Kasvatusvastuun tatsi hukassa? Tapaustutkimus kodin, koulun ja yhteiskunnan välisestä yhteistyöstä sekä kasvatusvastuun jakautumisesta

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kodin, koulun ja yhteiskunnan vastuun osuutta lapsen kasvussa sekä siihen kiinteästi liittyvää yhteistyön arvostusta, toteutumista sekä yhteistyöhön yhteydessä olevia tekijöitä. Kasvatusvastuuta ja yhteistyötä tarkasteltiin opettajien, oppilaiden vanhempien sekä yhteiskunnan toimesta työtätekevien johtavan sosiaalityöntekijän sekä perhehoitajapariskunnan näkökulmasta. Tutkimuksessa tuodaan esille myös amerikkalaisen tutkijan Joyce L. Epsteinin kehittämä yhteistyömalli, jonka lähtökohtana on jaetun vastuun ja kumppanuuden periaate. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen ja se on toteutettu tapaustutkimuksena. Tutkimuksen perusjoukon muodostivat yhden Kanta-Hämeen koulun kolme opettajaa, 20 vanhempaa 38:sta koulun oppilaan vanhemmasta, johtava sosiaalityöntekijä sekä perhehoitajapariskunta Kanta-Hämeen alueelta. Tutkimuksen tekeminen aloitettiin keväällä 2005, jolloin se valmistui ensin proseminaarityöksi. Saman vuoden loppupuolella tutkimusta jatkettiin pro gradu -tutkielmaksi, joka valmistui keväällä 2007. Tutkimusaineisto koottiin teemahaastatteluilla, haastattelulomakkeilla sekä observoinnin avulla. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teemoittelua ja tyypittelyä. Vapaamuotoiset vastaukset luokiteltiin asiakokonaisuuksittain, jonka jälkeen apuna käytettiin vielä tyypittelyä. Tutkimuksesta kävi ilmi, että koulun oppilaiden vanhemmat sekä opettajat kokivat päävastuun lapsen kasvatuksesta kuuluvan edelleen lapsen huoltajille. Koulun tehtävänä nähtiin vanhempien tukeminen ja auttaminen kasvatusprosessissa. Yhteiskunnan roolina nähtiin perheiden tukeminen ja konkreettinen auttaminen kasvatustehtävässä. Pulmallisissa tapauksissa yhteiskunta ottaa suuremman vastuun lapsen kasvusta ja kasvattamisesta. Tutkimuksesta selvisi, että koulun oppilaiden vanhemmat kokivat nyky-yhteiskunnassa kasvatusvastuun hyvin vaativana tehtävänä, johon suurin osa koki tarvitsevansa tukea ja apua ammattikasvattajilta. Yhteiskunnan asettamat paineet kasvattamisesta koettiin haastavaksi. Vain muutamat vanhemmat olivat sitä mieltä, että kasvatus on vaativaa, mutta samalla antoisaa. Ajan hengelle tyypillinen piirre kiire, oli havaittavissa niin opettajien, vanhempien kuin sosiaalityöntekijän ja perhehoitajienkin vastauksista. Koulun rooli lapsen kasvussa nähtiin keskeisenä, jossa kodin ja koulun välinen yhteistyö nousi merkittäväksi asiaksi. Yhteistoiminnan osuus kasvatuksessa koettiin kantavana voimavarana. Opettajat olivat sitä mieltä, ettei opettajien tehtävänä ole korvata puutteellista kasvatusta oppilailleen. He voivat kuitenkin tukea lasta olemalla turvallisia aikuisia ja olemalla esimerkkinä ja apuna heille käytännön asioissa. Yhteistyön toimiminen kaikille osapuolille mielekkäällä tavalla koettiin haastavaksi ja merkittäväksi kehittämisalueeksi. Kodin ja koulun yhteistyötä tulisi kehittää suuntaan, jossa kenenkään osapuolen ei tarvitsisi kokea yhteistyötä rasitteena. Yhteistyön tulisi rakentua niin toiminnallisten kuin asiapitoistenkin tilaisuuksien varaan, jonka moottoreina toimisivat opettajat yhdessä oppilaiden vanhempien kanssa. Samoin myös koulun ja yhteiskunnan välillä tehtävää yhteistyötä tulisi kehittää erityisesti sijoitettujen lasten kohdalla. Tietoisuuden muutos tuo mukanaan myös tarpeiden muutoksen, joka kasvattajien tulisi huomioida työssään. Avainsanat: Kasvatusvastuu, kodin, koulun ja yhteiskunnan keskinäinen yhteistyö sekä kodin ja koulun yhteistyön vuorovaikutusmalli