Yhdellä jalalla maailmanmestariksi : Horjuvatko vammaisuuden stereotypiat Facebookissa?

Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on ollut selvittää, miten paraurheilijat esiintyvät yhteisöpalvelu Facebookiin lataamissaan profiilikuvissa ja onko näillä esityksillä mahdollista vaikuttaa vallitseviin stereotypioihin vammaisuudesta. Olin kiinnostunut siitä, voiko vammaisuuden stereotypioita horjuttaa Facebookissa, jossa jokaisella käyttäjällä on mahdollisuus julkaista esityksiä itsesään. Käytin tutkielmassa yhdistelmämenetelmää. Tutkijan kuvaluennalla selvitin, miten paraurheilijat esiintyvät Facebook-profiilikuvissaan. Analyysini nojaa Erving Goffmanin teoriaan minän esittämisestä. Goffman tunnetaan dramaturgisesta lähestymistavastaan, jonka mukaan sosiaalisen vuorovaikutus näyttäytyy teatterina. Goffmanin pohjalta toteutetun tutkijan kuvaluennan jälkeen tein teemahaastattelua muistuttavan yhteisen kuvaluennan jokaisen haastateltavan kanssa. Tutkimukseen osallistui viisi suomalaista paraurheilijaa, joista jokainen edustaa lajissaan maailman kärkeä. Haastatteluissa selvitin kuviin liittyviä merkityksiä sekä paraurheilijoiden kokemuksia stereotypioista, heidän halukkuuttaan vaikuttaa niihin ja sitä, onko huippu-urheilijuudella stereotypioita lisäävä tai vähentävä vaikutus. Keskusteluun nousivat myös sukupuoli, ulkonäköpaineet ja apuvälineet. Tutkimuksen perusteella on mahdollista esittää muutamia päätelmiä. Paraurheilijat esiintyvät profiilikuvissaan eri tavoin, ja kuvista voi löytää niin stereotypioita rikkovia kuin vahvistaviakin piirteitä. Jokainen tutkimukseen osallistunut paraurheilija oli kohdannut stereotypioita ja jokainen tunsi halua vaikuttaa niihin. Tässä tavoitteessa sosiaalinen media toimi yhtenä vaikutuskanavana: eräs tutkimukseen osallistunut kertoi pyrkivänsä tuomaan julkaisuissaan esille arvojaan, kun taas toinen koki, että sosiaalisessa mediassa vammainen ihminen voi päästä ääneen ilman, että vamma vaikuttaa vuorovaikutukseen. Tutkimukseen osallistuneet törmäsivät yleisimmin kyvyttömyyden stereotypiaan, joka on kytköksissä säälin diskurssiin. Profiilikuvien, joissa paraurheilijan vamma oli esillä, voi tulkita rikkovan tätä stereotypiaa. Toisaalta, niiden voi nähdä vahvistavan vammaisuuteen niin ikään liittyvää Supercrip-stereotypiaa, joka esittää menestyksekkäät vammaiset huippusuorittajina ja onnistujina. Tarkastelen tämän stereotyyppisen roolin ongelmallisuutta ja ristiriitaista luonnetta tutkimuksessa tarkemmin. Koen tämän tutkielman toimivan keskustelunavaajana, joka tarjoaa pohjan tutkitun ilmiön tarkastelulle. Jatkotutkimuksessa olisi paikallaan siirtää fokus myös muihin sosiaalisen median palveluihin, esimerkiksi Instagramiin, joka vaikutti olevan monelle Facebookia tärkeämpi toimintaympäristö. Jotta ilmiöstä saisi tarkemman kuvan, voisi olla hyödyllistä seurata paraurheilijoiden käyttäytymistä sosiaalisessa mediassa pidemmän ajanjakson aikana. Kiinnostavaa olisi myös ottaa mukaan muita sukupuolia, jolloin olisi mahdollista saada kattavampi kuva siitä, onko eri sukupuolten kokemuksissa eroja. Olen saanut tätä pro gradu -tutkielmaa varten Journalistisen kulttuurin edistämissäätion (JOKES) opiskelijastipendin