Tiedustelu oikeusvaltiossa : tiedustelutoimivaltuuksien laajentaminen tiedustelun valvonnan näkökulmasta

Työn pääasiallisena tutkimuskysymyksenä on sen tarkastelu, miten tiedustelutoimivaltuudet sekä niiden käytön valvonta tulisi järjestää demokraattisessa oikeusvaltiossa. Työ liittyy Suomeen ehdotettuun uuteen tiedustelulainsäädäntöön. Kysymystä käsitellään laadullisin oikeustieteellisin (oikeusdogmatiikka ja oikeusvertailu) menetelmin kytkemällä tutkimuskysymys informaatio-oikeudelliseen viitekehykseen. Tiedustelutoiminnan yleinen hyväksyttävyys on olennaisen tärkeää, jotta tiedustelun kaltaista ihmis- ja perusoikeuksiin puuttuvaa toimintaa voidaan oikeusvaltion puitteissa harjoittaa. Tiedustelun historia osoittaa, että valtioille välttämätöntä tiedustelutoimintaa sekä sitä koskevaa sääntelyä suunnataan ja mukautetaan ulko- ja sisäpoliittisen tilanteen muuttuessa. Tehokkaalla ja riippumattomalla tiedustelutoiminnan valvonnalla voidaan pyrkiä hallitsemaan tiedusteluun ja sen uudelleen suuntaamiseen kohdistuvia joskus nopeita ja yllättäviäkin muutospaineita. Suomen tiedustelulakiuudistuksen myötä uudeksi tiedustelun laillisuusvalvojaksi perustettaisiin tiedusteluvaltuutettu sekä parlamentaariseksi valvojaksi erityinen tiedustelun valvontavaliokunta. Olennaisen tärkeää valvonnan onnistumisen kannalta on riittävä resursointi ja kattava tiedonsaanti. Valvonnan tehokkuutta tulee arvioida Suomessa tarkasti uusien valvojien aloitettua toimintansa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen tulkintakäytäntö osoittaa, että tiedustelun riippumaton ja kattava valvonta on ihmisoikeusnäkökulmasta välttämätöntä. Kun demokraattiseen oikeusvaltioon liittyvät etenkin yksilöllistä oikeussuojaa ja tiedustelun valvontaa koskevat edellytykset täyttyvät, valtiot voivat ihmisoikeustuomioistuimen mukaan harjoittaa tiedustelutoimintaa sekä käyttää myös salaisia tiedustelumenetelmiä. Myös EU-tuomioistuin on ratkaisukäytännössään korostanut erityisesti henkilötietojen suojan turvaamista sekä unionin perusvapauksien toteutumista. Työssä tarkastelluissa vertailumaissa (Norja, Ruotsi, Sveitsi, Saksa, Ranska) yhteinen tekijä on, että tiedustelutoimivaltuuksien koskeva valta on hajautettu sekä tiedustelun valvonta pyritty järjestämään riippumattomaksi. Poikkeuksen tästä muodostaa toimeenpanovaltainen Ranska, jossa myös valvojatahojen valtuudet olivat varsin rajalliset. Suomeen ehdotettu malli ei ole suora kopio minkään vertailumaan maan ratkaisusta. Kokoavana johtopäätöksenä on, että valtiolle tärkeän tiedustelutoiminnan yleinen hyväksyttävyys on omiaan vahvistamaan yleistä yhteiskunnallista luottamusta ja reiluuden tunnetta, jotka ovat toimivan yhteiskunnan arvokkaimpia voimavaroja