Coping of myocardial infarction patients and their spouses as a process; Striving towards psychosocial balance

Väitöstutkimuksessa kuvailtiin sydäninfarktipotilaan ja hänen puolisonsa selviytymistä sydäninfarktin akuutissa vaiheessa potilaan ollessa sairaalassa sekä neljän ja kahdentoista kuukauden kuluttua sydäninfarktista. Sydäninfarkti murentaa sekä sydäninfarktipotilaan että hänen puolisonsa elämänhallintaa. Sydäninfarktipotilaan ja hänen puolisonsa selviytymistä ei voida kuvata yhtenä, samansuuntaisena selviytymisprosessina. Avioparin psykososiaaliseen tasapainoon pyrkiminen ilmenee viitenä erilaisena selviytymisprosessina, jotka ovat ongelmanratkaisukeskeinen, toimintakeskeinen, seesteinen, epävarma ja sairauskeskeinen selviytymisprosessi. Ongelmanratkaisukeskeiselle selviytymisprosessille on tyypillistä tilanteen hallinnan etsiminen jo sairaalavaiheessa. Tällöin sydäninfarktipotilas ja hänen puolisonsa pohtivat sydäninfarktin merkitystä sekä potilaan näkökulmasta että koko perheen elämäntilanteen kannalta. Heille on tyypillistä avoin, rakentava vuorovaikutus ja johdonmukainen tarttuminen ilmenneisiin ongelmiin. Myös toimintakeskeiselle selviytymisprosessille on tyypillistä tilanteen hallinnan etsiminen jo sairaalavaiheessa. Tällöin sydäninfarktipotilas ja hänen puolisonsa pyrkivät ylläpitämään arjen jatkuvuutta ja turvallisuutta. Heillä ei kuitenkaan ole voimavaroja käsitellä sydäninfarktiin liittyviä pelkojaan ja keskustella niistä avoimesti. Arjen rutiineihin keskittymällä pyritään torjumaan tilanteen pelottavuus. Tilanteen vakavuuden kieltäminen aiheutuu kyvyttömyydestä käsitellä vaikeiksi koettuja tunteita ja kyvyttömyydestä jakaa niitä keskenään. Kieltäminen toimii puolustusmekanismina, kun omat voimavarat eivät riitä tilanteen käsittelyyn. Seesteiselle selviytymisprosessille on tyypillistä, että sydäninfarktipotilas ja hänen puolisonsa suhtautuvat tilanteeseen rauhallisesti, hyväksyvät sydäninfarktin ja etsivät tilanteen hallinnan tunnetta yhdessä jo potilaan sairaalavaiheessa. He keskustelevat sydäninfarktista avoimesti ja pohtivat tilanteen merkitystä elämän tarkoituksen näkökulmasta. Sekä potilas että puoliso luottavat voimavaroihinsa ja kokevat elämänsä mielekkäänä, merkityksellisenä ja johdonmukaisena. Epävarmalle selviytymisprosessille on tyypillistä kokemus tilanteen hallinnan menettämisestä sekä fyysisestä ja henkisestä epätasapainosta jo sairaalavaiheessa. Tällöin avioparin selviytymisprosessia vaikeuttavat ahdistuneisuus, masentuneisuus ja stressaantuneisuus. Sairauskeskeiselle selviytymisprosessille on tyypillistä, että sydäninfarktipotilas ja hänen puolisonsa kokevat menettäneensä tilanteen hallinnan jo sairaalavaiheessa. Potilaan tilannetta kuvaa kokemus fyysisestä voimattomuudesta ja oireiden ehdoilla elämisestä. Myös puoliso ahdistuu potilaan heikosta terveydentilasta ja oireista. Avioparin elämää kuvaa episodimainen pyrkimys psykososiaaliseen tasapainoon, sillä heidän elämänsä ohjautuu hetki hetkeltä potilaan voinnin mukaan. He elävät sairauden ehdoilla. Sydäninfarktipotilaan ja hänen puolisonsa selviytymisorientaatio säilyy samansuuntaisena neljän ja kahdentoista kuukauden kuluttua sydäninfarktista. Perhedynamiikan toimivuus, vuorovaikutuksen avoimuus ja sosiaalisen tuen saaminen edistävät sekä sydäninfarktipotilaan että hänen puolisonsa selviytymistä. Hoitohenkilökunnan on tärkeää kiinnittää huomiota sydäninfarktipotilaan ja hänen puolisonsa psykososiaaliseen selviytymiseen ja tukea heitä keskustelemaan avoimesti vaikeastakin tilanteesta, koska vaikeiden asioiden kätkeminen toinen toiseltaan voi johtaa pitkällä aikavälillä kuormittumiseen ja jännitteisiin aviopuolisoiden välillä. Väitöstutkimuksen aineisto hankittiin haastattelemalla sydäninfarktipotilaita ja heidän puolisoitaan erikseen sairaalavaiheessa sekä neljän ja kahdentoista kuukauden kuluttua sydäninfarktista. Aineisto analysoitiin grounded theory –menetelmällä ja tutkimuksella tuotettiin sydäninfarktipotilaan ja hänen puolisonsa selviytymistä kuvaava substantiivinen teoria. