Esitutkintakertomuksen näyttöarvo : kun henkilö poikkeaa kertomuksestaan tai ei anna kertomusta

Esitutkintaa koskevaa lainsäädäntöä tarkasteltiin hiljattain ja uusi esitutkintalaki astui voimaan 1.1.2014. Esitutkintaa koskevan sääntelyn uudistamistarpeen taustalla nähtiin muun muassa se, että esitutkinta huomioisi paremmin korostuneet perus- ja ihmisoikeudet. Esitutkintaviranomaisen toimivaltuudet pyrittiin sääntelemään siten, että se toteuttaisi perus- ja ihmisoikeuksiin liittyvän suojan, mutta ottaisi huomioon samalla rikostorjunnan tarpeet. Todistelua koskevan OK 17 luvun säännökset ovat myös kokeneet muutoksia viimeisten vuosien aikana ja nämä uudistukset pyrittiin toteuttamaan huomioimalla uusi esitutkintalainsäädäntö. Todistelua koskeva sääntely perustuu suullisuus-, välittömyys-, ja kuulemisperiaatteille. Nämä esitutkintaa ja todistelua koskevat säännökset käydään tutkimuksessa läpi tarpeellisilta osiltaan ja lisäksi tutkimuksessa tuodaan esiin, miten sääntely on muuttunut ja miksi. Lisäksi huomiota saa rikosprosessiuudistus ja suullisuusperiaatetta korostavaan menettelyyn siirtyminen sekä aiempaan esitutkintakertomusta korostaneeseen prosessiin liittyvät ongelmat ja niiden suhde tutkimuskysymykseeni. Tutkimuksessa erotetaan toisistaan erillisiksi kysymyksiksi tilanteet, joissa esitutkintakertomuksen käyttäminen on mahdollista ja se, mikä näyttöarvo sille voidaan antaa. Tällöin ennen kuin lähdetään soveltamaan OK 17:47:ää, tulee arvioitavaksi, että onko esitutkintakertomuksen käyttämiselle este esimerkiksi itsekriminointisuojan tai läheisen vaitiolo-oikeuden perusteella. Tilanteissa, joissa esitutkintakertomuksen käyttäminen on katsottu mahdolliseksi, on usein haettu tukea EIT:n oikeuskäytännöstä, joten tutkimuksessa tehdään aiheelliset viittaukset myös EIT:n käytäntöön. Sen perusteellinen esitteleminen ei ole kuitenkaan tässä yhteydessä tarpeen tai mahdollista, koska tutkimuskysymyksenä on esitutkintakertomuksen näyttöarvo tilanteissa, joissa sitä voidaan käyttää sekä se, että onko näyttöarvon suhteen havaittavissa eroja eri rikosnimikkeiden välillä. OK 17:47:n mukaan kuultavan esitutkintakertomusta saadaan käyttää todisteena, mikäli hän suullisessa kertomuksessaan poikkeaa siitä, mitä hän on aikaisemmin tuomioistuimelle, syyttäjälle tai esitutkintaviranomaiselle kertonut tai mikäli kuultava ei anna kertomusta. Tällöin aikaisempaa kertomusta saadaan käyttää todisteena siltä osin kuin suullinen kertomus poikkeaa aikaisemmasta kertomuksesta tai kuultava ei ole antanut kertomusta. Tästä esitutkintakertomuksen näyttöarvosta ei ole säännöksiä, vaan sen näyttöarvo tulee arvioitavaksi vapaan todistusharkinnan kautta. Tutkimuksessa osoitetaan, että käräjäoikeudet soveltavat ratkaisutoiminnassaan esitutkintakertomusten näyttöarvon suhteen erilaista linjaa kuin ylemmät tuomioistuimet. Tutkimuksessa tuodaan esiin asiaa koskeva lainsäädäntö sekä korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntö, mutta myös käräjäoikeuksien ratkaisulinja liittyen esitutkintakertomuksen näyttöarvoon. Tämä johtuu aiheen vahvasta valtiosääntöoikeudellisesta kytköksestä ja perus- ja ihmisoikeusnäkökulma onkin tutkimuksessa vahvasti esillä. Tässä yhteydessä nostetaan myös esille esitutkintakertomuksesta poikkeamiselle esitettyjä syitä, jotka näyttäisivät olevan kiinteässä yhteydessä rikosprosessin kestoon. Mikäli rikosprosessi kestää useita vuosia, voiko asianosaiselta tai todistajalta todella edellyttää, että hän muistaa tapahtumat kirkkaasti tai ylipäätään, että mitä hän on kertonut esitutkinnassa