Siviilien keskeisyyden kehitys kansainvälisessä yhteisössä YK:n perustamisen jälkeisenä aikana

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan, miten siviilien keskeisyys kansainväliselle yhteisölle on kehittynyt YK:n ensimmäisestä yleiskokouksesta vuonna 1946 vuoteen 2017. Siviilien keskeisyyttä kansainvälisessä yhteisössä ei ole juuri tutkittu, vaikka kysymys on erittäin keskeinen niin kansainvälisen politiikan tutkimukselle kuin käytännön siviilien suojelunkin kannalta. Aihepiirin keskusteluissa siviilien asemaa konflikteissa pidetään yleisesti tänä päivänä erittäin huonona, mutta samanaikaisesti siviilien suojelun normatiivista viitekehystä pidetään yhtenä vahvimmista. Siviilien suojelun normatiivista viitekehystä ei kuitenkaan ymmärretä kunnolla. Siviilien nähdään nousseen kansainvälisen yhteisön agendalle 1990-luvulla, mutta tutkimustietoa 1990-lukua edeltävästä tilanteesta ei ole juurikaan olemassa eikä siten ole mahdollista arvioida, kuinka siviilien keskeisyys on kehittynyt. Onko huoli siviileistä yhteydessä siviilien hädänalaisuuteen vai pikemminkin yhteydessä siviilien suojelun normatiivisen viitekehyksen kehitykseen? Onko huoli siviileistä todella koko kansainvälisen yhteisön jakama? Näitä kysymyksiä tarkastelen pro gradu -tutkielmassani. Tutkimuksessa käytetään YK:n yleiskokousta kansainvälisen yhteisön edustajana, ja ilmiön mainintoja sen keskeisyyden indikaattorina. Analyysi toteutetaan analyysin kvantitatiivisella sisällönanalyysillä. Tutkimukseni aineistona ovat kaikki YK:n yleiskokouksen päätöslauselmat vuosien 1946–2017 aikana sekä YK:n yleiskokouksen yleispuheenvuorot vuosien 1970–2017 aikana. Lisäksi aineistoon kuuluu demokraattisuutta mittaava Polity IV -aineisto, aseellisia konflikteja tarkasteleva UCDP/PRIO:n Armed Conflict Dataset -aineisto sekä Maailmanpankin valtioiden tuloluokka -aineisto. Päätöslauselma- ja yleispuheenvuoroaineistojen tuloksia siviilien keskeisyyden kehityksestä verrataan tuloksia mahdollisesti selittäviin tekijöihin eli valtioiden tuloluokkiin, regiimityyppeihin, maaryhmiin sekä konfliktija uhritilastoihin. Lisäksi siviilien keskeisyyden kehitystä verrataan systemaattisesti ihmisoikeuksien keskeisyyden kehitykseen, jotta tulokset on mahdollista asettaa kontekstiinsa. Analyysin perusteella vaikuttaa siltä, että siviilien keskeisyyden kehityksessä on tapahtunut merkittävä muutos. Siviilien maininnat ovat olleet erittäin vähäisiä YK:n yleiskokouksen päätöslauselmissa kylmän sodan päättymiseen saakka, mistä lähtien siviilimaininnat ovat kasvaneet lähes jatkuvasti. Kasvu on ollut suurinta 2010-luvulla, jolloin mainintojen määrä on kaksinkertaistunut pelkästään 2010-luvun ensimmäisen puoliskon aikana. Selittäviä tekijöitä vasten tarkasteltuna siviilien keskeisyyden kasvu vaikuttaa olevan yhteydessä pikemminkin ihmisoikeuksien mainintojen määrään ja siviilien suojelun normatiivisen viitekehyksen kehitykseen kuin siviilien tosiasialliseen tilanteeseen taistelukentillä. Huoli siviileistä vaikuttaa olevan laajasti kansainvälisen yhteisön jakama eikä vain esimerkiksi läntisten valtioiden ajama kysymys. Tutkielman kenties keskeisin tulos on, että siviilien keskeisyys kansainväliselle yhteisölle, tai ainakin YK:n yleiskokoukselle, on varsin uusi ilmiö. Vaikka siviilien suojelun normatiivinen viitekehys johdetaan usein toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, YK:n varhaisvuosina siviileistä ei juuri lainkaan puhuttu, ja muutos suhtautumisessa on tapahtunut vasta 1990-luvulla. Tutkielma herättää monia aiheita jatkotutkimuksille, joissa ymmärrystä siviilien keskeisyydestä voidaan tämän tutkielman avauksen perusteella syventää