Pätevien paikallisten sopimusten syntymisen edellytyksistä sopijapuolten, menettelyiden ja muodon näkökulmasta

Tässä tutkielmassa tarkastellaan valtakunnallisten työehtosopimusten kelpuutusmääräysten nojalla solmittavien paikallisten sopimusten syntymiseen liittyviä kysymyksiä sopijapuolten, menettelyiden ja muodon näkökulmasta. Näiden kysymysten tarkastelu suoritetaan sopimusoikeudellisesta katsantokannasta käsin. Valittua näkökulmaa voidaan perustella sillä, että vaikka paikalliset sopimukset ovat sopimuksia, joita työoikeudellinen normisto ja erityisesti työehtosopimukset vahvasti raamittavat, niiden syntymisen edellytyksiä arvioitaessa joudutaan monilta osin turvautumaan myös yleisen sopimusoikeuden oppeihin. Työ- ja sopimusoikeuden toisistaan poikkeavat lähtökohdat huomioiden tutkielmassa luodaan aluksi aiheen taustoittamistarkoituksessa katsaus sopimusten pätevyyteen, sopimusvapauteen ja osapuolten tasavertaisuuteen. Tutkielman pääpainon kuitenkin muodostaa työehtosopimusosallisten sekä paikallisten sopijapuolten kompetensseihin ja asemaan liittyvien kysymysten tarkastelu sopimusoikeudellisista edustusta ja valtuutusta koskevista opeista käsin. Vaikka valtakunnallisten työehtosopimusosallisten oikeus delegoida normikompetenssiaan paikalliselle tasolle on niin oikeuskirjallisuudessa kuin oikeuskäytännössäkin vakiintuneesti hyväksytty, ei työlainsäädäntöömme kuitenkaan sisälly erityissäännöstä tähän liittyen. Näin ollen tutkielmassa selvitetään, onko työehtosopimusosallisten työehtosopimuslaista johdettu kelpoisuus luovuttaa paikalliselle tasolle valtaa määrätä työsopimuksissa tai työsuhteissa muuten noudatettavista ehdoista mahdollista perustella valtuutusta koskevilla opeilla. Osapuolten kompetenssien lisäksi tutkielmassa selvitetään paikallisten sopimusten syntymistä erilaisten sopimismenettelyiden ja muotovaatimusten näkökulmasta ja havainnoidaan, poikkeaako sopimuksen syntyminen työehtosopimusten kelpuuttavien lausekkeiden nojalla siitä, miten sopimusten on tavallisesti katsottu syntyvän. Tutkielmassa esitetyn perusteella normikompetenssin siirto vaikuttaisi olevan mahdollista jäsentää myös valtuutuksen avulla. Normikompetenssin luovuttaminen näin ymmärrettynä tarkentaa paikallisten sopimusten pätevyyden arviointia edustajan kelpoisuutta ja toimivaltaa koskevien oikeusilmiöiden kautta. Myös paikallisten sopijapuolten väliset suhteet on lähtökohtaisesti mahdollista hahmottaa erilaisten valtuutustointen avulla ja siten määritellä niiden kelpoisuuden ja toimivallan laajuutta paikallisessa sopimisessa. Lisäksi ymmärrettäessä normikompetenssin siirto tutkielmassa kuvatun jäsennystavan avulla, voidaan paikallisen sopimuksen katsoa syntyneen lähtökohtaisesti pätevästi kenen tahansa kelpuutusmääräyksessä tarkoitetun tahon solmimana silloin, kun sopimiseen kelpoista osapuolta ei ole selkeästi työehtosopimuksessa yksilöity. Tästä huolimatta kussakin tilanteessa sopivimman sopijapuolen määräytymiseen liittyvät ongelmat jäävät yhä suurelta osin yksittäistapauksittain ratkaistaviksi. Sopimusoikeuden alaan kuuluvien sopimuksen tekemistä koskevien säännösten ja periaatteiden lisäksi paikallisten sopimusten syntymistä ohjaavat työehtosopimuksiin sisältyvät muoto- ja menettelymääräykset. Kuten tutkielmassa osoitetaan, paikallisten sopimusten syntyminen ei menettelylliseltä kannalta eroa siitä, miten sopimusten on yleensäkin katsottu syntyvän pätevästi, mutta tässä prosessissa tulee ottaa huomioon työehtosopimusten sopimismenettelyille asettamat lisäedellytykset. Lisäksi tutkielmassa todetaan, että työehtosopimukseen mahdollisesti sisältyvässä vaatimuksessa laatia paikallinen sopimus kirjallisesti on kyse sopimusperusteisesta muotovaatimuksesta, jonka laiminlyönnin seuraukset sopimuksen pätevyyden kannalta eivät ole selkeät. Tutkielman viimeisessä käsittelyluvussa käsitellään paikallisten sopimusten pätemättömyyden korjaantumista. Vaikka työoikeudessa vaikuttaa vahvana lähtökohtana olevan paikallisen sopimuksen pätemättömyys silloin, kun se on solmittu työehtosopimuksen kompetenssinormit ylittäen tai rikkoen, on oikeuskirjallisuudessa esitetty, että sopimuksen pätemättömyys voisi tästä huolimatta olla korjaantuvissa osapuolten hyväksymisen, ajan kulumisen tai passiivisuuden myötä. Se, millaiset oikeusvaikutukset sopimus tällaisessa tilanteessa saa, on kuitenkin jokseenkin epäselvää, samoin kuin se, mikä taho on kulloinkin oikeutettu saamaan aikaiseksi pätemättömyyden korjaantumisen. Joka tapauksessa korjaantumisen voidaan lähtökohtaisesti katsoa olevan mahdollista sopimusvapauden nojalla, jolloin lopullinen sopimus ja sen oikeusvaikutukset muotoutuvat vasta pätemättömyyden korjaantumisen jälkeen