Systeemiriskin mittaaminen ja sääntely

Systeemiriskillä viitataan ketjureaktioon, joka aiheutuu finanssilaitosten kaatumisesta toistensa päälle. Ketjureaktio alkaa, kun yhden toimijan on mahdoton vastata velvoitteistaan, jolloin se aiheuttaa vahinkoa sitä lainoittaneelle toimijalle. Tällöin myös lainan antajalle tulee ongelmia suoriutua omista velvoitteistaan. Yleisesti systeemiriskillä tarkoitetaan riskiä lähes koko finanssisektorin ajautumisesta kriisiin ja tämän kriisin leviämisestä muuhun talouteen. Systeemiriski on saanut viime aikoina paljon huomiota niin tutkijoiden kuin poliitikkojenkin keskuudessa, sillä kasvanut systeemiriski voidaan nähdä yhtenä merkittävänä tekijänä vuoden 2007 finanssikriisin taustalla. Keskustelua on käyty muun muassa siitä, millä tavoin systeemiriskiä voitaisiin huomioida entistä tehokkaammin pankkien ja muiden rahoituslaitosten sääntelyssä niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Lisäksi on keskusteltu siitä, miten systeemiriskin määrää taloudessa olisi mahdollista mitata. Tällä hetkellä yksi politiikan tärkeimmistä tavoitteista on pyrkiä rakentamaan vakaampi ja terveempi finanssisysteemi, eikä tämä tavoitteen saavuttaminen onnistu ilman puuttumista myös systeemiriskin määrään taloudessa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan viimeaikaisessa keskustelussa esillä olleita ehdotuksia siitä, miten systeemiriskin määrää taloudessa voitaisiin rajoittaa. Työssä paneudutaan Baselin komitean ehdotukseen uudesta Basel III -säädöstöstä sekä arvioidaan millä tavoin systeemiriskiä olisi mahdollista säännellä verotuksen avulla. Lisäksi esitellään kaksi systeemiriskin mittaria; CoVaR- ja SES -mittarit. Työssä myös esitellään tällä hetkellä käytössä oleva Basel II -säädöstö ja sen saama kritiikki. Lisäksi tarkastellaan Basel II -säädöstön pohjana toimivaa VaR-riskinmittausmenetelmää. Asiasanat:Systeemiriski, järjestelmäriski, pankkien sääntely, systeemiriskin mittaaminen, finanssikriisi