EU-sääntelyn vaikutus yksipuolisen muutosoikeuden pidättämiseen ja käyttöön kuluttajasopimuksissa

Tarkoituksena on selvittää, millaisista vaiheista kuluttajasopimuksen yksipuolinen muuttaminen koostuu ja mitä asioita elinkeinonharjoittajan on missäkin vaiheessa otettava huomioon. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, kuinka paljon harkintavaltaa Suomella on ollut muutosoikeuden varaamista ja käyttöä koskevassa sääntelyssä ja toisaalta kuinka suuri osa lainsäädännöstä perustuu jäsenvaltioita velvoittavaan unionilainsäädäntöön. Tutkimuskysymystä lähestytään lainopin eli oikeusdogmatiikan näkökulmasta. Tutkielma edustaa pääosin käytännön lainoppia eli oikeussääntöjen tulkintaa. Tarkoituksena ei ole esimerkiksi luoda uusia käsitteitä. Toisaalta metodi on siinä mielessä systematisoiva, että tutkielmassa kootaan yhteen eri alojen lainsäädäntöä siten, että yksipuolisen muutosoikeuden pidättäminen ja käyttö jaetaan yksityiskohtaisesti eriteltyihin vaiheisiin, joista kutakin tarkastellaan eri aloja koskevan lainsäädännön kautta. Tutkielma ei ole varsinaisesti oikeussosiologinen, mutta kuluttajaoikeudellisen aiheen vuoksi psykologisilla argumenteilla on suurempi painoarvo kuin klassisessa sopimusoikeudessa. Muutosoikeuden pidättämistä koskevaan sääntelyyn vaikuttaa EU-tasolla ensinnäkin sopimusehtodirektiivi 93/13/ETY, joka velvoittaa jäsenvaltiot suojelemaan kuluttajia kohtuuttomilta ehdoilta sellaisissa tapauksissa, joissa kuluttaja ei ole voinut vaikuttaa elinkeinonharjoittajan käyttämän ehdon sisältöön. Direktiivin mukaan ehdot on laadittava selkeästi ja ymmärrettävästi eivätkä ne saa johtaa huomattavaan epätasapainoon osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välillä. Direktiivin liitteessä oleva ohjeellinen luettelo ehdoista, joita voidaan pitää kohtuuttomina, sisältää myös ehtoja, joissa elinkeinonharjoittajalle varataan yksipuolinen muutosoikeus. Suomessa luetteloa ei ole sisällytetty lakiin, vaan sille on annettu asema oikeuslähteenä selostamalla sen sisältöä kuluttajansuojalain muutossäädöksen perusteluissa. Kun tuomioistuimen ratkaistavana on elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välinen riita, joka perustuu sopimusehtodirektiivin soveltamisalaan kuuluvaan ehtoon, sen on noudatettava direktiivin tulkintaa koskevia unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisuja, joiden mukaan ehdon kieliopillinen ymmärrettävyys ei riitä täyttämään ehtoihin kohdistuvaa avoimuuden vaatimusta, ehdon kohtuuttomuus on arvioitava viran puolesta myös ilman kuluttajan esittämää väitettä ja kohtuuttomat ehdot on todettava kokonaan mitättömiksi. Sähkösopimuksia, maakaasusopimuksia, viestintäpalvelusopimuksia, luottosopimuksia, maksupalvelusopimuksia ja matkapakettisopimuksia koskevissa direktiiveissä säädetään erikseen, että jäsenvaltioiden on suojeltava kuluttajaa yksipuolisilta muutoksilta direktiiveissä tarkemmin määritellyin tavoin. Suomessa kuluttajaa suojellaan usein tiukemmin kuin direktiivit edellyttävät. Toisaalta myös direktiivien tulkintaa koskevissa unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisuissa voidaan antaa kuluttajille oikeuksia, joiden olemassaoloa ei direktiivien sanamuodon perusteella voisi välttämättä arvata. Lisäksi Suomessa säädellään yksipuolisen muutosoikeuden pidättämistä ja käyttöä myös vakuutussopimuksiin, vuokrasopimuksiin, vesihuoltoa ja huleveden viemäröintiä koskeviin sopimuksiin, taloelementtien kauppaa ja rakennusurakkaa koskeviin sopimuksiin sekä uuden asunnon kauppaa koskeviin sopimuksiin sovellettavassa lainsäädännössä