Hyperprolaktinemia ja psyykkinen stressi

Tutkimuksessa selvitettiin prolaktiinin liikaerityksen, hyperprolaktinemian ja siihen usein liittyvän prolaktinoman ja psyykkisen stressin välistä suhdetta. Psyykkinen stressi käsitettiin yksilön ja ympäristön välisessä vuorovaikutuksessa ilmeneväksi prosessiksi, kyberneettiseksi itsesäätelyjärjestelmäksi,joka sisältää psykososiaaliset ja fysikaaliset stressitekijät, niiden ja coping-resurssien kognitiivisen arvioinnin, hallintakeinot ja psyykkiset stressitilat. Keskeistä on toisaalta ympäristön vaatimusten ja yksilön voimavarojen ja toisaalta henkilön tavoitteiden ja ympäristössä avautuvien mahdollisuuksien välinen tasapaino tai vastaavuus. Tutkimuksessa verrattiin 48 naispuolisen ns. patologisen hyperprolaktinemiapotilaan (HPL) stressiprosessin eri vaiheiden keskiarvoja 77 lapsettomuuspotilaan ja osittain kahden muun ryhmän keskiarvoihin, tarkasteltiin HPL-ryhmän psykososiaalistan stressitekijöiden ja psyykkisten stressitilojen korrelatiivisia yhteyksiä sekä selvitettiin HPL-ryhmän ja kontrolliryhmän sosiaalisia ja terveydellisiä taustamuuttujia. Tutkimus perustui itsearviointiasteikoilla ja kyselylomakkeella kerättyyn aineistoon. Tulokset tukevat oletusta, että HPL-ryhmä on kokenut pitkään elämässään tavallista voimakkaammin psykososiaaliset stressitekijänsä. HPL-ryhmän psyykkinen stressiprosessi erosi muiden naisten stressiprosessista siinä, että HPL-ryhmä oli kokenut elämänhistoriansa vaikeammaksi, ollut elämäänsä, varsinkin läheisiin ihmissuhteisiinsa lapsia lukuunottamatta sekä terveyteensä vähemmän tyytyväinen ja kokenut enemmän ahdistuneisuutta ja stressitilaa, jota on luonnehtinut korkea aktiivisuus eli toiminnallisuus liittyneenä matalaan mielialaan (aktiivinen distressi) kuin vertailuhenkilöt. Myös HPL-ryhmän mieliala oli ennen hoitoa muita ryhmiä matalampi ja HPL-ryhmässä esiintyi ennen hoitoa kokonaisdistressiä kontrolliryhmää enemmän, mutta ero tasoittui hoidon aikana eli nykytilanteessa. HPL-ryhmän sisäiset stressitilat eivät eronneet merkitsevästi toisistaan ennen hoitoa ja hoidon aikana tarkasteltaessa ryhmää yhtenä kokonaisuutena. Myöskään HPL-ryhmän ja kontrolliryhmän kokemissa yhteiskunnallisissa elämän alueissa ja fyysisessä ponnistelussa ei ilmennyt eroa. HPL-ryhmän kokema elinympäristön hallinta (ongelmakeskeinen coping) ja psyykkinen sopeutumiskapasiteetti (coping-resurssit) eivät poikenneet yksiselitteisesti muiden naisryhmien arvioinneista. HPL-ryhmässä elämänhistorian vaikeus korreloi oletuksen mukaisesti positiivisesti distressin muotoihin ja elämän alueisiin tyytyväisyys negatiivisesti. Korrelaatiot olivat kuitenkin yleensä matalia. Tulos antaa aihetta olettaa, että tällaisella pitkään jatkuneella stressiprosessilla on merkitystä itse hyperprolaktinemian ja prolaktinoman syntyhistoriassa, ja arvellaan, että hyperprolaktinemian funktio on stressiprosessia ja -reaktiota hillitsevä. Prolaktiinitason ajoittaisella tarkkailulla voitaisiin saada palautetta niin lasten kuin aikuistenkin psykofysiologisesta stressiprosessista, stressin siedosta, hallinnasta ja säätelystä ja myötävaikuttaa siten hyperprolaktinemian ja prolaktinoman ennalta ehkäisyyn. Myös stressisietotutkimus sekä tietoisuuden ja defensiivisyyden tutkimus saattaisivat hyötyä prolaktiinin ja hyperprolaktinemian ja sen säätelyjärjestelmien psykofysiologisten funktioiden edelleen selvittämisestä. Avainsanat: stressi, stressiprosessi, stressitekijät, coping, coping- resurssit, stressitilat, distressi, haastestressi, prolaktiini, hyperprolaktinemia, prolaktinoma, aivolisäke