Kerro minulle koulumetsästä : lapsinäkökulmaisen narratiivisen tutkimuksen mahdollisuuksia ja rajoitteita koulun kontekstissa

Uuden lapsuudentutkimuksen ja erityisesti lapsinäkökulmaisen tutkimuksen tavoitteena on tuoda lapsia koskevan tiedon tuottamisen keskiöön lapsi itse. Erilaisia kertomiseen perustuvia menetelmiä pidetään soveltuvina nostamaan esille niitä asioita, jotka lapset kokevat merkityksellisiksi. Visuaalisten menetelmien avulla pyritään lisäämään lasten itseilmaisun mahdollisuuksia tutkimuksen puitteissa. Näistä lähtökohdista käsin suunnittelin lapsinäkökulmaisen narratiivisen tutkimuksen, jonka tarkoituksena oli kartoittaa, minkälainen on neljäsluokkalaisten kokemus koulun välittömässä läheisyydessä sijaitsevasta metsäalueesta, eli koulumetsästä. Tutkimuksessa tuotetusta aineistosta nousi kuitenkin esiin uudet akuutit tutkimusongelmat: Miten tutkimusasetelma on rajoittanut tai toisaalta mahdollistanut sen, mitä tulee kerrotuksi? Mitä se edellyttää tutkijalta, että kertomukset voivat tulla kuulluksi? Tutkimukseen osallistui erään uusmaalaisen kunnan 22 neljäsluokkalaista, joille tutkija esitti keväällä 2016 kysymyksen: ”Mitä haluaisit kertoa koulumetsästä tutkijalle?”. Vastaukseksi oppilaat ensin valokuvasivat koulumetsää koulun iPadeilla, minkä jälkeen valokuvat toimivat kerronnallisen haastattelun pohjana. Aineistoa tulkittiin narratiivisen analyysin keinoin hyödyntäen pienten kertomusten (small stories) lähestymistapaa. Kerronnallisen tilan saavuttaminen osoittautui osallistujille haastavaksi. Hallitseva kertomisen tapa perustui näyttämiseen ja niukkaan kuvailuun siitä, mitä metsässä on. Kerronnallisuudeltaan aineisto oli suurelta osin heikkoa tai hentoa. Lasten oma koulumetsäkokemus jäi täten etäiseksi. Kertomusten tiheä kontekstointi sekä haastattelutilanteen että laajemmin koulun rakenteiden tasolla osoitti useita kerronnallisen tilan estymiseen vaikuttaneita tekijöitä, joista keskeisimpiä olivat puutteellinen tiedonsaanti tutkimuksen tarkoituksesta sekä lapsen eksplisiittisen tutkimusluvan ohittaminen. Ns. vastakertomukset aineistossa muodostuivat kahdesta vahvasti kerronnallisesta koulumetsäkertomuksesta, joissa lasten omakohtainen ja omaehtoinen koulumetsäkokemus pääsi oikeuksiinsa. Kerronnallinen tila mahdollistui kohtaavassa haastatteluvuorovaikutuksessa. Tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa eettisesti kestävän lapsilähtöisen tutkimuksen suunnitteluun, jossa lapsen omalle, tietoon ja vapaaehtoisuuteen perustuvalle, suostumukselle osallistua tutkimukseen annetaan sille kuuluva painoarvo. Tällöin myös kerrontaan perustuvan menetelmän potentiaalin on mahdollista toteutua.The goal of the “new paradigm” in childhood studies and specifically child perspective research is to bring the child into the center of producing information regarding their lives. Various methods based on oral storytelling are considered appropriate for presenting such things that children consider meaningful. Using visual methods aims at increasing children's possibilities in self-expression within the means of the research. From these premises I designed a child perspective narrative study, meant to chart the fourth grader's experience of the school forest. However, new and more acute research problems arose from the data produced in the study: How has the research setting limited, or on the other hand, made possible what is being told? What is expected from the listener for the stories to be heard? 22 4th graders participated in the study in the spring of 2016, and were presented with the question: "What would you like to share with the researcher about the school forest?". To begin with their stories the pupils first photographed the school forest. Photo-elicitated narrative interviews were then conducted with each participant. The material was interpreted by means of narrative analysis, making use of the small stories approach. Reaching the “narrative space” within the research was challenging for the participants. The dominant form of expression was “showing” instead of narrating, or giving narrow descriptions of what is there in the forest: trees, stones, sticks. The narrative quality of the interviews was largely fragile. This resulted in the children's own school forest experience remaining rather distant. Reflexive thinking of the context of the narration, such as the research setting and being in school, brought out several factors prohibiting the narrative space from opening up, such as insufficient informing and the overriding of an explicit consent from the child. So called counter stories within the data were two stories, in which the children's subjective school forest experiences were celebrated. The narrative space was made possible by an inclusive interview interaction. The results of the study can be applied in the planning of ethically solid child oriented research, in which the child's own consent is given the weight it deserves and the challenges of conducting a research in school are consciously met. This is how the potential of children’s free narrating is more likely to flourish