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää sydäninfarktipotilaan ja hänen puolisonsa ohjauksen kehittämisessä. Sydäninfarktipotilaan ja hänen puolisonsa psykososiaalisen tukemisen tarve korostuu hoitotyössä, sillä sydäninfarktipotilaan hoitoaika sairaalassa on lyhentynyt lääketieteellisten hoitomuotojen nopean kehityksen myötä. Potilas joutuu ottamaan nopeasti vastuun jatkohoidostaan. Erityisen tärkeää on tukea niiden sydäninfarktipotilaiden selviytymistä, joilla ilmenee masennusta jo sairaalavaiheessa.The purpose of the study was to describe the psychosocial coping of myocardial infarction (MI) patients and their spouses in the acute stage during hospitalization and at 4 and 12 months following MI (Articles I-IV). The study aimed at creating a substantive theory of MI patients’ and their spouses’ psychosocial coping process. Another aim, from the perspective of developing family nursing, was to produce new knowledge for nursing staff on patients’ and their spouses’ experiences of MI and coping. Informants were 28 patients with MI and their spouses. Data were collected by themed interviews. Patients and spouses were interviewed separately. The research material also included four essays by MI patients and four essays by their spouses, both written 12 months following MI. The grounded theory method was used to analyse data. The core category of the substantive theory created was named ‘seeking psychosocial balance’. The core category is associated with five main categories, which involve a problem-focused, action-focused, serene, insecure and illness-focused coping process. The relationships between these categories are characterized by the functionality of family dynamics, sharing and social support. The formation of coping processes is further influenced by causal, contextual, interactional and individual factors. Sense of coherence, resources and various coping strategies are of essential importance to the coping of MI patients and their spouses. The results can be used to develop the nursing of MI patients. The study provides new knowledge of MI patients’ and their patients’ coping process over a long period of time. One central finding is that the coping of patients and spouses is characterized by their striving towards psychosocial balance both in the acute stage and later, with prolonged illness. The research results will help nursing staff to anticipate and recognise factors that affect MI patients’ and their spouses’ coping, sense of coherence and management of the situation. The study also yields new knowledge of interaction between MI patients and their spouses, bringing out the importance of functional family dynamics. The findings can help nursing staff to promote patients’ and spouses’ coping at home, as the results can be used to develop the counselling contents for follow-up care. The findings can be utilized in both nursing and public health nursing education programmes and in continuing education. The substantive theory that describes the psychosocial coping process of MI patients and their spouses may function as a theoretical framework that facilitates students’ understanding of patients’ life situation, coping process and factors that might promote or interfere with the process. The theory also provides information on the importance of functional family dynamics and social support as part of family nursing of seriously ill patients