Helpon elämän kritiikki. Nietzschen uuden onnen saavuttamisesta

Tutkielmassa käsitellään Friedrich Nietzschen filosofiaa tienä uuteen onneen. Nietzsche vastustaa perinteistä passiivista onnea ja sen tavoittelua, joten tutkielmassa Nietzschen julistamaa ideaalista dionyysistä elämää kutsutaan uudeksi onneksi. Tutkimuskysymyksenä on, onko Nietzschen opeilla rakennettavissa teoreettinen tie onneen. Tutkielman päälähteenä on Bernard Reginsterin tulkinta Nietzschen filosofiasta vastauksena nihilismin ongelmaan. Reginsterin tulkinta asetetaan uuden onnen tavoittelun viitekehykseen. Tästä lähtökohdasta tutkielma syventyy edelleen tarkastelemaan, mikä on uuden onnen esteenä, miten uusi onni saavutetaan ja minkälainen tuo uusi onni lopulta olisi. Reginsterin rinnalla Ofelia Schutten tulkinnan asema on tutkielmassa merkittävä. Uuden onnen esteeksi tulkitaan nihilismi, joka on Nietzschen myöntämisen ideaalin vastainen lamauttavan pessimistinen asenne. Nihilismin tärkeimmäksi syyksi paljastuu elämän kieltävien arvojen asema korkeimpina arvoina. Nihilismi on voitettavissa arvojen uudelleenarvioinnin avulla. Uudelleenarvioinnissa elämän kieltävien nihilististen arvojen tilalle asetetaan vallan etiikan arvot. Vallan etiikan arvot muuttavat erityisesti kärsimyksen roolin inhimillisessä olemassaolossa. Vallan etiikassa uusi onni tulkitaan aktiiviseksi vallantahdon (der Wille zur Macht) tyydyttämiseen kohdistuvan vastarinnan voittamisen prosessiksi. Vastarinnan tuottama kärsimys ei arvojen uudelleenarvioinnin jälkeen enää johda nihilismiin. Uuden onnen ihminen on luova, ja hän toteuttaa itseään elämän traagisesta luonteesta huolimatta. Nietzschen mukaan ei ole pysyvää minuutta, joten ei voi olla myöskään mitään peruuttamatonta uuden onnen estettä. Nihilismi on vallantahdon tyydyttymisen este, ja ilman sitä dionyysinen rakkaus elämään ja uusi onni ovat kaikille teoriassa mahdollisia. Asiasanat: Nietzsche, nihilismi, onni, etiikka, vallantaht