VALTATYHJIÖSTÄ VÄKIVALTAAN. Kehitys kohti kansallista konfliktia Suomessa 1917-1918 ja Espanjassa 1930-luvulla.

Tutkielmassa selvitetään kolmen yhteiskunnallisen tekijän, talouden, kansainvälispoliittisen tilanteen sekä kirkon ja uskonnon vaikutuksia kahteen sisällissotaan, Suomen 1918 ja Espanjan 1936–1939. Vertailevan tutkimuksen hypoteesina on, että molempien sotien tärkein taustatekijä oli valtatyhjiö, joka täyttyi tai täytettiin väkivallalla. Tutkielman keskeisimmät tutkimuskysymykset ovat: minkälaisia yhtymäkohtia kahden eri maan sisällissodan taustat sisältävät? Millainen oli maiden yhteiskunnallinen tilanne sotien alkaessa? Miten talous, kansainvälisten joukkojen osallistuminen sekä kirkko vaikuttivat sisällissotiin? Mitä tapahtui valtiovallalle Suomessa 1917–1918 ja Espanjassa 1931–1939? Onko Suomen ja Espanjan sisällissotien yhtymäkohtien rinnastaminen mielekästä yhteiskuntahistorian näkökulmasta? Onko näin poikkeavien asioiden vertaaminen mahdollista ja onko siinä mitään mieltä? Tutkimuskysymyksiin etsitään vastausta vertailevan historiantutkimuksen metodin avulla. Analyysiosion pohdinnan tukena käytetään Sidney Tarrow’n mahdollisuusrakennetta. Tutkielmassa haetaan uutta näkökulmaa ja syvyyttä 1900-luvun eurooppalaisten sisällissotien historian tutkimukseen kahden tapauksen osalta. Tutkielma kartoittaa aluksi sisällissotiin johtaneet yhteiskunnalliset tekijät laajan tutkimuskirjallisuuden avulla. Tällä luodaan mahdollisuus tarkastella kummankin maan yhteiskunnallista tilannetta ennen sisällissotaa ja mahdollistetaan kahden erikokoisen, kulttuuriltaan sekä kansainvälispoliittiselta merkitykseltään toisistaan poikkeavan valtion vertaaminen. Oma tärkeä merkityksensä on myös sillä, että sisällissodat käytiin eri aikaan – Suomessa 1910-luvun lopussa ja Espanjassa 1930-luvun puolivälin jälkeen. Käytetty lähdeaineisto perustuu sekä vanhempaan että tuoreempaan tutkimuskirjallisuuteen. Tällä voidaan osoittaa, että sisällissodan tutkimuksessakin on erilaisia aikaan sidottuja aaltoja. Tämä myös sitoo tutkielman sisällissotien historiantutkimuksen traditioon. Vanhempaa tutkimuskirjallisuutta edustavat Suomen sisällissodan osalta muun muassa Tuure Lehénin, Jaakko Paavolaisen, Tuomo Polvisen, Viljo Rasilan, Hannu Soikkasen ja Anthony F. Uptonin teokset. Kahden uudemman aallon keskeisiä tutkimustuloksia löytyy muun muassa Risto Alapuron, Pertti Haapalan, Tuomas Hopun ja Marko Tikan teoksista. Espanjan osalta keskeisintä perinteistä tutkimuskirjallisuutta edustavat Harry Gannesin sekä Theodore Repardin aikalaisteoksen ohella Raymond Carrin klassikkotutkimus Espanjan sisällissodasta sekä Joseph Harrisonin ja Stanley G. Paynen teokset. Uudempaa tutkimusta Espanjan sisällissodan historiasta edustavat esimerkiksi Antony Beevorin, Julián Casanovan, Andrew Forrestin, Pablo Martin Aceñan, Pío Moan ja María Ángeles Montoya Tamayon teokset. Suomen vuoden 1918 sisällissota aloitti sekä symbolisesta että kulttuurisesta näkökulmasta sellaisten sisällissotien aikakauden, jossa vastakkain olivat punainen ja valkoinen osapuoli. Jako määritteli myös sotien kansainvälisten tukijoiden ideologista asennoitumista. Tutkielma osoittaa, että sisällissotia edeltäneissä yhteiskunnallisissa olosuhteissa oli useita merkittäviä