiä teatterin pariin. Koska toimittajat korostavat arvioinnin merkitystä, heidän vastauksiinsa sisältyy implisiittisesti myös näkemys kritiikistä teatteritaiteen laadun valvojana. Vähiten kritiikkiä tarvitsevat teatterintekijät: Teatterin-johtajat näkevät kritiikin vaikutuksen tekijöihin kielteisenä ja henkiseen hyvinvointiin vaikuttavana. Kulttuuritoimittajat tuovat vain varovasti esiin kritiikin mahdollisuuden hyödyttää tekijää ammatillisesti ja siten olla mukana teatteritaiteen kehittämisessä. Teatterinjohtajat näkevät kritiikin olevan lähellä teatteria koskevaa muuta, usein viihteellistä julkisuutta. Toimittajat puolestaan liittävät kritiikin vahvasti osaksi sanomalehtijournalismia, mutta korostavat siis edelleen sen perinteistä tehtävää esityksen arvottajana. Osa toimittajista näkee kritiikin muodon vaativan uudistamista, jotta arviointitehtävä ja journalistiset kriteerit sopisivat paremmin yhteen. Kumpikaan ryhmistä ei liitä kritiikkiin kulttuuripoliittisia pyrkimyksiä, osa teatterinjohtajista suorastaan kavahtaa niitä. Teatterinjohtajat pitävät suomalaisen teatterikritiikin tärkeimpänä kehittämisen kohteena kriitikkojen ammattitaitoerojen kaventamista. Ammattitaitoisesti tehdylle kritiikille johtajat olisivat valmiita antamaan merkittävän aseman teatterin kentällä. Kriitikolta odotetaan siis yhä erityisiä ominaisuuksia, bourdieuläisittäin ilmaistuna erikoistunutta symbolista pääomaa. Teatterikritiikin tulevaisuuden avaintekijöitä on tuon pääoman kehittäminen. Teatterinjohtajien ja kulttuuritoimittajien kritiikille asettamien odotusten ja arvioiden perusteella voi nähdä ryhmien perimmäisen päämäärän olevan eroista huolimatta yhteinen: teatterin kentällä tarvitaan paitsi laadukasta teatteritaidetta, myös ammatti-taitoa tuon laadun mittaamisessa. Laadukas kritiikki on erityisen tärkeää nyt, kun sekä teatterin tarjonta että teatteria käsittelevä journalismi yhä lisääntyy