Kelan ja kuntien sosiaalitoimien moniammatillinen verkostoyhteistyö toimeentulotukiasiakkaiden palvelussa

Tutkielmassa tarkastellaan Kelan ja kuntien sosiaalitoimien välistä moniammatillista verkostoyhteis-työtä toimeentulotukiasiakkaiden palvelussa. Tutkielma on laadullinen tapaustutkimus, jonka kohteena ovat toimeentulotuen toimeenpanijat eli Kela ja kuntien sosiaalitoimet. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu moniammatillisen verkostoyhteistyön ja Arthur Himmelmanin verkostomallin pohjalta. Aineistonkeruu on tapahtunut tekemällä asiantuntijahaastatteluja kolmelle Kelan ja kolmelle kuntien sosiaalitoimien edustajille. Haastatteluissa on käytetty teoriaohjaavaa teemahaastattelua ja aineistoanalyysissä sisällönanalyysiä. Aluerajaus on Kelan pohjoisen vakuutuspiirin mukainen. Toimeentulotuki jaetaan kolmeen osaan: perustoimeentulotuki, täydentävä toimeentulotuki ja ehkäisevä toimeentulotuki. Perustoimeentulotuen siirto Kelaan 2017 vuoden alusta on ollut merkittävä muutos kaikille osapuolille; tuen toimeenpanijoille eli Kelalle ja kuntien sosiaalitoimille sekä toimeentulotuen asiakkaille. Perustoimeentulotuen siirron myötä toimeentulotuki on jaettu kahdelle erilaiselle organisaatiolle. Tutkimustulosten mukaan siirtoon ei ollut valmistauduttu tarpeeksi hyvin. Moniammatillinen verkostoyhteistyö on ollut puutteellista aiheuttaen sen, että asiakas on joutunut ajoittain pompotelluksi organisaatiolta toiselle. Tietojärjestelmissä, ohjeistuksessa ja toimintamalleissa on ollut puutteita ja haasteita. Verkostoyhteistyötä on toteutettu pääosin esimiestasolla eikä yhteistyöfoorumeita ole ollut ratkaisutyötä tai asiakastyötä tekevien kesken riittävissä määrin. Tutkimustulokset osoittavat toimivallan siirron haasteellisuuden ja nostavat esiin moniammatillisen verkostoyhteistyön kehityskohteita. Tärkeimmiksi kehityskohteiksi nostettiin tiedonkulku ja yhteistyön jalkauttaminen esimiestasolta työntekijätasolle. Yhteistyöratkaisut tulee olla toimivia kaikilla toiminnan tasoilla, ei vain esimiestasolla. Kun lisätään yhteistyötä, kasvaa luottamus toimijoiden välillä, minkä seurauksena madaltuu myös yhteydenottokynnys. Lisäksi olennaista on toisen työn tunteminen, jotta asiakasohjautuvuus on onnistunutta. Verkostoyhteistyö ei ole lineaarista eteenpäinmenoa vaan elää tilanteen ja tapauksen mukaan. Tutkimustulokset osoittavat, että haasteellisen alun jälkeen on kuitenkin kehitytty ja verkostoyhteistyön ongelmakohtia on pystytty ratkomaan. Tutkimustulokset ovat linjassa muiden aiemmin tehtyjen tutkimusten kanssa. Yleisesti ottaen sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuutta on pidetty hajanaisena ja toimijoiden välistä yhteistyötä vähäisenä. Nykypäivänä verkostoyhteistyötä tarvitaan eivätkä organisaatiot voi toimia irrallaan muista. Julkishallinnollinen ohjaus suuntaa toimintaa kohti yhteistyötä ja korostaa moniammatillista yhteistyötä yhtenä tuloksellisuuden elementtinä