yhtäläisyyksiä valtarakenteiden heikkouden luotua tilaisuuden sisällissodalle. Sosiaaliset ongelmat olivat kumuloituneet, kirkon rooli oli sodan edetessä tärkeä kummassakin maassa, mutta erityisesti Espanjassa, missä papistoon kohdistui laajaa terroria. Poliittinen valta oli karannut vallanpitäjien käsistä, taloudellinen kriisi kiristi työväestön ja porvariston välejä, oli puutetta sekä leivästä että työstä. Lisäksi sekä Suomessa 1918 että Espanjassa 1936–1939 sodan molemmat osapuolet saivat tukea ulkomailta. Siksi kansallinen konflikti herätti kansainvälistä huomiota; aikakauden ja sodan keston vuoksi Espanjassa Suomea enemmän. Espanjassa kansainvälinen huomio oli poikkeuksellisen suurta, ja kansainvälisen tuen voidaankin nähdä lopulta ratkaisseen Espanjan sisällissodan. Molemmissa maissa poliittista tilannetta voidaan kuvata sanalla valtatyhjiö joka sitten myöhemmin täyttyi väkivallan yleistyessä sisällissodaksi. Suomessa ja Espanjassa valtatyhjiö ilmeni muun muassa siinä, että menetettyään väkivallan monopolinsa valtio ei enää kyennyt estämään etuoikeutettuihin luokkiin kohdistunutta tai etuoikeuksia menettäneiden valtaan paluuta tavoitelleiden väkivaltaista vallankumousprosessia. Molempiin maihin ilmaantui kilpailevia vallanpitäjiä; kaksi erillistä hallitusta piti valtaa ja toimi suurten joukkojen hyväksymänä vallanpitäjänä. Kummassakaan maassa vallankumoukselliset eivät myöskään kyenneet ottamaan haltuunsa keskitettyä valtaa, eli toteuttamaan ”todellista” vallankumousta. Valtatyhjiö loi sisällissotaan mahdollistaneet yhteiskunnalliset olosuhteet. Espanjassa poliittisia ongelmia ja sosiaalisia konflikteja ei voitu ratkaista parlamentaarisin keinoin. Suomessakin parlamentaariset keinot ohitettiin käytännössä – millään instituutiolla ei ollut riittävän vahvaa legitiimiä valtaa ylläpitää yhteiskunnallista järjestystä. Espanjassa tämä järjestelmä oli käytännössä olemassa, mutta ongelma oli, ettei silläkään ollut tarvittavaa voimaa estää sisällissodan syttyminen. Kansainvälinen poliittinen ilmapiiri oli kiristynyt kummankin sisällissodan aikana. Vuonna 1918 ensimmäinen maailmansota oli lopuillaan, Euroopan maiden rajat olivat muuttuneet, uusia valtioita oli syntynyt tai syntymässä. Vuonna 1936 Neuvostoliitto oli noussut Saksan tavoin ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä alennustilastaan. Lisäksi kumpikin maa toteutti uutta ideologiaa, johon liittyi pyrkimys levittää omaa aatettaan kansallisten rajojen ulkopuolelle. Kansainvälisen tilanteen kiristyessä Espanjan sisällissodasta tuli toisen maailmansodan esinäytös. Tutkielma osoittaa, että huolimatta hyvin erilaisesta kansainvälisestä asemastaan ja historiastaan, Suomi ja Espanja kävivät hyvin samankaltaiset sodat. Mielenkiintoista on myös, että maiden yhteiskunnallinen kehitys oli samankaltainen myös sisällissodan päätyttyä: molemmat sodat päättyivät oikeiston voittoon ja johtivat oikeiston diktatuuriin Espanjassa ja erittäin oikeistolaiseen politiikkaan myös Suomessa kahden vuosikymmenen ajaksi. Kaiken kaikkiaan Suomi ja Espanja kulkivat läpi 1900-luvun toisiaan muistuttavaa kehityspolkua kolmannen valtakunnan ”myötäkulkijuudesta” kohti integroituvaa Eurooppaa ja Euroopan unionia. Asiasanat:Suomi 1918, Espanja 1936-1939, sisällissota, valtatyhji