Pohjavesialueiden rajaaminen hydrogeologisina kokonaisuuksina : tapausalueina neljä Pohjois-Suomessa sijaitsevaa glasifluviaalisten jokiuomien halkomaa pohjavesialuekokonaisuutta

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin Pohjois-Suomen jokiuomien vaikutuksia alueen pohjavesialueiden rajaamiseen. Pääasiallisena tutkimusmenetelmänä käytin maatutkaluotauksia. Tutkielman aineistoina toimivat neljälle tutkimusalueelle jakautuneet 50 maatutkaluotauskilometriä, joista noin seitsemän suunniteltiin juuri tämän tutkielman tarpeisiin. Loput noin 43 linjakilometriä olivat GTK:n POSKI2 –hankkeen yhteydessä suoritettuja luotauksia. Referenssiaineistoina käytin myös maaperäkairauksia, joiden määrä vaihteli tutkimusalueittain. Tutkielman perusteella Pohjois-Suomen geomorfologisia hiekka- ja soramuodostumia pinnalta halkovia jokiuomia ei tulisi käyttää suoraan pohjavesialueiden rajausperusteena, sillä näiden jokiuomien hienoaineskerrokset eivät ole riittävän paksuja ja kattavia katkaisemaan pohjavesialueiden välisen hydrologisen yhteyden. Nämä glasifluviaalista perua olevat jokiuomat eivät siis ole sellaisenaan peruste pohjavesialueiden rajaamiselle, vaan rajaamisen tueksi tarvitaan pistokairauksia kattavampia tutkimusaineistoja mahdollisten tiiviiden maakerrosten vertikaali- ja horisontaaliulottuvuuksista. Maatutkaluotaus sopii hyvin tällaiseksi tutkimusmenetelmäksi, sillä mikäli tutkimusalueilla ei ole paksuja savi- tai silttikerroksia, eivät myöskään maamme mittakaavalla paksut (10-35m) maakerroksetkaan estä maatutkaluotausprofiilin tulkitsijaa saavuttamasta kokonaiskuvaa tutkimusalueista ja pohjavesialueiden hydrogeologisista ominaispiirteistä. Tutkielmassa tarkastelin myös pohjavesialueiden rajausta koskevan lainsäädännön sekä Suomen ympäristökeskuksen ELY-keskuksille tuottaman pohjavesialueiden rajausohjeistuksen muutoksia ja nykytilaa. Nykyisen lainsäädännön ja ohjeistusten muodostama kokonaisuus painottaa hydrogeologisen yhteyden katkeamista pohjavesialueiden rajausperusteena