Lapsen selviytyminen vanhempien av(i)oerosta tekstien kuvaamana

Tutkimukseni lähtökohtana on tutkia vanhempien erotilanteita lasten näkökulmasta Vaikka lapsuus on saanut merkittävää sijaa yhteiskunnassa, lasten äänen esille tuominen vaikeissa perheiden kriisitilanteissa ja niistä selviämisestä on suomalaisessa yhteiskunnassa vähäistä. Tarkoituksenani onkin työni kautta tuoda näkyväksi omalta osaltani lasten ääntä vanhempien erosta selviytymisessä. Aineistoni koostuu 2000-luvun alkuvuosina julkaistuista teksteistä, jotka olivat suunnattuna lapsille ja aikuisille. Aineistoni työstön prosessissa valitsin pääaineistokseni kahden erokirjan asianosaistekstit, joissa lapsuudessaan vanhempien eron kokeneet kertovat lapsuudenkokemuksistaan ja kokemuksistaan aikuisina. Peilaavana aineistona toimivat asiantuntijatekstit, jotka on suunnattu lapsille ja vanhemmille. Tutkimuskysymykseni keskittyvät tekstien rakentamaan kuvaan lasten selviytymisestä vanhempien avio- tai avoerosta lapsuudessa ja myöhemmässä aikuisuudessa.. Tekstien välisenä kysymyksenä on asianosaistekstien tuottamien käsitysten peilaaminen asiantuntijateksteihin. Pääaineistoni kertomuksia on yhteensä kaksikymmentäseitsemän (27). Lapsuutta käsittelevistä osioista rakentuu kolme selviytymisdiskurssia, jotka ovat yksinpärjäämispuhe, perheen tukipuhe ja ulkopuolinen tukipuhe. Aikuisuuteen liittyvistä narratiiveista valitsin yhdeksäntoista (19) aineistooni. Niistä rakentuu neljä tarinatyyppiä: eheytymistarina, pärjääjän tarina, vetäytyjän tarina ja "kolhuton" tarina. Näissä tarinoissa selviytyminen rakentuu neljän osatekijän kautta: suhteiden rakentumisena toisiin ihmisiin, suhteena omiin vanhempiin, asenteena selviytymiseen ja selviytymisen ajallisena prosessiluonteisuutena. Peilinä toimivan sekundaariaineiston asiantuntijateksteistä rakentuu neljä selviytymisdiskurssia, jotka ovat tunnepuhe, toimijapuhe, ulkopuolinen tukipuhe ja tulevaisuuspuhe. Verratessani näitä diskursseja asianosaisdiskursseihin ja -narratiiveihin, löysin samanlaisuuksia mutta myös eroja. Pääosin asiantuntijateksteissä esille tuodut lasten tarpeet erotilanteissa ja niistä selviytyminen vastasivat asianosaisten esille nostamia omakohtaisiin kokemuksiin perustuvia ohitettuja tarpeita. Tekstien välillä rakentuu mielenkiintoiseksi jännite: kenelle kuuluu vastuu ja toimijuus erotilanteista selviämisessä. Lapsille suunnatuissa diskursseissa korostuu osin lapsen vastuu olemaan reipas sekä aktiivinen ja luottamaan tulevaisuuteen vanhempien eron jälkeen. Vanhemmille suunnatuissa diskursseissa korostuu puolestaan lasten huomioiminen erotilanteissa ja vanhempien velvollisuus toimia vastuullisina vanhempina. Vastaava vanhempien vastuullisuuden ja lapsen suojelevuuden tarve korostuu myös asianosaisten kertomuksissa. Narratiivit aikuisuudesta rakentavat kuvaa selviytymisestä tulevaisuudessa enemmän haasteellisena kuin auvoisena olotilana. Työni kautta nousee esille se, että lasten ääni jää helposti sivuun vanhempien vaikeissa erotilanteissa ja myöhempinä vuosina. Akuutti erotilanne on psyykkisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja juridisesti hyvin haastava tilanne vanhemmille. Koska tilanteet ovat haasteellisia, tulisi yhteiskunnan tukea perheitä monin tavoin tilanteissa. Lasten näkökulma tulisi olla keskiössä palvelujärjestelmässä, jossa tulisi myös huomioida lapsen mahdolliset yksilölliset tuen tarpeet. Lasten äänen marginaalisuus tulee kulttuurissamme edelleen esille, lasten diskurssi on alisteinen vanhempien diskurssille. Sosiaaliseen tarinavarantoon tarvitaan lisää lasten äänellä tuotettuja tarinoita, joita aikuisten tulisi kuulla eri tasoilla yhteiskunnassa. asiasanat: vanhempien avioero, avioerolapsi, narratiivisuus, selviytyminen, perheasioiden sovittelu