Children and Violence : Nature, Consequences and Interventions

Väkivaltainen kasvuympäristö altistaa lapsen kokemuksille, joiden käsittelyyn tarvitaan suuri määrä psyykkistä kapasiteettia ja jotka voivat olla haitallisia lapsen kehitykselle. Tässä tutkimuksessa selvitettiin sekä kollektiivisen, sodankäyntiin liittyvän että interpersoonallisen, perhesuhteisiin liittyvän väkivallan vaikutuksia lasten ja nuorten mielenterveyteen ja sosiaalisiin suhteisiin. Lisäksi tarkasteltiin millaisin menetelmin kollektiivisen väkivallan aiheuttamaa traumatisoitumista voidaan ennaltaehkäistä ja hoitaa. Tutkimukseen osallistui sekä aseellisen konfliktin keskellä eläviä palestiinalaislapsia että suomalais- ja tanskalaisnuoria joilla oli eriasteisia kokemuksia vanhempien heihin kohdistamasta väkivallasta. Kun lapsi elää väkivaltaa sisältävässä ympäristössä hänen kaikki aistinsa tulevat vallatuiksi pelottavin äänin, hajuin ja näyin. Nämä jokapäiväiset aistimukset ovat ennakoimattomia, voimakkaita ja toistuvia. Traumatisoivat tapahtumat pakottavat lapsen eräänlaiseen noidankehään. Sopeutuminen järkyttäviin tapahtumiin vaatii lasta ottamaan käyttöönsä kaikki olemassa olevat sosiaalis-emotionaaliset taidot ja resurssit. Samaan aikaan traumatisoivan tapahtuman tuottama järkytys, pelko ja toistuvat huoliajatukset verottavat ja sitovat näitä voimavaroja. Tämä tutkimus osoitti sekä sodankäyntiin liittyvien että perheessä tapahtuvien väkivaltakokemusten ja mielenterveysoireiden välillä vallitsevan ns. annos-vastesuhteen: mitä enemmän tai mitä vakavampia väkivaltakokemuksia lapsilla ja nuorilla oli, sitä enemmän heillä oli oman arvionsa mukaan myös psyykkistä oireilua kuten alakuloisuutta, levottomuutta ja ahdistuneisuutta. Aseelliseen konfliktiin liittyvät kokemukset olivat selvästi yhteydessä myös heikompiin sosiaalisiin suhteisiin. Toisaalta esimerkiksi hyvät sisarussuhteet suojasivat lasta mielenterveysoireilta sotaolosuhteissa. Tutkimuksessa selvisi että tehokkaita interventioita kollektiiviselle väkivallalle altistuneiden lasten auttamiseksi on olemassa. Tieto lapsen psyykkisestä kehityksestä ja mielenterveydestä on kehittynyt siinä määrin että aidon yhteyden luominen teorioiden ja käytännön auttamistyön välillä on mahdollista. Tämän tulisikin olla lasten traumainterventioiden suunnittelun lähtökohta. Tieto suojaavista ja riskitekijöistä, haavoittuvuudesta ja resilienssistä tulisi siis kääntää interventiomenetelmien kielelle; työkaluiksi ja tekniikoiksi väkivaltaisessa ympäristössä elävien lasten auttamiseksi.This study focuses on mental health and social relations of children exposed to violence. Two distinct forms of violence, namely collective and interpersonal are studied. The participants in this study are Palestinian children exposed to military violence and Finnish and Danish children with and without exposure to parental violence. The main question is how experiences of violence are related to children s mental health and social relations (Articles II and III). The effectiveness of interventions in conditions of military violence is reviewed. (ArticleI). The main results show that both forms of violence impair a child s psychological wellbeing in multiple ways. The findings suggest that the dose response effect is evident between both military and parental violence and mental health problems. Social relations, however, are somehow differently affected, experiences of military violence being more clearly harmful to social relations than experiences of parental violence. Positive social relations turned out to be a protective factor for mental health in situations involving military violence. It is also shown that effective interventions among children exposed to collective violence exist. Knowing about protective and risk factors and efficacy intervention techniques derived from this knowledge is extremely important. The evidence of most effective interventions among children and adolescents exposed to violence will be achieved with methodologically and theoretically strong intervention research designs