Varhaista puuttumista vai varhaista leimaamista? Laadullinen tutkimus ehkäisevästä lastensuojelusta Helsingin Sanomien lastensuojelua koskevassa keskustelussa vuosina 2008-2010

Tämän laadullisen tutkimuksen tavoite on tutkia ehkäisevää lastensuojelua koskevan kirjoittelun sisältöjä Helsingin Sanomissa vuosina 2008-2010. Tutkimukseni teoreettisessa osassa tarkastelen lapsiperheitä ja niiden ongelmatilanteita, ehkäisevän lastensuojelun ja varhaisen puuttumisen käsitteitä sekä sanomalehtien roolia sosiaalisten ongelmien käsittelijänä. Tutkimukseni aineistona on ehkäisevän lastensuojelun kirjoitukset vuosilta 2008-2010, joita olen analysoinut laadullisen tutkimuksen sisällön erittelyn ja teemoittelun avulla. Tutkimuksen on tarkoitus tuoda uutta näkökulmaa lastensuojelun ja ehkäisevän sosiaalityön tutkimuskentille, sekä tuoda ilmi kirjoittajien käsityksiä ehkäisevästä lastensuojelusta. Kirjoituksia ehkäisevästä lastensuojelusta vuosina 2008-2010 oli yhteensä 68 kappaletta. Kirjoituksia kirjoitettiin eniten mielipideosastolla ja kirjoittajana oli useimmiten sosiaalialan ammattilainen. Vuosi 2010 oli kaikkein vilkkainta aikaa ehkäisevän lastensuojelun kirjoittelun osalta ja vuosi 2009 taas kaikista hiljaisin. Keskustelua ehkäisevästä lastensuojelusta nousi kouluampumisten, laman, resurssien ja uuden lastensuojelulain tiimoilta. Ehkäisevää lastensuojelua jäsensivät Helsingin Sanomissa perheen arkeen liittyvät asiat, kuten lapsen arki ja vanhempien jaksaminen. Lapsen arjessa keskeisiksi teemoiksi nousivat koulu ja päiväkoti, jossa ryhmien koolla koettiin olevan vaikutusta, samoin kuin kouluterveydenhuollolla ja opettajalla. Lapsen vapaa-ajassa merkittävässä osassa koettiin olevan lapsen harrastukset ja iltapäivätoiminta. Vanhempien jaksamisen osalta keskeiseksi nousi kotipalvelu, jonka saaminen koettiin tärkeäksi mutta hankalaksi. Taloudellisten tukien merkitys tuli myös ilmi aineistosta, sekä lapsen ja vanhempien mielenterveys- ja päihdepalvelut. Vanhemmat tarvitsevat myös tukea vanhemmuuteen, mitä koettiin saavan muun muassa perhetyön kautta tai avioerotilanteessa perheasioiden sovittelusta. Aineistosta nousi esiin vahvasti myös palvelurakenteiden tila, sekä leimatuksi tulemisen pelko. Palvelurakenteissa kehittämisen varaa on pitkissä hoitojonoissa, viranomaisten vaihtuvuudessa, jaksamisessa ja osaamisessa, sekä poliittisten päättäjien säästötoimenpiteissä. Varhaisen puuttumisen menetelmiä kritisoitiin ja niihin toivottiin uudelleen ajattelua. Leimatuksi tulemisen pelossa keskeistä on kokemus epäonnistumisesta vanhempana ja häpeä. Joitain palveluita saa vain lastensuojelun asiakkaana, mikä saattaa johtaa palvelun hakematta jättämiseen. Pelkoa lisää myös matala lastensuojeluilmoitusten tekokynnys, joka saattaa johtaa tietojen peittelyyn ja salailuun. Asiasanat:ehkäisevä lastensuojelu, varhainen puuttuminen, perhe, Helsingin Sanoma