MENNEISYYDEN TAVOITTAMISEN JA VALLAN ONGELMIA. Vuoden 1918 tapahtumien esittäminen Leena Landerin romaanissa Käsky

Analysoin tutkielmassani 2000-luvulla ilmestyneen historiallisen romaanin tapaa esittää vuoden 1918 tapahtumia. Tutkimuskohteena on Leena Landerin romaani Käsky (ilmestynyt 2003), joka kuvaa vuoden 1918 sodan loppunäytöstä, aikaa, jolloin häviäjistä tulee vankeja ja voittajista tuomareita. Tutkielmani jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäinen pohjautuu historiallisen romaanin keinoihin esittää mennyttä. Toisessa osassa analysoin tutkimuskohdetta Simone Weilin valta- ja yhteiskuntakritiikin pohjalta. Näitä kahta osaa yhdistävänä tekijänä on valta: historiankirjoituksessakin on osittain kysymys vallasta historiankirjoittajan päättäessä (tietoisesti tai tiedostamatta) mitä asioita nostaa esiin, mitä jättää mainitsematta – kuka saa äänen, kuka vaiennetaan. Ensimmäisessä osassa huomion kohteena on Käskyn suhteutuminen historiallisuuteen: miten se käyttää hyväkseen historiankirjoituksessa esiin tulleita faktoja ja sekoittaa niihin fiktiivisiä aineksia. Historialliset faktat saavat uudenlaisia merkityksiä siirtyessään osaksi kaunokirjallista teosta. Historiallisessa romaanissa on mahdollista nostaa näkyville asioita, joita varsinainen historiankirjoitus jättää marginaaliin tai unohtaa kokonaan. Etenkin postmoderni historiallinen romaani asettuu usein oppositioasemaan suhteessa historiankirjoitukseen. Virallinen historiankirjoitus tulee ajoittain esiin ironisesti sävyttyneenä, sen ainoan oikean totuuden paljastamisen, tai sen esittämisen, takia. Kirjallisuudelle ja yleensä taiteelle on ominaista yhden totuuden kyseenalaistaminen, subjektiivisuuden korostaminen ja eri näkökulmien tuominen rinnakkain ja pakottaminen dialogiin keskenään. Käskyssä maailmaa tarkastellaan punaisen naisvangin, valkoisen jääkärin, valkoisen sotatuomarin ja mieleltään järkkyneen apumiehen kautta. Weilin näkemys vallasta on negatiivinen – valta näyttäytyy sekä kohteensa että käyttäjänsä suhteen alistavana ja tukahduttavana. Weilille väkivalta on vallan keskiössä, kaikki valta perustuu viime kädessä mahdollisuudelle tehdä väkivaltaa. Käskyssä vangin ja tuomarin välinen valtasuhde näyttää alkuasetelmassa selkeältä: tuomarilla on kaikki valta, vangilla ei mitään. Vallan negatiiviset vaikutukset näkyvät kuitenkin molemmissa, huolimatta valtasuhteen epätasapainosta. Tarinan ironiseksi paljastuvassa lopussa vanki on se, joka jää henkiin, kun taas tuomari päätyy tuhoamaan itsensä. Voittajia edustava jääkäri puolestaan asettuu tarinassa omiaan vastaan pelastaakseen vangin hengen. Pelastaminen onnistuu, mutta samalla jääkäri menettää henkensä. Weil painottaakin ihmisen velvollisuuksia oikeuksien sijaan. Velvollisuudet koskevat ihmisyyden kunnioittamista, ja kaiken pohjalla on oltava halu hyvään. Tämä näkemys konkretisoituu Käskyssä jääkärin ja vangin suhteessa. Asiasanat: historiallinen romaani, totuudellisuus, vuoden 1918 tapahtumat, valta, väkivalta, Simone Weil