Yleisen turvaamistoimen näyttökynnys immateriaalioikeudessa ja tehokkuusperiaatteen toteutuminen

Tutkielmassa käsitellään OK 7 luvun 3 §:n yleisen turvaamistoimen näyttökynnystä immateriaalioikeudellisissa riita-asioissa. Tutkimuskysymyksenä on ensinnäkin selvittää, kuinka korkeaa näyttökynnystä OK 7:3:n mukaiseen yleiseen turvaamistoimeen on suomalaisessa oikeuskäytännössä perinteisesti sovellettu. Toisena tutkimuskysymyksenä on selvittää, mahdollistaako OK 7:3:n yleinen turvaamistoimi oikeudenhaltijalle, sellaisena kuin sen näyttökynnystä on markkinaoikeuden vuosien 2013-2018 oikeuskäytännössä tulkittu, tehokkaan ennakollisen oikeussuojakeinon immateriaalioikeuden loukkauksissa. Tutkielmassa pyritään vastaamaan lopulta kysymykseen siitä, mikä on ollut ennakollisen oikeussuojan tosiasiallinen saatavuus markkinaoikeuden oikeuskäytännössä. Tutkielmassa käytetty oikeustapausaineisto koostuu korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuista ja viidestätoista markkinaoikeuden yleistä turvaamistoimea koskevasta ratkaisusta ja niihin liittyvistä oikeustapauksista. Näyttökynnyksen kriittiseksi tarkastelemiseksi, tutkielmassa käydään läpi, minkälaisia teoreettisia ja käytännöllisiä ratkaisumalleja näytön arviointiin on oikeuskirjallisuudessa ehdotettu ja miten summaarinen turvaamistoimiprosessi eroaa näytön arvioinnin osalta itse pääasiaprosessista. Samalla esitellään ne lähtökohdat, jotka tekevät turvaamistoimiprosessista pääasiasta erillisen prosessilajin. Tutkielmassa pyritään tuomaan esiin ne oikeuskirjallisuudessa esitetyt näkökulmat, joilla on katsottu olevan merkitystä turvaamistoimen myöntämisedellytyksiä arvioitaessa ja antamaan omia tulkintasuosituksia siitä, minkälaisia immateriaalioikeudellisia ja prosessioikeudellisia näkökohtia tulisi jatkossa ottaa huomioon. Väliaikaisiin, ennakkoturvaaviin kieltotuomioihin, on ainakin vanhemman oikeuskirjallisuuden ja oikeuskäytännön valossa suhtauduttu varauksellisesti. Niitä on katsottu myönnettävän harvoin ja korkeilla vaatimuksilla, erityisesti immateriaalioikeudellisissa asioissa. Suomea velvoittavaan TRIPS-sopimukseen sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2004/48/EY teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta kuitenkin sisältyy ns. tehokkuusperiaate, joka edellyttää että oikeudenhaltijoilla on käytettävissään tehokkaita oikeussuojakeinoja jo turvaamistoimivaiheessa. Tosiasiassa, kuten korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntö ja markkinaoikeuden yksinomaista toimivaltaa edeltänyt alioikeuskäytäntö osoittaa, immateriaalioikeudellisiin turvaamistoimiin on sovellettu verrattain vaikeasti täytettäviä näyttövaatimuksia, joka on omiaan johtamaan oikeudenhaltijan tehokkaan kielto-oikeuden korvautumiseen jälkikäteisellä vahingonkorvausoikeudella mahdollisesti pitkän ajan kuluttua. Korkean näyttökynnyksen soveltaminen voi vaarantaa prosessin summaarisen luonteen ja on ongelmallista erityisesti immateriaalioikeuksien kohdalla, joiden loukkaamisen toteennäyttäminen on jo lähtökohtaisesti vaikeaa eikä oikeudenhaltijan ole usein mielekästä hakea muuta kuin kieltoa. Tutkittaessa markkinaoikeuden oikeuskäytäntöä suhteessa korkeimman oikeuden määrittämiin linjoihin, voidaan todeta, että huolimatta kasvaneista viittauksista TRIPS-sopimuksen mukaiseen tehokkuusperiaatteeseen ja EPC:iin, immateriaalioikeudellisen ennakollisen kieltotuomion saaminen on edelleen vaikeaa, erityisesti ns. kiperissä tapauksissa, joissa loukkaus on kiistetty ja turvaamistoimi johtaisi etukäteisnautintaan. Tämä korostuu erityisesti patenttiturvaamistoimissa, joissa turvaamistoimen saaminen ekvivalentin loukkauksen perusteella näyttää olevan vaikeaa. Turvaamistoimen saaminen ns. kiperissä tapauksissa näyttää vaativan hakijalta esimerkiksi ulkomaista patentin suojapiiriä koskevaa vahvistustuomiota tai patentin pitämistä analogiamenetelmäpatenttina, jolloin käännetty todistustaakka soveltuu. Tavaramerkkiasioissa markkinaoikeuden suorittama haittavertailu havaittiin tehokkuusperiaatteen toteutumisen kannalta tietyiltä osin ongelmalliseksi. Markkinaoikeuden ratkaisukäytäntö noudattelee vallitsevaa materiaalista lähestymistapaa, jonka mukaan haittavertailu tulee suoritettavaksi vasta mikäli vaade- ja vaaraedellytyksen katsotaan täyttyneen, eikä vaade-edellytyksen näyttökynnystä asetettaessa oteta huomioon yksittäistapauksellisia seikkoja tehden siitä ainakin näennäisesti joustamattoman. Vaikka puhdasta avointa harkintaa tai näyttöenemmyysperiaatteen omaksumista ei niihin liittyvien ongelmien vuoksi voidakaan turvaamistoimiasioissa suositella, korkeahkona pidettävän etukäteisnautintaa koskevan näyttökynnyksen tasapainottamiseksi kirjoittaja suosittaa jatkossa tiettyjen avoimen harkinnan mukaisten näkökulmien huomioonottamista