Nuorten osallisuus vuorovaikutuksen ilmiönä kulttuuriperintöprojektissa

Osallisuus näkyy yhteiskunnallisessa keskustelussa tällä hetkellä laajasti. Nuorten osallisuutta pyritään vahvistamaan erilaisilla hankkeilla ja rakenteellisilla uudistuksilla, mutta samalla voi olla epäselvää, miten osallisuus oikeastaan määritellään ja mihin osallistavalla toiminnalla pyritään. Osallisuus ei kuitenkaan ole rakenteellista vaan se on prosessi, joka rakentuu yksiöiden välisessä vuorovaikutuksessa. Jotta osallisuutta voidaan nuorten näkökulmasta ymmärtää, täytyy päästä vuorovaikutuksen tarkastelun äärelle. Osallisuutta tutkittiin hankkeessa, jonka tarkoituksena oli tukea nuorten kulttuuriperintöosallisuutta. Osallisuuteen vuorovaikutuksen ilmiönä pureudutaan symbolisen interaktionismin avulla. Tarkoituksena on ymmärtää, miten nuorten kulttuuriperintöprojektista tekemät tulkinnat ohjaavat heidän toimintaansa ja millaiseksi osallisuus vuorovaikutuksen ilmiönä tällöin muotoutuu. Osallisuus ymmärretään tutkielmassa kolmella tavalla: abstraktina objektina, vuorovaikutuksessa muokkautuvana prosessina ja osallisuuden osatekijöiden avulla. Osallisuuden äärelle pääsemiseksi osallisuus jaettiin käsitteellisesti kolmeen osallisuuden osatekijään, jotka olivat kokemus mahdollisuudesta vaikuttaa, kokemus tarpeellisuudesta ja kokemus kuulumisesta ryhmään tai yhteisöön. Aineistoa tuottaneet nuoret osallistuivat osatekijöiden kuvailun avulla osallisuuden määrittelyyn. Tutkielmalla oli myös menetelmällinen tavoite. Jotta osallisuuden toteutumista voisi tarkastella myös tulevissa hankkeissa, luotiin aineistonkeruuta varten kirjallinen aineistonkeruumenetelmä, jota kehitettiin eteenpäin aineistonkeruun aikana. Tutkielman aineisto kerättiin monimenetelmällisesti kulttuuriperintöprojektiin osallistuneilta nuorilta. Aineisto kerätiin kirjallisilla tehtävillä, jota tuotti 18 nuorta kolmessa eri vaiheessa, kahdella kolmen hengen ryhmähaastattelulla ja lisäksi tarkkailevalla havainnoinnilla, joka toimi aineiston analyysin tukiaineistona. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Tutkielman tulosten mukaan nuoret kokivat, että heillä on mahdollisuus vaikuttaa silloin, kun vuorovaikutus mahdollistaa omien mielipiteiden esittämisen. Pelkkä mahdollisuuden tarjoaminen kuitenkin riitti, sillä nuorella ei välttämättä ollut halua hyödyntää tarjottua mahdollisuutta. Nuoret kokivat itsensä tarpeelliseksi erityisesti konkreettisen työskentelyn parissa silloin, kun heillä oli tärkeä tehtävää edistävä rooli. Kuulumisen kokemus näyttäytyi kulttuuriperintöprojektissa vahvasti osana ryhmäjäsenyyttä. Osallisuuden toteutumista jäsennettiin kuuden analyysissä muotoutuneen osallisuusroolin avulla, jotka olivat sivullinen, työskentelijä, ryhmäläinen, osallinen ja luokkalainen. Näistä osallisuus toteutui heikoiten sivullisessa ja parhaiten osallisessa. Luokkalainen oli ryhmärooli, joka ilmensi nuorten vuorovaikutusta ryhmänsä jäseninä kulttuuriperintöprojektin kontekstissa. Osallisuusroolit havainnollistivat, millaiseksi osallisuus vuorovaikutuksen ilmiönä kulttuuriperintöprojektin kontekstissa rakentui. Osallistavaa toimintaa suunniteltaessa on tarpeen huomioida, millaista osallisuutta osallistuvan ryhmän vuorovaikutus ja kontekstin rajoitteet mahdollistavat, miten motivaatiota voidaan vuorovaikutuksessa tukea ja millaiset työskentelytavat sopivat osallistuvalla ryhmälle. Tutkielman aineistonkeruussa kehitettyä menetelmää voi hyödyntää näiden asioiden tarkasteluun myös tulevissa osallisuushankkeissa