Palkkaneuvottelut usean kierroksen pelinä

Tässä tutkielmassa tarkastellaan ammattiliiton ja työnantajaosapuolen välisiä palkkaneuvotteluja. Työn näkökulma on peliteoreettinen ja pääpaino on 1900-luvun lopulla esitellyissä malleissa, joiden keskeinen teoriaosuus tuloksineen käydään työssä läpi. Perustana esitellyille malleille on Dunlopin (1944) kehittämä yhden kierroksen monopoliunionimalli. Sen pohjalta käsitellään uudempia usean kierroksen malleja, joissa teoriaan tuodaan mukaan täydentäviä tekijöitä kuten työtaistelutoimet ja niiden uhka, suhdannevaihtelut sekä valtion stabilointitoimet. Siirryttäessä usean kierroksen malleihin on mahdollista luoda tehokkaampi tasapainotilanne, jossa työvoiman kysyntäkäyrältä siirrytään molemmille osapuolille edullisempaan pisteeseen. Tämä siirtymä toteutuu, koska usean kierroksen peli suo osapuolille uhkaus- ja rangaistusmahdollisuuden. Mallin erityinen tasapaino voidaan määritellä esimerkiksi osapuolten sopimusvoimien perusteella. Ne määräytyvät työtaistelutoimiin käytettävien voimavarojen perusteella. Ulkoisten sokkien sisällyttäminen malleihin pakottaa osapuolet pelaamaan second best -strategiaa, jotta sokit eivät aiheuttaisi houkutusta poiketa sopimuksesta. Tällaisessa second best -ratkaisussa palkkataso pyritään pitämään vakaana ulkoisista sokeista riippumatta. Valtion suhdannepolitiikan todetaan aiheuttavan useimmissa tapauksissa vakaamman, mutta matalamman työllisyystason