LAPSEN MERKITYSTEN JÄLJILLÄ - hermeneuttinen tutkimus lasten haastattelusta

Tutkimukseni oli alunperin tarkoitus olla oppimiskäsitystutkimus. Selvittääkseni 6-7 –vuotiaiden esikoululaisten oppimiskäsityksiä haastattelin lapsia. Se osoittautui ennakoitua vaikeammaksi tehtäväksi. Varsin pian totesin, että haastattelumenetelmäni välineellistivät lapset tutkimukseni välikappaleiksi. Oppimiskäsitysten sijaan mielenkiintoni kohdistuikin lasten haastattelun problematiikkaan. Yritin kehittää haastattelumenetelmiäni vastaamaan ihmiskäsitystäni, mutta lopulta saatoin todeta, etten aineistoni perusteella pysty ymmärtämään, mitä kaikkea oppiminen lapsille merkitsi. Ymmärtääkseni paremmin, mitä kohdallinen haastattelumenetelmä edellyttää, valitsin Lauri Rauhalan filosofisen ihmiskäsityksen tutkimukseni eksplisiittiseksi teoriapohjaksi. Orientoiduttuani tutkimusajattelussani uudelleen, tutkimustehtäväkseni muodostui pohtia, mitä lapsen ainutkertaisuutta kunnioittava, kohdallinen haastattelumenetelmä edellyttää tästä filosofisesta viitekehyksestä tarkasteltuna. Tutkimukseni metodini on hermeneuttinen metodi. Olen pyrkinyt hermeneuttisen kehän tavoin syventämään esiymmärrystäni reflektoimalla lähtökohtaani, menetelmiäni ja aineistoani sekä etsimällä uutta tulkintaa muuttuneeseen tutkimustehtävääni Rauhalan ihmiskäsityksestä. Tulkintani mukaan lapsen ainutkertaisuutta kunnioittava kohdallinen haastattelumenetelmä edellyttää tutkijalta ontologista ratkaisua eli tietoista sitoutumista johonkin ihmiskäsitykseen. Tämä on koko tutkimusta ohjaava perusta. Lisäksi tutkijan on tehtävä tieto-opillinen analyysi ja pohdittava muun muassa, miten lasta haastatellaan. Kolmanneksi tutkijan on analysoitava tutkittavaa ilmiötä, oppimiskäsitystutkimuksessa merkityksen ongelmaa. Tässä tutkimuksessa tajunnallisuus on tutkimuksen kannalta keskeisin ihmisen olemispuolista. Siitä seuraa tutkimukselle problematiikkatyyppi, joka tutkii lapsen maailmankuvan kehkeytymistä merkityssuhteina. Oppimiskäsitystutkimuksen tulisi olla kaikilta osiltaan ongelmien perusluonnetta vastaavaa eli adekvaattia. Ihminen nähdään ainutkertaisena, merkityksiä muodostavana, dynaamisena, holistisena ja avoimena systeeminä. Tämä velvoittaa tutkijaa dialogisuuden, eettisen asenteen tavoitteluun, lapsen kohtaamiseen Toisena. Jotta tutkija voisi ymmärtää lapsen elämismaailmaa yhdessä tämän kanssa, lapselle tulisi antaa mahdollisuus tuoda itseään esiin sellaisena kuin hän on. Siihen tarvitaan haastattelumenetelmiä, joiden lähtökohta on lasten kulttuurissa ja toimintatavoissa: leikissä, sadutuksessa, piirtämisessä ja valokuvaamisessa. Näiden pohjalta tutkija ja lapsi voivat keskustellen dialogissa syventää sekä omia että toistensa merkityssuhteita. Asiasanat: dialogisuus, eksistentialismi, fenomenologia, hermeneuttinen metodi, lapsihaastattelu, lapsilähtöisyys, maailmankuva, merkitykse