Pienten lasten kanssa toimivien päivystysvanhempien kokemuksia sijaistraumatisoitumisesta

Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia Tampereen perhehoito Luotsin ja Turun Vähäheikkilän perhetukikeskuksen päivystysperheiden sijaistraumatisoitumista. Kohderyhmäksi valikoitui päivystysperheet, joissa on tai on ollut pieniä alle kouluikäisiä lapsia. Tarkoituksena oli tutkia, ovatko päivystysperheiden vanhemmat kokeneet sijaistraumatisoitumista, millaisia kokemuksia heillä on, millaista tukea he ovat saaneet ja millaista lisätukea he kaipaisivat. Tutkimuksen tavoite oli tuoda heidän kokemuksiaan näkyviin ja antaa heille kuulluksi tulemisen kokemuksia. Opinnäytetyö toteutettiin pääosin kvantitatiivisin eli määrällisin menetelmin, mutta se sisälsi myös kvalitatiivisia osuuksia avoimien kysymysten muodossa. Niiden avulla vastaajille haluttiin mahdollistaa kokemusten avaaminen laajemmin. Aineisto kerättiin sähköisillä kyselylomakkeilla, jotka lähetettiin vastaanottajille yhteistyötahojen kautta. Vastaajia oli yhteensä 23. Tutkimusaineiston analyysissa käytettiin Tixel 10 -ohjelmaa ja aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimustuloksista kävi ilmi, että päivystysvanhempien yleinen jaksaminen päivystysvanhemman roolissa oli hyvää. Vain muutama vastaaja oli tunnistanut sijaistraumatisoitumisen oireita itsessään tai ei osannut sanoa, tunnistiko niitä. Tärkeimmät sijaistraumatisoitumisen syntyyn vaikuttaneet tekijät sijaistraumatisoitumisen oireita itsessään tunnistaneille olivat jatkuvat haasteelliset tilanteet kotona tai sijoitetun lapsen kanssa sekä omien voimavarojen loppuminen. Vastaajat antoivat myös positiivista palautetta heille tarkoitetuista palveluista sekä Tampereen perhehoito Luotsin että Turun Vähäheikkilän perhetukikeskuksen osalta. Neljä vastaajaa oli tyytyväisiä olemassa oleviin palveluihin ja piti niitä riittävinä nykyiselläänkin eikä kokenut tarvitsevansa yksiköiltä lisätukea. Tulosten perusteella päivystysvanhemmat sekä Tampereen että Turun seudulla voivat siis pääosin hyvin ja olivat yleisesti ottaen tyytyväisiä olemassa oleviin palveluihin. Vastaajat antoivat kuitenkin kehitysehdotuksia osaan palveluista. He toivoivat lisää keskusteluapua sekä sijaissisarusten palveluiden lisäämistä yksiköihin. Sijaistraumatisoitumisen esiintymistä päivystysvanhempien keskuudessa tulisi tutkia laajemmin, jotta kaikkien kokemukset saataisiin esille.The purpose of the thesis was to find out if short-term foster families have experienced vicarious traumatization. The thesis was conducted with the Child Protection Guidance Team Luotsi of Tampere and the Family Care Unit Vähäheikkilä of Turku. The aim was to give to parents the experiences of being heard and to bring out their experiences of vicarious traumatization. The study was mainly quantitative but there were also some qualitative questions. The data were collected with an online questionnaire and it was directed to families with foster child/children under school age. There were 23 respondents. The research result was analyzed with Tixel 10 –program and with the data-oriented content analysis. The results showed that the short-term foster families’ condition as parent was mainly good. Only three parents had recognized vicarious traumatization in themselves and both Luotsi and Vähäheikkilä got positive feedback on their services. Four respondents answered that they will not need more support from the units, they are content with the services as they are now. Although the results of this thesis indicated that the respondents felt well, and they are mainly content with the quality of the services, some factors need to be improved. Whether the respondents and the employees knew enough about vicarious traumatization to recognize it had an impact on the results. There could have been more parents that have experienced vicarious traumatization, but are not conscious of it. The respondents wished for more conversational therapy from the employees of the units, peer support and more attention on foster families’ own children. In the future, there should be wider study of short-term foster families’ vicarious traumatization, so that their experiences would be displayed