Vauvojen ja pienten lasten kortisolireaktiivisuus psykologisissa stressoriasetelmissa : meta-analyysi

Ihmisen stressivastetta on tutkittu jo pitkään mittaamalla HPA-järjestelmään liittyvän kortisolin tasojen muutoksia fysiologisissa ja psykologisissa stressoriasetelmissa. Syljenkeräysmenetelmien kehittyminen on lisännyt varsinkin vauvoilla ja pienillä lapsilla tämän kortisolireaktiivisuuden tutkimusta. Aikuisilla ja nuorilla kortisolireaktiivisuutta aiheuttavat stressorit ja niiden ominaisuudet ovat hyvin tiedossa, mutta tulokset vauvojen ja pienten lasten kortisolireaktiivisuustutkimuksissa ovat ristiriitaisia varsinkin psykologisia stressoreita käytettäessä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää meta-analyysin keinoin, saavatko psykologiset stressorit aikaan 0–18 kuukauden ikäisillä vauvoilla kortisolitasojen nousua laboratoriossa suoritetuissa stressoriasetelmissa. Lisäksi haluttiin selvittää, onko stressorityypillä, tutkittavien iällä tai tutkimuskäytänteillä moderoivaa vaikutusta stressorien kykyyn aiheuttaa kortisolireaktiivisuutta. Kirjallisuushaku suoritettiin PsycINFO- ja MEDLINE-tietokannoista, minkä tuloksena 6588 osumaa rajattiin 48 tutkimukseen, joista laskettiin meta-analyysiin 49 efektikokoa mitatuista kortisolitasoista ennen ja jälkeen stressorin esittämisen. Meta-analyysiin sisällytettiin psykologisia stressoreita käyttäneet laboratoriotutkimukset, joissa tutkittiin terveitä 0–18 kuukauden ikäisiä vauvoja, ja joissa oli mitattu sylkikortisolia ennen ja jälkeen stressorin esittämisen. Pääanalyysi ja jatkuvien moderaattoreiden analyysi (metaregressio) suoritettiin CMA-ohjelmalla random-effects-malleihin pohjaten, ja kategorisia moderaattoreita tarkasteltiin mixed-effects-malleja käyttäen. Tutkimuksen tulosten perusteella psykologiset stressorit saavat aikaan tilastollisesti merkitsevän, mutta suhteellisen pienen kortisolitasojen nousun. Efektikokojen vaihtelu on kuitenkin huomattavaa, ja tästä syystä efektiä ei voi pitää erityisen luotettavana. Stressorityypeillä ei havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa kortisolireaktiivisuuden aikaansaamisessa, mutta tutkimuksen tulokset antavat varovaista tukea erotilannetta ja Still-face-koeasetelmaa käyttävien stressorien käytettävyydelle. Iällä ei havaittu olevan vaikutusta stressorien kykyyn aiheuttaa kortisolireaktiivisuutta. Moderaattoreista vain totutteluvaiheen kestolla (vaihe ennen ensimmäistä kortisolimittausta, jossa vauvan annetaan tottua laboratorioympäristöön) havaittiin olevan moderoiva vaikutus efektikokoihin. Tutkimuksen tulokset selventävät kuvaa haasteista vauvojen ja pienten lasten kortisolireaktiivisuuden tutkimuksessa. Tulosten perusteella efektikokojen varianssia selittävien tekijöiden löytäminen on tärkeää, kun halutaan ymmärtää vauvaiän kortisolireaktiivisuutta ja sen kehittymistä