Lastensuojelua vai erityistä tukea? : Lapsiperheiden palvelutarpeen arviointien perustelujen eroavaisuudet

Tämä pro gradu- tutkielma käsittelee sosiaalityöntekijöiden kirjaamia perusteluja lapsen erityisen tuen tarpeelle ja lastensuojelun asiakkuuden tarpeelle. Työssä käsitellään asiakkuuksien perusteluille ominaisia asioita ja miten ne eroavat toisistaan. Sosiaalihuoltolain muutosten vuoksi lastensuojelun rinnalle on tullut uusi tukimuoto erityistä tukea tarvitseville lapsille. Aikaisemmin perheet ovat ohjautuneet joko peruspalveluiden piiriin tai lastensuojelun asiakkaiksi. Palvelujärjestelmän muutoksen tarkoituksena on ollut madaltaa tuen hakemisen kynnystä sekä puuttua varhaisessa vaiheessa perheiden ongelmiin. Tutkimusaineiston muodostavat lapsiperheiden palvelutarpeen arviointien yhteenvedot, joista puolet ovat lastensuojelun asiakkuuden aloittavia ja toiset puolet erityistä tukea tarvitsevien lasten yhteenvetoja. Tutkimusmenetelmänä on diskurssianalyysi. Erityisesti lastensuojelun asiakkuuden aloittavia diskursseja muodostui neljä: kiireellisyys, vanhempien yhteistyöhaluttomuus, lapsen oma käyttäytyminen sekä väkivalta. Erityistä tukea tarvitsevien lasten yhteenvedoista muodostui kaksi diskurssia, joilla sosiaalityöntekijät perustelivat sosiaalihuollon tarvetta. Nämä ovat vanhemman jaksamattomuus ja kokonaisvaltaisen tuen tarve. Erillisten diskurssien lisäksi yhteenvedoissa oli yhteisiä diskursseja, joilla sosiaalityöntekijät perustelivat asiakkuuksia. Vanhemmuuteen ja vuorovaikutukseen, päihde -ja mielenterveysongelmiin sekä kouluvaikeuksiin liittyvillä diskursseilla perusteltiin niin lastensuojelun kuin erityisen tuen tarvetta. Perusteluissa on nähtävissä selkeitä eroja. Erityistä tukea tarvitsevien lasten tilanteet määrittyivät kevyemmiksi huolenaiheiltaan ja vanhemmat yhteistyöhaluisiksi. Lastensuojelun asiakkaiden perusteluissa rakentui kuva lapsen vaarantuneesta kehityksestä ja vanhempien toiminta määrittyi lasten edun vastaisena ja usein yhteistyöhaluttomana