Hemolyysi ja sen vaikutukset tutkimusparametreihin suoniverinäytteenotossa

Näytteiden hemolyysi eli punasolujen hajoaminen on yksi merkittävimmistä virhelähteistä kliinisessä laboratoriotoiminnassa. Keskimäärin kolme prosenttia laboratorioihin tulevista verinäytteistä on hemolyyttisiä, mutta huomattavasti tätä enemmän sitä esiintyy ensiavusta, teho-osastolta ja lastenosastolta saapuvissa näytteissä. Hemolyysiä aiheuttaa poikkeamiset vakioidusta näytteenottotavasta esimerkiksi epäonnistuneet näytteenottoyritykset ja näytteenotto kanyylin kautta. Hemolyysin vuoksi useiden tutkimusparametrien pitoisuudet vääristyvät, mikä voi johtaa virheellisiin diagnooseihin ja hoitopäätöksiin vaarantaen potilasturvallisuuden. Tutkimuksen tarkoituksena oli kerätä tutkimuskirjallisuudesta luotettavaa ja ajankohtaista tietoa hemolyysistä ja sen vaikutuksista eri analyyttien tutkimustuloksiin. Tavoitteena oli löytää hemolyysille alttiit parametrit ja esitellä lukijoille taustaa hemolyysin vaikutustavoista, jotta heillä olisi helpompi soveltaa tuloksia käytännön näytteenottotilanteisiin eli välttää näytteenottoon liittyviä virheitä. Tavoitteena oli esittää asiat selkeästi, jotta kirjallisuuskatsausta voisivat hyödyntää kaikki laskimoverinäytteiden ottoon osallistuvat henkilöt, näytteenottoon liittyvästä kokemustasosta riippumatta. Tutkimusmenetelmänä oli laadullisen tutkimuksen kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Tutkimusaineisto käsitti 18 kansainvälistä tutkimusta ja yhden kotimaisen opinnäytetyön hemolyysin vaikutuksista eri tutkimusparametreihin. Ne sisälsivät kliiniskemiallisia, hyytymis-, sydänmerkkiaine-, hormoni-, verenkuva- sekä keliakia- ja eturauhassyövän tutkimusparametrejä. Hemolyysin vaikutustapoja on useita. Veren solujen hajotessa verinesteeseen eli plasmaan vapautuu useita aineita, jotka voivat vaikuttaa analyyttien pitoisuuksiin suoraan tai välillisesti. Hemolyysille herkkiä parametrejä, joiden pitoisuus lisääntyy suoraan solujen sisällön purkautumisen vuoksi, ovat kalium, laktaattidehydrogenaasi, aspartaattiaminotransferaasi, alaniiniaminotransferaasi, epäorgaaninen fosfaatti ja folaatti. Intrasellulaarinesteen plasmaa laimentava vaikutus on heikompi eli analyyttien pitoisuuden laskua esiintyy vasta huomattavan suurilla hemolyysiasteilla (natrium, kloridi, albumiini, glukoosi). Spektrofotometrinen häirintä voi vaikuttaa mm. kreatiinikinaasin, raudan, bilirubiinin, gammaglutamyylitransferaasin, alkalisen fosfataasin ja lipaasin pitoisuuksiin. Lisäksi niihin vaikuttavat kemiallisesti solujen sisältä vapautuvat aineet, jotka voivat kilpailla reagenssien kanssa, reagoida analyyttien kanssa tai kuluttaa reaktioiden lopputuotteita. Useiden vaikutustapojen yhteisvaikutuksen vuoksi analyyttien pitoisuusmuutosten suuruus ja suunta voivat vaihdella määritysmenetelmien mukaan, jolloin tutkimustuloksia ei pystytä ennakoimaan tai vertailemaan. Hemolyysiin liittyviä käsitteitä, yksiköitä, tutkimusmenetelmiä ja tulosten merkitsevyyden määritelmiä on yhtenäistettävä, jotta analyyteille pystytään asettamaan hylkäykseen johtavat kynnys-arvot