Isän suru lapsen kuoleman jälkeen -tuki-interventio ja sen arviointi

Väitöstutkimuksessa kuvattiin lapsen kuoleman jälkeistä isien surua ja heidän tarvitsemaa tukea. Lisäksi tutkimuksessa arvioitiin terveydenhuoltohenkilöstön ja vertaistukijoiden välistä yhteistyötä sisältävän tuki-intervention vaikutusta isien suruun sekä kuvattiin isien kokemuksia siitä. Isien suruun liittyi voimakkaita ja pitkäkestoisia emotionaalisia tuntemuksia, fyysisiä, sosiaalisia ja käyttäytymiseen liittyviä reaktioita. Isät kohdistivat suruun liittyviä tunteita itseä, Jumalaa tai muita ihmisiä kohtaan. Itsesyytöksiä koettiin omasta kyvyttömyydestä estää lapsen kuolema, omista geenivirheistä sekä omasta toiminnasta, johon lapsen kuolema ajateltiin rangaistukseksi. Osa isistä käytti nautintoaineita, kuten alkoholia ja lääkkeitä, lapsen kuoleman jälkeisessä selviytymisessä. Isät saattoivat eristäytyä ja vetäytyä ihmissuhteista, mutta he kokivat myös läheisten hylkäämistä lapsen kuoleman jälkeen. Lapsen kuolema toi myönteisiä ja kielteisiä muutoksia isien elämään. Tuki-interventio vaikutti myönteisesti interventioryhmän isien suruun ja suurin osa koki saadun tuen auttavan heidän selviytymiseensä. Tukea saaneiden isien persoonallinen kasvu oli voimakkaampaa kuin verrokkiryhmän isillä, jotka eivät saaneet tuki-intervention kaltaista tukea. Interventioryhmän isät olivat myös vähemmän epätoivoisia ja heillä esiintyi vähemmän paniikkikäyttäytymistä, syyttelyä ja vihaa, irrallisuuden ja hajanaisuuden tunteita kuin verrokkiryhmän isillä. Tuki-intervention myötä isät saivat merkittävästi enemmän tukea terveydenhuoltohenkilöstöltä ja vertaistukijoilta sairaalasta lähdön jälkeen kuin verrokkiryhmän isät. Interventioryhmän isät kokivat saaneensa tukea kohtalaisesti. Eniten isät saivat tukea sairaanhoitajalta/omahoitajalta. Isät kokivat tuki-interventiomallin toimivaksi ja toivoivat sen jatkamista. Sairaanhoitajat/omahoitajat ottivat eniten yhteyttä isiin ja tapasivat heitä eniten. Lähes puolet isistä tapasi myös lasta hoitaneen lääkärin ja sairaalapastorin. Muiden ammatiryhmien tuki isille jäi vähäiseksi. Tuki-intervention toteuttamista surevien isien tukemisessa tulisi jatkaa, koska sillä oli myönteistä vaikutusta isien surureaktioihin ja isien kokemukset tuki-interventiosta olivat myönteisiä. Isien tukemisessa tulisi lisätä moniammatillista yhteistyötä. Isien tarpeista kehitettyä tuki-interventiota toteutettiin kahdessa Suomen yliopistosairaalassa niille isille, joilta oli kuollut iältään kolmivuotias tai sitä nuorempi lapsi (mukaan lukien kohtukuolemat). Vertailuryhmänä toimivat isät, joiden lapsi oli kuollut muissa Suomen yliopistosairaaloissa.The purpose of the research was to describe fathers´ grief and the social support needed by fathers in their grief after the death of a child, to assess the effects of the support intervention on fathers´ grief, and to describe fathers´ assessments of the support intervention. The research aimed at producing knowledge of fathers´ grief and of support measures for grieving fathers to be used in clinical practice. The approach chosen for the research was action research which included design, implementation and assessment phases. To serve as the basis for intervention development in the design phase, data were collected from fathers (N=8) who had lost a child and from staff in departments (n=25) encountering grieving fathers at Finnish university hospitals. Intervention development also drew on written material distributed to parents in the hospitals and on research articles (N=20) in the field, gathered by a systematic literature review. The intervention was developed as a collaborative effort of an expert panel which consisted of the researcher, grieving parents and care providers working with them. In the implementation phase the intervention developed was applied to clinical practice. In the assessment phase data on the effects of the intervention were collected from fathers in the intervention group (n=62) and the control group (n=41) using a questionnaire which consisted of the Hogan Grief Reactions Checklist, the scales for measuring received social support developed for this study, and a scale for assessing the intervention program. The data were collected six months after the child´s death. The grief of fathers was individual and dynamic. It was associated with strong and long-lasting emotional sensations and physical, social and behavioral reactions after the child´s death. Fathers needed affirmation, affect and concrete aid support from healthcare staff after the death of a child, and mutual support from parents who have experienced a similar death. The intervention developed on the basis of the results consisted of a support package distributed to fathers and of a supportive contact by peer supporters and healthcare staff. The support intervention had a positive effect on fathers´ grief. Their personal growth was statistically significantly stronger than among fathers in the control group. Also, the fathers in the intervention group were less desperate and exhibited less panic behavior, blame and anger, and feelings of detachment and disorganization than those in the control group, but the difference was not statistically significant. Through the support intervention, fathers reported having received a moderate amount of support from both healthcare personnel and peer supporters. Fathers received the most emotional support and the least concrete aid. The most support was received from nurses/primary nurses. The majority of fathers reported that the support they received helped them cope. The timing of the contacts and meetings related to the support intervention were mostly deemed appropriate. The healthcare staff mainly contacted the fathers by telephone, and a large number of the fathers also met with them. Fathers were mostly contacted and met by a nurse/primary nurse, but nearly half of the fathers also met with the doctor who had cared for the child and the hospital chaplain during the post-discharge period. The support intervention to support grieving fathers should be continued because it had a positive impact on the grief reactions and experiences of fathers. It would be necessary to gain further evidence of the effects of the support intervention by using a larger sample, and also from the perspective of mothers