Hyväksymis- ja omistautumisterapian yhdistäminen kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan ja hoitotulokseen vaikuttavat tekijät

Tässä tutkimuksessa selvitettiin opintojensa loppuvaiheessa olevien psykologian opiskelijoiden kykyä hoitaa tehokkaasti asiakkaita kymmenen terapiakerran aikana kognitiivisen käyttäytymisterapian sekä hyväksymis- ja omistautumisterapian menetelmillä. Hoitotulosten pysyvyyttä tutkittiin kuuden kuukauden jälkeen hoitojen päättymisestä. Tutkimuksen tavoitteena oli myös hoidon vaikuttavuuden arviointi, kun tutkitusti tehokkaaseen kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan lisätään hyväksymis- ja omistautumisterapiaa. Lisäksi haluttiin tutkia, vaikuttaako hyväksynnän muutos hoitotuloksiin sekä vaikuttaako terapia eri tavalla asiakkaisiin, jotka eivät ole saaneet aiempaa mielenterveyteen liittyvää hoitoa verrattuna aiempaa hoitoa saaneisiin asiakkaisiin. Tutkimuksessa käsiteltiin myös asiakkaiden kokemuksia terapiasta. Tutkimus oli satunnaistettu kontrolloitu tutkimus, jossa vertailtiin kahden hoitomuodon vaikuttavuutta. Tutkimukseen osallistui 17 terapeuttia. Mukana oli 30 asiakasta, joita ei valittu tutkimukseen minkään diagnoosin mukaan. Asiakkaat satunnaistettiin kahteen hoitoryhmään: kognitiivista käyttäytymisterapiaa tai kognitiivista käyttäytymisterapiaa sekä hyväksymis- ja omistautumisterapiaa saavaan ryhmään. Jokainen terapeutti hoiti kahta asiakasta niin, että molemmista hoitoryhmistä oli yksi asiakas. Tutkimuksessa käytettiin arviointimenetelminä SCL-90-oirekyselykaavaketta, BDI-depressiomittaria, AAQ-8-hyväksyntämittaria, sosiaalista toimintakykyä kartoittavaa JES-lomaketta sekä itseluottamusta, mielialaa ja tyytyväisyyttä elämään mittaavia 0­100-asteikkkoja. Asiakkaat täyttivät lomakkeet ennen terapioiden alkua ja niiden päätyttyä sekä seurannassa. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että psykologian opiskelijat pystyivät hoitamaan tuloksellisesti asiakkaita, joilla oli erilaisia psyykkisiä oireita, kuten masennusta, ahdistuneisuutta sekä pari- ja ihmissuhdeongelmia. Hoitotulokset säilyivät terapian päättymisen jälkeen tai jopa parantuivat. Asiakkaiden psyykkinen hyvinvointi parantui molemmissa hoitoryhmissä. Hoitoryhmien välillä ei ollut kuitenkaan eroja terapian vaikuttavuudessa. Hyväksynnän lisääntyminen oli yhteydessä parempaan hoitotulokseen. Lisäksi hoitotulos oli parempi asiakkailla, jotka eivät olleet saaneet aikaisempaa mielenterveyteen liittyvää hoitoa. Asiakkaat olivat tyytyväisiä saamaansa hoitoon. Tutkimuksen keskeisinä johtopäätöksinä voidaan todeta, että hyväksynnän lisääntyminen on yhteydessä hoitotulokseen. Erityisesti ensi kertaa hoitoon tulevien asiakkaiden kohdalla hyväksyntä lisääntyi paljon. Hyväksyntää lisääviä menetelmiä tulisikin lisätä hoidettaessa eri ongelmia. Molemmat tutkimuksessa käytetyt terapiamuodot vaikuttavat tämän tutkimuksen sekä aiempien tutkimusten perusteella tehokkailta. Psykologian opiskelijat saivat aikaan asiakkaiden tilanteissa muutoksia, minkä perusteella näitä tutkittuja menetelmiä tulisi opettaa psykologian perustutkintoon kuuluvana osana. Avainsanat: hyväksymis- ja omistautumisterapia, hyväksyntä ja kognitiivinen käyttäytymisterapi