Welfare mix -hyvinvointipalveluiden tuottamismalli sosiaalialan korkeakoulututkintojen kompetenssien haastajana

Pohdimme tässä artikkelissa, mitä tarkoittaa welfare mix -hyvinvointipalveluiden tuottamismallin yleistyminen sosiaalialan korkeakoulutuksen kompetensseille suomalaisessa toimintakontekstissa. Sosiaalialaa terveysalan tapaan luonnehtii työvoimaintensiivisyys ja suhteellisen vähäinen suhdanneherkkyys sekä hyvä nykyinen ja tuleva työllisyystilanne moniin muihin toimialoihin verrattuna (Huovari ym. 2014, 27–33; Tevameri 2018). Kansalaisilla on lakisääteinen oikeus saada tarvitsemiaan hyvinvointipalveluja (Perustuslaki 731/1999; Sosiaalihuoltolaki 1301/2014; Terveydenhuoltolaki 1326/2010). Hyvinvointipalveluiden tuottamista puolestaan määrittää henkilöstön kelpoisuuslainsäädäntö riippumatta hyvinvointipalveluiden tuottajatahosta (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015; Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994; Pohjola 2019, 11). Sosiaalialan henkilöstön kvalifikaatiovaatimukset eriytyvät kuitenkin jossain määrin hyvinvointipalveluiden tuottajatahon toiminta- ja tavoiteperiaatteiden mukaan yhteisestä lainsäädäntöperustasta huolimatta, johon myös sosiaalialan korkeakoulutuksen tuottamien kompetenssien pitäisi kyetä riittävässä määrin vastaamaan. Sosiaalialan korkeakoulututkintoa suorittavien opiskelijoiden opiskelunsa aikana saamien ja omaksumien kompetenssien avulla he vastaavat työelämän jatkuvasti laajentuviin hyvinvointipalvelujärjestelmän kvalifikaatiovaatimuksiin. 2010-luvulla korostuu hyvinvointipalvelujärjestelmässä yhä enemmän kestävän hyvinvointiyhteiskunnan toimintaperiaatteiden huomioiminen sekä kansalaisten aktivoiminen ja osallistaminen paikalliseen hyvinvointipoliittiseen päätöksentekoon (esim. Helne ym. 2012; Salonen-Soulié 2013; Cook ym. 2014; Viinamäki & Pohjola 2016). Lisäksi kansalaisten oletetaan ottavan enenevässä määrin itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan (Selkälä ym. 2016). Kansalaiset ovat nykyisin yhä valveutuneempia, valistuneempia sekä rohkeampia hyvinvointipalvelujen käyttäjiä odottaen saavansa laadukkaita hyvinvointipalveluja siitä riippumatta, onko palvelun tuottajana julkinen, yksityinen, järjestösektori (3. sektori) vai uusimpana palveluiden tuottajatahona epävirallinen, 4. sektori