Väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen kohtaaminen sosiaalityössä Suomessa ja Ruotsissa

Tässä sosiaalityön pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen kohtaamista sosiaalityössä Suomessa ja Ruotsissa. Väkivaltainen ekstremismi ja radikalisoituminen ovat viime vuosikymmeniin asti olleet marginaalinen ilmiö valtioiden turvallisuusajattelussa (Creutz ym. 2015), ja ilmiön kohtaamisesta sosiaalityössä on vain niukasti aiempaa tutkimusta. Viime vuosina maailmassa on kuitenkin todistettu terroritekoja, joita on perusteltu aatemaailmalla. Terroriteot ovat lisänneet tarvetta yhtenäisille ennaltaehkäiseville ohjelmille sekä yhteiskunnassa laaja-alaisia ja poikkihallinnollisia toimia väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen havaitsemiseksi sekä ehkäisemiseksi. Myös sosiaalityössä kohdataan väkivaltaista ekstremismiä ja radikalisoitumista, kuitenkin käytäntöjä ilmiön kohtaamiseen ei juurikaan ole. Väkivaltainen radikalisoituminen nähdään tässä tutkielmassa aiempaan kirjallisuuteen pohjautuen prosessina, jonka myötä yksilö päätyy poliittiseen tai ideologiseen väkivallan käyttöön. Radikalisoitumisprosessiin vaikuttavat moninaiset tekijät; taustalla on havaittavissa ennen kaikkea sosiaalisia liikehdintöjä, jotka saavat vaikutteita toisistaan ja kilpailevat toisiaan vastaan. Väkivaltaista ekstremismiä ja radikalisoitumista lähestytään tässä tutkielmassa kriittisen terrorismin tutkimuksen tradition ja eritoten sosiaalisen liikehdinnän teorian kautta (social movement theory). Tästä näkökulmasta tarkasteltuna väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen taustalta löytyy yksilötasolla sosiaalisen haavoittuvuuksien kategorioita, mutta ennen kaikkea laajoja, globaaleja geopoliittisia kysymyksiä oikeudenmukaisuudesta. Tutkielmassa pohditaan, voidaanko globaalin, antirasistisen sosiaalityön orientaation keinoin työskennellä asiakkaan kanssa, mikäli väkivaltaista ekstremismiä ja radikalisoitumista on havaittu. Koska aiempaa tutkimusta väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen kohtaamisesta sosiaalityössä on marginaalisesti, tämän tutkielman tavoitteena on tuottaa deduktiivisesti uutta tietoa. Sosiaalityöntekijöille suunnattujen teemahaastatteluiden myötä tutkielmassa vastataan tutkimuskysymyksiin: 1) Kohdataanko väkivaltaista ekstremismiä ja radikalisoitumista sosiaalityössä Suomessa ja Ruotsissa?, 2) Miten väkivaltaista esktremismiä ja radikalisoitumista kohdataan sosiaalityössä ja millaisia ulottuvuuksia ilmiöllä on?, 3) Millainen tehtävä sosiaalityöllä on Suomessa ja Ruotsissa väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen ennaltaehkäisevässä työssä sekä työssä, kun ilmiötä on havaittu? Teemahaastattelut toimivat tukena tutkielman teoreettiselle orientaatiolle. Laadullinen aineisto on teemoiteltu sen perusteella, mitä aiheita aineistosta on noussut aineiston analyysissä esiin, mutta myös vahvasti aiempaan kirjallisuuteen nojaten. Aineistosta muodostettiin viisi teemaa. Tutkielmassa havaittiin, että ilmiötä kohdataan sosiaalityössä ja lisää tietoa sekä ohjeita väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen kohtaamiseen tarvitaan. Vaikka ilmiötä tavataan marginaalisesti, sosiaalityössä on olennaista ymmärtää väkivaltainen ekstremismi ja radikalisoituminen ilmiötasolla sekä yhteistyötahot tilanteessa. Tutkielmassa todettiin haastattelujen perusteella sekä aiempaan kirjallisuuteen nojaten, että tehtävä työ on moniammatillista ilmiötä havaittaessa ja ennaltaehkäisyssä. Sosiaalityöllä on tärkeä tehtävä ennaltaehkäisyssä eritoten osallisuuden vahvistajana sekä eri yhteisöjen välisessä siltojen rakennustyössä; antirasistinen sosiaalityö toimii keinona väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen ehkäisyssä. Lisää tietoa väkivaltaisen ekstremismin ja radikalisoitumisen havaitsemisesta ja työstä sosiaalityön käytännöissä tarvitaan