TEHOKKAAMMIN TUTKINTOJA. KETÄ OHJATA JA MITEN OHJATA? Katsaus korkeakoulukoulutuksen politiikkainstrumenttivalintoihin

Tutkimuksessa tarkastellaan sitä millaisilla politiikkainstrumenteilla (sääntely, taloudelliset instrumentit, informaatio) valtio on pyrkinyt tehostamaan korkeakouluihin siirtymistä ja sieltä valmistumista. Toiseksi sitä kehen toimenpiteitä on kohdistettu, yksilöihin vai korkeakouluihin. Tarkasteluperiodi on 1990-luvun puolivälistä tähän päivään. Tutkimuksen aineistona on käytetty virallisia dokumentteja. Menetelmänä on teoriaohjaava sisällönanalyysi. Kaikkia kolmea instrumenttia on käytetty sekä yksilöihin että korkeakouluihin. Tutkimuksessa informaatio-ohjausta on käsitelty muita suppeammin. Korkeakoulutuksen tehostamisessa taloudellinen ohjaus on tarkoittanut korkeakouluille koulutuksen tuloksellisuuden perusteella jaettavaa rahoitusta toisaalta opintotuen käyttöä opiskelijoihin vaikuttamisessa. Yliopistojen rahoitusjärjestelmä on pysynyt koulutuksen rahoituskriteereiltään melko samankaltaisena koko tarkasteluperiodin ajan. Yliopistokoulutuksen rahoituksessa tärkein tuloksellisuuskriteeri on suoritettujen tutkintojen määrä, joiden lisäksi on kaksi opintoprosessin tehokkuutta kuvaavaa kriteeriä. Ammattikorkeakoulujen rahoitusta uudistettiin vuonna 2005. Tutkintojen määrä tuli merkittäväksi rahoituskriteeriksi. Myös muita tuloksellisuusindikaattoreita on käytetty, mutta niiden merkitys rahoitukseen on ollut hyvin pieni. Vaikka tutkintojen määrällä on merkitystä molempien korkeakoulusektoreiden rahoituksessa, niin selkeästi nopeampaan tutkintojen tuottamiseen kannustavia elementtejä ei ole. Opiskelijoihin kohdistuva taloudellinen instrumentti on opintotuki. Sen tarkoitus on mahdollistaa opiskelun aikainen toimeentulo. Ilman lainaosuutta tuen taso on kuitenkin niin alhainen, ettei se takaa perustuloa, mutta silti suuri osa opiskelijoista välttää lainan ottamista. Opiskelijat menevät mieluummin töihin ja opiskelut venyvät. Tavoitteelliseen tutkinnon suoritusaikaan sidottu lainan verovähennysoikeus ei näytä juurikaan lisännen lainan suosiota. Tässä tutkimuksessa onkin pohdittu opiskelijamaksujen käyttöä opintojen tehostamiseksi. Vastaavasti opintorahaa ja asumislisää voitaisiin nostaa kokoaikaisen opiskelun mahdollistamiseksi. Yksilöihin ei ole kohdistettu kovin voimakasta säädösohjausta, pl. ns. ammattikorkeakouluihin pakkohaku työmarkkinatuen ehtona. Tämäkin säädöksen mielekkyys on kyseenalaistettu sekä hakemaan pakotetuissa että ammattikorkeakouluissa. Yliopistotutkinnon suorittamisen enimmäisaikaa on rajoitettu, mutta rajoite ei ole ehdoton. Tämän toimenpiteen teho nähdään vasta muutaman vuoden kuluttua. Korkeakouluihin kohdistettu sääntely koskien sekä korkeakouluopintoihin siirtymistä että opintoprosessin tehostamista on tapahtunut pääasiassa sopimusten ja yhteistyöhankkeiden kautta. Kyse on ollut lähinnä stimuloivasta sääntelystä. Korkeakoulujen autonomia, oikeutta vastata opiskelijavalinnoistaan ja opetuksestaan, on kunnioitettu varsin pitkälle. Avainsanat: politiikkainstrumentti, sääntely, taloudellinen instrumentti, opiskelija, korkeakoul