Maailmanpankki ja kehitystiedon politiikka. Postkolonialistinen näkökulma kehitysdiskurssiin

Tutkielmassa tarkastellaan kehitystiedon politiikkaa globaalissa pohjoinen - etelä -kehitysyhteistyöasetelmassa. Postkolonialistiselle teoreettismetodiselle viitekehykselle rakentuvantarkastelun keskiössä on paikallisen tiedon asema hallitsevassa kehitysdiskurssissa ja nykyisissädevelopmentalismin (diskursiivisissa) käytännöissä. Nojaudun lukuisten postkolonialistien tavoinerityisesti ranskalaisten poststrukturalistien Jacques Derridan ja Michel Foucault'n ajatteluun.Jäljitän paikallisen tiedon historiallisen poissulkemisen yhteyksiä kolonialismin ja orientalisminprosesseihin sekä tarkastelen kriittisesti - dekonstruktiivisen luennan avulla - sen uutta asemaanykyisen kehitysdiskurssin keskiössä. Pyrkimyksenä on tarkastella diskurssissa esiin nouseviakäsityksiä kehityksestä ja erityisesti paikallisen tiedon osuudesta kehityksen prosesseissa, näihinliittyviä representaatioita lännestä/pohjoisesta ja muusta maailmasta/etelästä sekä näiden yhteyksiäglobaaleihin valtasuhteisiin ja tiedon tuottamisen (valta)politiikkaan. Olen rajannut tutkimusaineistoni pääasiassa kehitysdiskurssissa merkittävää 'äänivaltaa' käyttävänMaailmanpankin tietoa ja paikallista tietoa koskeviin asiakirjoihin ja julkaisuihin. Maailmanpankinvuoden 1998/99 Maailman kehitysraportti asetti tiedon kehityksen keskiöön, mutta keskittyipääasiassa siihen, miten pohjoisen ylivertaista tietoa voitaisiin tehokkaammin siirtää 'kehityksessäjäljessä olevan etelän pimeyttä valaisemaan'. Vuonna 1998 aloitettu Maailmanpankin paikallisentiedon ohjelma sitä vastoin tarjoaa developmentalismin orientalistisesta perinteestä poikkeaviapaikallista tietoa juhlistavia kertomuksia. Tarkasteltaessa paikallisen tiedon ohjelman asiakirjojapostkolonialistisen viitekehyksen kautta vaikuttaa kuitenkin siltä, että vaikka se ehkä salliikehityshankkeiden kohteena olevien ihmisten paikallisen tiedon tai alistettujen äänten kuulemisenaiempaa paremmin, se ei kykene täysin irtautumaan valistuksen ja kolonialistisen diskurssinperinteestä. Ohjelman asiakirjoissa painotetaan paikallisista tiedoista oppimista, mutta tämäoppiminen ei voi olla vilpittömästi kaksisuuntaista, jos se rajoittuu siihen, miten tiettyjä etukäteenparhaaksi määriteltyjä (pohjoisen) käytäntöjä voidaan tehokkaammin soveltaa eri konteksteissa taisallimalla paikallisen tiedon huomioinnin ainoastaan silloin, kun se ei kyseenalaista hallitsevanpohjoisen tietojärjestelmän perustavanlaatuisia rakenteita ja oletuksia. Esitän, että tutkielmaniaineiston valossa koko paikallisen tiedon käsite voidaan nähdä osana marginalisointia jatoiseudentuottamista: köyhät, kouluttamattomat ja kehityksessä jäljessä olevattoiset ovat perinteisen,epätieteellisen tai jopa haitallisen paikallisen tiedon käyttäjiä - rikkaat, koulutetut ja kehittyneetpohjoisen yhteiskunnat nojaavat ylempiarvoiseen moderniin, edistyneeseen, tieteelliseen'globaaliin' tietoon. Implisiittisesti pohjoiseen yhdistetty globaali tieto representoidaan kehityksennormina ja ylivertaisena tavoitteena, minkä tuottamisessa ja välittämisessä Maailmanpankkikintietopankkina toimii, kun taas etelän paikallisessa tiedossa on lähtökohtaisesti jotakin pohjoisentiedon ja sen kehitysasiantuntijoiden avulla parannettavaa