Kehitysvammaisten itsemääräämisoikeus ja osallisuus asumispalveluissa

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden ja osallisuuden toteutumista asumispalveluissa. Tutkielmassa selvitettiin, kuinka kehitysvammaisten itsemääräämisoikeus ja osallisuus tosiasiassa näyttäytyvät asumispalveluiden arjen käytännöissä. Lisäksi selvitettiin, mitkä tekijät edistävät ja haastavat itsemääräämisoikeuden ja osallisuuden toteutumista asumispalveluissa. Tutkielman aineistona käytettiin Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) yksityisiltä ja julkisilta kehitysvammaisten asumispalveluyksiköiltä kyselyllä keräämiä toimintatietoja liittyen kehitysvammaisten itsemääräämisoikeuden vahvistamiseen ja rajoitustoimenpiteiden käyttöön vuosilta 2015, 2016 ja 2017. Tutkielman tulosten perusteella voitiin päätellä, että kehitysvammaisten oikeudet asumispalveluissa toteutuvat rajoitustoimenpiteiden käytön määrää tarkastelemalla paremmin kuin ennen. Aineiston analyysi osoitti, että mitä suuremmaksi asumispalveluyksikön koko kasvaa, sitä todennäköisemmin käytetään enemmän rajoitustoimenpiteitä. Kaikki yksiköt käyttävät moniammatillista pohdintaa hyvin vähän esimerkiksi arvioidessaan toteutuneiden rajoitustoimenpiteiden syitä ja keinoja niiden vähentämiseen tai perehdyttämisen sekä ohjeistamisen kysymyksissä. Tulosten perusteella asumispalveluissa panostetaan paljon henkilökunnan kouluttamiseen esimerkiksi erilaisista osallisuutta lisäävistä työmenetelmistä. Osaamista tulisi sen sijaan kasvattaa päätöksenteon tilanteisiin, kun itsemääräämisoikeutta on jouduttu rajoittamaan. Analyysi osoitti, että asumispalveluiden käytännöt ja toimintatavat ovat hyvin organisaatio- ja henkilökuntalähtöisiä. Suhteellisen pienessä osassa kyselyn vastauksista asiakkaan rooli ja asema mainittiin erikseen esimerkiksi asiakaskohtainen perehdytys itsemääräämisen tukemiseksi tai rajoitustoimenpiteiden syiden pohdinta ja jälkipuinti asiakkaan kanssa. Siten tutkimustulosten perusteella yksilöllisten ja asiakaslähtöisten sekä osallisuudesta lähtevien käytäntöjen tärkeyttä ja toimeenpanoa tulisi yksiköissä kehittää edelleen. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että vaikka uusi kehitysvammalaki on toisaalta parantanut kehitysvammaisten oikeuksien tilaa, on käytäntöjen osalta vielä matkaa siihen, että kehitysvammaisen henkilön asema asumispalveluissa on tasavertainen kansalainen eikä vain passiivisen hoidon ja hoivan kohde