Sosiaalisten suhteiden merkitys rikollisesta elämäntavasta irtautumisessa

Rikostaustaiset ihmiset, ovat marginalisoitunut ja keskimäärin melko huono-osainen ryhmä. Usein he ovat jo lähtökohtaisesti heikossa asemassa matalan koulutuksen, työttömyyden tai esimerkiksi päihdeongelman vuoksi, ja vankilaan joutuminen voi pahimmassa tapauksessa jopa vain syventää näitä ongelmia. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, millainen merkitys sosiaalisilla suhteilla ja verkostoilla on rikollisesta elämäntavasta irtautumisessa. Tutkielmalla pyritään tekemään näkyväksi ihmissuhteiden ja niiden merkitysten moninaisuutta, sekä selvittämään mahdollisia sosiaalisen elämän voimavaratekijöitä ja vaaran paikkoja, kun ihminen yrittää irtautua rikollisesta elämäntavasta. Aihetta tarkastellaan sosiaalisen tuen näkökulmasta, eli millaista tukea tai tuen puutetta henkilöt kokivat matkallaan kohti päihteetöntä ja rikoksetonta elämää, ja aineistona toimivat viiden vankeudessa eläneen henkilön haastattelut. Lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään graafisen tuottamisen menetelmiä haastattelun virikeaineistona. Haastateltavat laativat haastattelun kuluessa itse kaksi ihmissuhdekarttaa sosiaalisista verkostoistaan lähtö- ja nykytilanteessa, ja niitä peilataan sekä sosiaalisten verkostojen tutkimuksen että haastateltavien kertomusten kautta. Haastatteluissa tuotettuja kertomuksia analysoidaan narratiivisen positiointianalyysin keinoin, eli millaisia suhteita ja niissä tapahtuvaa sosiaalista tukea tai tuen puutetta kertomuksissa esiintyy, ja miten niistä kerrotaan. Analyysin keskiössä on se, millaisia hahmoja ja muita tahoja haastateltavat kuvailevat kertomuksissaan rikollisen elämäntapansa lopettamisesta, ja millaisia merkityksiä niihin liittyy muutoksen tapahtumisen kannalta. Haastatteluissa tuotetut kertomukset esitetään viiden henkilökuvan kautta, joissa tarkastellaan tarkemmin sekä merkitysten että kielen tasolla tuotettuja positiointeja. Lopuksi käydään läpi aineistoa kokonaisuutena ja siitä löytyviä yhdistäviä teemoja. Haastateltuja yhdisti muun muassa AA-/NA-toiminnan periaatteiden, kuten vastuunoton ja aktiivisen menneitä virheitä hyvittävän toimijuuden, vahva sisäistäminen osaksi omaa kertomusta. Suhteesta päihteisiin puhutaan toisinaan kuin suhteesta vahingolliseen ihmiseen. Häpeän tunne on läsnä monista suhteista puhuttaessa, ja se toimi jopa läheisistä eristävänä tekijänä. Kaikille haastateltaville oli yhteistä, että päihteettömään elämään ei mahtunut enää päihteellisiä tai rikoksia tekeviä ihmisiä. Silloinkin, kun päihteitä vielä käytettiin, moni kuvasi päihteisiin liittymättömän sosiaalisen vuorovaikutuksen merkityksellisesti. Parhaat ystävät olivat niitä, joiden kanssa tehtiin muutakin kuin käytettiin. Nykytilanteessa moni oli tarkka siitä, keitä päästää enää lähelleen. Äidit olivat aineistossa voimakkaasti merkityksellisiä hahmoja, jotka tukivat ja olivat läsnä, vaikka tilanne olisi ollut kuinka huono. Isistä taas ei puhuta aineistossa lähestulkoon ollenkaan, eivätkä he yhtä haastateltavaa lukuun ottamatta olleet haastateltavien elämässä mukana. Viranomais- ja kuntoutustyön kontakteista oli kahdenlaisia kertomuksia: joko kohtelu oli ollut tylyä tai suorastaan syrjivää tai sitten elämässä oli ollut vuosien varrella mukana jokin merkityksellinen auttaja ja rinnalla kulkija, joka oli aidosti välittänyt heidän tilanteestaan, ymmärtänyt ja yrittänyt auttaa, ja näiden ihmisten kanssa oltiin tekemisissä vielä tänä päivänäkin. Päihdetuen lisäksi myös laajempi vertaistuellinen yhteisötoiminta oli kaikkien haastateltavien elämässä vahvasti läsnä, ja sen kautta saatu sosiaalinen tuki ja vuorovaikutus oli kuin toinen perhe. Aiempaa tutkimuskirjallisuutta mukaillen tämänkin aineiston valossa vaikuttaisi siis siltä, että aito välittävä vuorovaikutus, inhimillinen kohtaaminen ja sosiaalisen tuen saaminen lisäävät ihmisen hyvinvointia. Päihdemaailmalle tyypilliset hyötysuhteeseen perustuvat ihmissuhteet ja esimerkiksi viranomaisilta saatu tyly kohtelu tai läheisten etääntyminen taas vie syvemmälle riippuvuuteen ja ongelmakäyttäytymiseen