Lastensuojelun avohuollon sosiaalityön ja psykiatrian poliklinikan yhteistyö ja vanhemmuuden tukeminen

Tämän tutkimuksen tavoitteena on jäsentää ja käsitteellistää lastensuojelun avohuollon ja psykiatrian poliklinikan välillä tehtävää moniammatillista yhteistyötä. Aihepiiri on hyvin käytännönläheinen, ja sitä on tutkittu vähän. Tavoitteeni on hahmottaa kentän toimijoiden työtä sekä asiakkuusprosesseja ja liittää siihen tiettyjä käsitteellisiä työkaluja ja teoreettisia avauksia. Vastaan tutkimuksessani seuraaviin kysymyksiin: Millaista lastensuojelun avohuollon sosiaalityön ja psykiatrian poliklinikan välinen yhteistyö on työntekijöiden kertomana?, Millaista vanhemmuuden tukeminen on työntekijöiden kertomana? ja Millaisia mahdollisia ongelmatilanteita moniammatillisessa yhteistyössä ilmenee? Tutkimusaineisto koostuu yhteensä 11 lastensuojelun avohuollon sosiaalityön ja aikuispsykiatrian poliklinikan työntekijän haastattelusta. Haastattelumenetelmänä olen käyttänyt teemahaastattelua ja analyysimenetelmänä teoriasidonnaista sisällönanalyysia. Lisäksi olen peilannut aineistoa suhteessa kompleksisuusajattelun ja pirullisten ongelmien teoretisointeihin etsiessäni aineistosta erilaisia ongelmatilanteita ja kehittämiskohteita. Tutkimuksen perusteella kaupungin ohjeistuksen mukainen lastensuojelun ja psykiatrian poliklinikan välinen verkostoneuvottelu toteutuu osan kohdalla. Verkostoneuvottelu on foorumi, jossa tehdään arviota asiakkaan tilanteesta sekä sovitaan työnjaosta. Yhteistyön laatuun vaikuttaa niin asenteisiin kuin käytännön työhön liittyvät tekijät. Varsinaisen yhdessä työskentelyn sijaan näyttäisi olevan tyypillisempää, että kukin toimijataho keskittyy omaan osaansa kokonaisuudesta. Kummankin organisaation työntekijöillä on paljon tietoa ja osaamista vanhemmuuden tukemiseen liittyen. Samoin keinot, kuten puheeksi ottaminen, sisältävät samoja elementtejä. Toisaalta lastensuojelun keskeisin tehtävä on huomioida lapsen etu ja vastaavasti psykiatrian poliklinikan tehtävä on hoitaa ja kuntouttaa vanhempaa yksilönä. Tämän vuoksi vanhemmuuden tukeminen haastaa palvelujärjestelmän ja luo tarpeen rakentaa yhteistyötä kahden eri organisaation välille. Yhteistyöhön vaikuttavat suuresti rakenteelliset tekijät. Lastensuojelun avohuollon sosiaalityön ja psykiatrian poliklinikan rakenteissa erityispalvelua tarjoavina yksikköinä on paljon samaa, mutta tarkemmassa tarkastelussa voidaan havaita myös lukuisia eroavaisuuksia. Yksi isoimmista eroista on psykiatrian poliklinikalla annettavan hoidon perustuminen vapaaehtoisuuteen. Lastensuojelun rooli viranomaisena on erilainen. Lisäksi lastensuojelussa arviointi on lapsi- ja perhekohtaista, eikä siihen ole olemassa juurikaan ohjeistusta. Lastensuojelu nojaa vahvasti yhteistyökumppaneilta saatavaan tietoon, jolloin lastensuojelun työntekijöiden motivaatio yhteistyöhön suuri. Psykiatrian poliklinikan rooli palvelujärjestelmässä on taas huomattavasti erikoistuneempi ja rajatumpi. Psykiatrialla on vankka ja legitiimi tietopohja, joka perustuu tieteelliseen tutkimukseen. Lisäksi poliklinikan sisällä on mahdollista tehdä erilaista erottelua esimerkiksi suhteessa asiakkaiden diagnooseihin. Eroavaisuudet luovat toimintaympäristöön jännitteitä ja kompleksisuutta asiakkaiden monimutkaisten ongelmatilanteiden lisäksi. Nykyisen kaltaisella moniammatillisella yhteistyöllä pystytään todennäköisimmin auttamaan asiakkaita, joiden ongelmat ovat suhteellisen lyhytkestoisia tai selkeitä. Tämän lisäksi asiakkaan on suhtauduttava avun vastaanottamiseen myönteisesti. Lisäksi asiakkaalla on oltava riittävä toimintakyky. Sen sijaan vaativien ongelmatilanteiden tunnistaminen ja tuloksellinen työskentely edellyttäisivät entistä tiiviimpää moniammatillista yhteistyötä. Työntekijät eivät välttämättä hyödy uusista ohjeistuksista, vaan huomion tulisi kiinnittyä itse yhteistyöprosesseihin. Yhteistyön edellytysten luominen ei voi jäädä yksittäisten työntekijöiden vastuulle, sillä tarkasteluun tulisi ottaa muun muassa taloudelliseen resursointiin, lainsäädäntöön sekä palveluiden erilaisiin tausta-ajatuksiin liittyvät tekijät. Tulisi myös pohtia olisiko lastensuojelun avohuollon sosiaalityön tiimien syytä olla moniammatillisia, koska terveydenhuollon resurssin saaminen mukaan työskentelyyn ei aina onnistu yrityksistä huolimatta