Ylikansallinen ilmastonmuutos kansallisena kysymyksenä. Ilmastonmuutoskysymyksen rakentaminen ja kotoistaminen suomalaiseen poliittiseen hallintoon

Tässä Pro gradu -tutkielmassa tutkitaan sitä, miten käsite ilmastonmuutos on kotoistettu osaksi kansallista poliittista hallintoa 2010-luvun taitteen Suomessa. Ilmastonmuutos on kansainvälisessä ja kansallisessa politiikassa suosituksi noussut käsite. Käsitteenä ilmastonmuutoksen voi määritellä monin eri tavoin. Näillä määritelmillä on yhteiskunnallisia vaikutuksia, sillä ne tuottavat erilaisia poliittisia toiminta- ja ratkaisuvaihtoehtoja. Tässä tutkielmassa ilmastonmuutoskäsitteen määrittelyä tutkitaan kotoistamisen näkökulmasta osana poliittista kenttäkamppailua. Kotoistamisella tarkoitetaan prosessia, jossa ylikansallinen malli poimitaan paikalliselle tasolle, ja muokataan se uuteen kontekstiin sopivaksi niin, että siitä tulee luonnollinen osa paikallista toimintaa. Tutkimuksessa tuotetaan laadullisin tutkimusmenetelmin tietoa siitä, miten ilmastonmuutos suomalaisessa poliittisessa hallinnossa kehystetään ja millaisia toiminnan tarinoita siitä rakennetaan. Tutkimuksen aineistona toimivat vuoden 2010 ministeriöiden tulevaisuuskatsaukset, joissa ministeriöt kuvaavat lähitulevaisuuden toimintaympäristöään ja tavoitteitaan. Tätä aineistoa ja niissä käytettyjä ilmastonmuutosmääritelmiä analysoidaan retorisin, kehysanalyyttisin ja narratiivisin menetelmin, erityisesti hyödyntäen A. J. Greimasin aktanttimallia. Yhdessä näillä menetelmillä tutkitaan sitä, miten poliittiset toimijat määrittelevät ilmastonmuutoksen, miten ne kehystävät sen tietynlaisiksi yhteiskunnallisiksi kysymyksiksi sekä kotoistavat sen osaksi suomalaista yhteiskuntaa rakentaen samalla suomalaista, yhteiskunnallista todellisuutta, toimintaa ja toimijuutta. Tutkimuksen mukaan ministeriöt kotoistavat ilmastonmuutoskäsitteen mm. kansallistamalla sen suomalaisiksi tarinoiksi, joissa sankarina toimii Suomi, tukeutuen globaaliin ajatusmalliin, jonka mukaan valtiot kilpailevat keskenään sekä perustelemalla poliittista toimintaa kansallisen edun nimissä. Samalla ministeriöt kotoistavat sen niin, että se noudattaa paikallisen politiikan reunaehtoja, muovaa toimija-asemia synnyttämällä uusia tehtäviä ja rooleja, hyödyntää käsitteen ylikansallisia juuria, ja luontevasti muuttaa sen kansalliseksi todellisuudeksi. Kotoistamisprosessin tuloksena myös ministeriöiden oma poliittinen merkittävyys uudistuu sekä asema kansallisella, poliittisella kentällä vahvistuu. Näin ollen määrittelyprosessi hyödyttää ministeriöitä niiden käydessä institutionaalista kenttäkamppailua asemastaan. Kotoistamisprosessin tuloksena ministeriöt kääntävät ylikansallisen idean paikallisiksi käytännöiksi. Näin ollen ylikansallisesta ideasta tulee erityinen, osa ainutlaatuista paikallista poliittista hallintoa ja toimintaa. Samalla kansalliset rajat; ideat kansallisesta, kansasta, valtiosta ja niiden rajoista vahvistuvat. Kansallisvaltio toisin sanoen säilyy merkittävänä kehyksenä, jossa ylikansallista ideaa käsitellään. Lopuksi tutkielmassa pohditaan aiemman tutkimuksen valossa sitä, mikä merkitys ylikansallisen käsitteen kotoistamisella on, ja miten ilmastonmuutoksen leviämistä yhdeksi modernien yhteiskuntien nykyajan suosituimmista, poliittisista käsitteistä voidaan ymmärtää. Asiasanat:Kotoistaminen, ilmastonmuutos, politiikka, retoriikka, institutionalismi, aktanttimall