Mennä -verbi kohde- ja lähdekonstruktiossa

Tässä tutkielmassa tarkastellaan mennä-verbin esiintymistä kahdessa syntaktisessa ympäristössä. Nämä ympäristöt on tässä tutkielmassa nimetty kohde- ja lähdekonstruktioksi. Ensin mainittu konstruktio on kyseessä esimerkiksi lauseessa Erkki menee Turkuun ja jälkimmäinen lauseessa Erkiltä meni elämänilo. Tutkielman teoreettisena taustana toimii konstruktiokielioppi. Tutkielman tavoitteena on tarkastella mainitunlaisten mennä-verbin sisältävien ilmausten semantiikkaa ja idiomaattisuutta. Idiomaattisuuteen liittyy myös syntaktinen jähmeys. Työ on luonteeltaan laadullinen. Tutkielman aineistona toimivat HS-korpus sekä eri sanakirjojen mennä-verbiä koskevat artikkelit. Tutkielma rakentuu siten, että mainitut konstruktiot muodostavat tutkielman kaksi käsittelylukua. Mainittuihin konstruktioihin kuuluvista ilmauksista on laadittu merkitysluokat. Jokainen merkitysluokka muodostaa työhön alaluvun. Näissä alaluvuissa tarkastellaan merkitysryhmän semantiikkaa ja idiomaattisuutta. Syntaktista idiomaattisuutta on tutkielmassa lähestytty tarkastelemalla syntaktista jähmeyttä seuraavien muutosoperaatioiden kautta: verbin vaihto, sisäinen anaforinen viittaus, argumenttien sija ja luku, argumentin mahdollinen adjektiiviattribuutti, passiivi, topikaalistus ja nominaalistus. Tarkastelluista konstruktioista voidaan mennä-verbin lähdekonstruktiota pitää idiomaattisempana. Se on semanttisesti kauempana mennä-verbin perusmerkityksestä kuin useimmat kohdekonstruktion tapaukset. Toisaalta myös kohdekonstruktiossa on merkitysryhmiä, joissa liikemerkitys ei ollut enää kovinkaan voimakas. Syntaktisesti idiomaattisuudessa ei ole kovinkaan suurta eroa, mutta mennä-verbin lähdekonstruktion tapauksessa esimerkiksi passiivin käyttö ei ole mahdollista usein silloinkaan, kun se olisi ollut odotuksenmukaista. Avainsanat: mennä-verbi, idiomaattisuus, konstrukti