Taloudenhoidosta omiin valintoihin. Vaasalaisten käsityöläismestareiden vaimojen elämää

Tämän tutkielman tehtävänä on muodostaa kuva käsityöläistalouksiin kuuluneiden naisten elämänkaaresta. Minkälainen oli se elämänpiiri, johon nainen syntyi ja jossa hän vietti elämänsä? Minkälaiset puitteet perhe, suku ja ympäröivä yhteiskunta loivat hänen elämälleen ja minkälaisiin ratkaisuihin hän nämä lähtökohdat huomioon ottaen päätyi? Nainen oli 1800-luvun alkupuolella vielä edusmiehisyyden alainen. Tästä hän kuitenkin vapautui jäätyään leskeksi ja hänellä oli mahdollisuus tehdä omat ratkaisunsa. Käsityöläismestareiden lesket olivat siinä mielessä vielä erityisasemassa, että heillä oli oikeus jatkaa miehensä verstasta tietyin edellytyksin ja tällä tavoin ansaita elantonsa miehen kuoleman jälkeen. Naisten koko elinkaaren tutkimisen lisäksi haluan tarkemmin paneutua juuri niihin ratkaisuihin, joita naiset tässä tilanteessa tekivät. Miten heidän senhetkinen elämäntilanteensa vaikutti niihin ja missä määrin he ottivat vastaan verstaanhoidon haasteen? Leskeksi jääminen avioliitossaan käsityöläismestarin kanssa on ollut kriteerinä tutkimuksen kohteeksi otettujen naisten valinnassa. Mestarit on valittu neljästä vaasalaisesta käsityöläisten ammattiryhmästä sillä perusteella, että he ovat kuolleet vuosien 1810 – 1850 välillä. Tutkimusaineistoksi olen koonnut neljän vaasalaisen ammattikunnan mestarit ja heidän vaimonsa. Tärkeää on nimenomaan ammattikunnan sisällä toimiminen, koska näin on ollut mahdollista käyttää yhtenä lähteenä ammattikuntien arkistoja. Valinta kohdistui siten ei-pääoma-alalla räätäleihin ja suutareihin sekä pääoma-alalla kultaseppiin ja karvareihin. Aineistoon valikoitui yllä olevien kriteerien perusteella yhteensä 36 naista. Tutkimuksessa on käytetty kollektiivisen biografian menetelmää, jossa perustana ovat valitun yhteisön jäsenten elämää koskevat kiinnekohdat kuten syntymät, avioliiton solmimiset, kuolemat ja perhekokoja koskevat tiedot. Tämän tutkielman ote on jo aineiston suppeudenkin huomioon ottaen kvalitatiivinen ja elämäntapahtumien kiinnekohdat ovat löydettävissä seurakuntien aineistoista. Sitä aineistoa täydentävät ammattikuntien arkistot ja muut viralliset aikalaislähteet. Ne ovat sitä asiakirja-aineistoa, jonka avulla tutkimuksen kohteena olevien naisten toimintaa on voitu hahmottaa. Lähdeaineistoa on pyritty lukemaan uudesta näkökulmasta ja mahdollisimman tarkasti, jotta myös nainen on saatu aineistosta näkyviin. Avioliitot solmittiin edelleen oman säädyn piirissä, ja tästä käytännöstä poikettiin vain muutamassa tapauksessa. Lapsia syntyi keskimäärin 5 perheeseen, mutta imeväis- ja lapsikuolleisuus oli korkea. Perhe, jossa oli neljä alle 16-vuotiasta lasta, oli harvinainen. Mestaritalouksissa naisten tuli pitää huolta keskimäärin kuuden hengen talouksista. Niissä oli kuitenkin yleensä enemmän aikuisia kuin lapsia, mikä myös määritti naisten työtaakan suuruutta. Suuretkaan, yli kymmenen hengen taloudet eivät olleet käsityöläispiireissä aivan harvinaisia. Talouksien hoidossa naisten apuna oli piikoja, jotka kuitenkin ilmestyivät talouksiin suhteellisen myöhäisessä vaiheessa. Avioliiton alkupuolella naiset hoitivat usein taloutta yksin ilman ulkopuolista apua. Leskeksi jouduttuaan naisilla oli mahdollisuus jatkaa verstasta miehensä jälkeen tai mennä uuteen avioliittoon. Puolet leskistä käytti toimeentulonsa keinona ainakin jonkin aikaa verstaan tuottoa. He joko hoitivat itse verstasta tai vuokrasivat porvarisoikeutensa jollekin kisällille. Lähes kaikissa niissä tapauksissa, joissa verstaassa oli mestarin lisäksi muita työntekijöitä, leski jatkoi verstaanpitoa. Jos perheessä oli useampia pieniä lapsia, verstasta käytettiin toimeentulon lähteenä, vaikka siinä ei mestarin aikana olisi ollutkaan muita työntekijöitä. Leskien ratkaisuja määrittivät niin mestari ja hänen toimintansa kuin perheen koko ja lasten asemakin. Lesket saattoivat jatkaa verstasta miehensä jälkeen, mutta heillä oli myös oikeus päättää uudesta naimakaupasta. Vaikka naiset pysyivätkin enimmäkseen leskinä, viisi heistä päätti mennä uudelleen naimisiin. Neljä avioliitoista oli konservointiavioliittoja, sillä niissä leski nai oman alansa mestariksi nousevan kisällin. Tällaiset avioliitot olivat jo väistymässä, mutta Vaasassa käytäntö oli vielä vallalla ja kisällit pääsivät mestarinlesken naimalla nousemaan mestareiksi verstaisiin. Suunnilleen puolet tutkituista leskistä joutui viimeistään elämän ehtoossa kaupungin köyhäinavun piiriin. Se ei kuitenkaan ollut mitenkään tavatonta tämän ajan yhteiskunnassa, sillä myös monet mestarit tarvitsivat köyhäinapua lopetettuaan verstaansa toiminnan. Tämä tutkimus on nostanut esiin naisen merkityksen mestaritalouksissa. Ei voida ajatella, että verstas, jossa on monta työntekijää, olisi voinut toimia ilman pätevää taloudenhoitoa. Nainen on ollut omalla panoksellaan rakentamassa perheen vaurautta silloin, kun mestari on ollut ammatissaan taitava. Naiselta on vaadittu suunnittelua, järjestelykykyä ja osaamista, jotta myös talven aikana kaikkien tarpeet on saatu mahdollisimman hyvin tyydytettyä. Miesten työtä on arvostettu, koska se on ollut näkyvää ja helposti mitattavissa. Naiset ovat usein tehneet työtä, joka on oikeastaan jäänyt sitä näkymättömämmäksi mitä paremmin se on tehty. Sen tähden onkin tärkeää, että naisten näkökulmasta lähdeaineistoja lukemalla nainen myös löydetään ja hän pääsee esiin yhtenä toimijana oman aikansa yhteisössä. Asiasanat: Vaasa käsityöläismestarien vaimot käsityöläismestarien lesket naimaikä lapsiluku mestaritalouksien koko nainen verstaan hoitajana konservoituva lesk