Kirkollinen alkuopetus ja kiertokoulut Kuopion hiippakunnassa vuosina 1889-1902

Käsittelen tutkimuksessani Kuopion hiippakunnan pappein- ja synodaalikokousten kirkollista alkuopetusta ja kiertokouluja koskevia keskusteluja vuosilta 1889-1902. Tutkimukseni aikarajaus perustuu vuoden 1866 kansakouluasetuksen jälkeiseen aikaan sekä vuoden 1905 suomalaista yhteiskuntaa radikaalisti muuttaneeseen suurlakkoa edeltävään aikaan. Kansakouluasetus muutti kirkon roolia kansanopetustehtävässä, ja kirkon oli luovuttava itsenäisestä asemastaan alkuopetustehtävässä. Kansakouluasetuksen mukaan lasten tuli saavuttaa alkuopetuksessa tietyt valmiudet ennen kansakoulua. Tarkastelen tutkimuksessani kiertokoulujen ja kirkollisen alkuopetuksen ilmenemistä Kuopion pappein- sekä sitä seuraavien synodaalikokousten keskusteluissa, mitä keskustelut pitivät sisällään, ja kuinka Kuopion hiippakunnan tapahtumat, yhteiskunnallinen tilanne sekä aikakauden aatteet ja ihanteet vaikuttivat kokousten osanottajien näkemyksiin kirkollisesta alkuopetuksesta ja kiertokouluista. Vuoden 1889 Kuopion pappeinkokouksessa pastori Albert Ferdinand Tikkanen puhui alustuksessaan tarpeesta parantaa kiertokoulujen toimintaa. Kuopion hiippakunnan synodaalikokouksissa kirkollinen alkuopetus sekä kiertokoulut nousivat esille vuosina 1892, 1896, sekä 1902, tosin suppeammin. Suomen yhteiskunnallinen tilanne sekä luterilainen kirkko kohtasivat suuria muutoksia 1800- ja 1900-luvun taitteessa. Tapahtumat nostivat esille Kuopion ja Savonlinnan piispana sekä arkkipiispana toimineen Gustaf Johanssonin. Hän oli myös aktiivinen toimija helmikuun manifestin vastaisissa toimenpiteissä. Tarkastelen kiertokouluja koskevien keskusteluiden sisältöä myös kansakoulun valossa. Kaupunkialueilla järjestettiin myös kunnallista alkuopetusta. Se yleistyi maaseuduilla hitaammin, jolloin kansakoulut tarvitsivat kirkollista alkuopetusta. Puutteellinen alkuopetus vaikeutti myös kansakoulunopettajien työtä heidän joutuessaan opettamaan uusille oppilaille kansakoulussa vaadittuja perustaitoja. Seurakuntien saama palaute huolestutti papistoa, sillä kiertokoulujen pysyvyys ei ollut taattua. Kiertokoulujen opetusta vaikeuttivat erityisesti siirtyminen tilasta tilaan, pätevien opettajien puute sekä taloudelliset resurssit. Vuoden 1889 pappeinkokousta seuraavien synodaalikokousten keskusteluissa ja raporteissa kirkollisesta alkuopetuksesta ja kiertokouluista oli havaittavissa muutokset, joita kirkollisen alkuopetuksen ja kiertokoulujen toiminnassa tapahtui vuoden 1889 jälkeen. Vuoden 1892 kiertokoulujen ohjesäännöt selkeyttivät opetusta ja määrittelivät kotiopetuksen ensisijaiseksi alkuopetuksen antajaksi, jota kiertokoulut tarvittaessa tukivat. Kuopion pappeinkokouksen sekä synodaalikokousten keskusteluista ilmeni osanottajien näkemys kirkosta kansan kasvattajana. Kirkko suojeli kansaa ”haitallisilta” aatteilta, ja näkemyksiltä. Alkuopetuksellaan kirkko kasvatti uusia sukupolvia oikeaan suuntaan. Vaikka monet vuonna 1889 havaituista puutteista ja ongelmista eivät poistuneet, tulevissa synodaalikokouksissa osanottajat pitivät yhä tärkeänä parantaa kiertokoulujen toimintaa