Kohti joustavaa sopimista - muutoksiin varautumisesta liikesopimuksissa

Muutoksen hallinta on yksi sopimusriitojen potentiaalisista aiheuttajista. Myös uudet liiketoimintamallit edellyttävät sopimustoiminnalta yhä tehokkaampia keinoja muutoksiin vastaamiseksi. Sopimustekniikalla voidaan vaikuttaa merkittävästi muutostilanteiden hallintaan. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka olosuhdemuutosten mahdollisuus voidaan huomioida sopimussuunnittelussa. Tutkielman keskeisintä käsitettä eli joustavaa sopimusta tarkastellaan ensinnäkin eri sopimustyyppien ja sopimusoikeudellisten teemojen, kuten dynaamisen sopimuksen ja reagoivan sopimuksen näkökulmasta. Lisäksi selvitetään lojaliteetti- ja kohtuusperiaatteen soveltumista joustaviin sopimuksiin. Tutkimuskysymyksiin vastataan lainopillisin menetelmin. Systematisoinnin avulla pyritään jäsentämään sopimusoikeudellisia mahdollisuuksia joustavan sopimuksen laatimiseksi. Kotimaisen sopimusoikeudellisen kirjallisuuden lisäksi tutkimuskysymyksiin haetaan vastauksia kansainvälisistä sopimusoikeudellisista periaatekokoelmista sekä kansainvälisistä empiirisistä tutkimuksista ja artikkeleista. Joustavan sopimuksen elementtejä on aikaisemmin tarkasteltu esimerkiksi elinkaari- ja kumppanuussopimusten sekä ohjelmistokehityssopimusten näkökulmasta. Tämänkaltaisissa sopimuksissa erilaiset muutosmekanismit, jatkuvat uudelleenneuvottelut ja joustava hinnoittelu ovat tyypillisiä. Muutoksia koskevien ehtojen laadintaa yhdistää kuitenkin sama haaste – kuinka määritellä ne muutostilanteet, joissa kyseiset ehdot tulevat sovellettaviksi? Muutostilanteiden määrittelyssä voidaan hyödyntää kansainvälisten periaatekokoelmien liikavaikeuslausekkeita. Mikäli muutos täyttää liikavaikeustilanteen edellyttämät kriteerit, muutoksesta haittaa kärsivällä osapuolella on oikeus vaatia uudelleenneuvotteluja. Tämänkaltaisten kriteerien käyttöä voitaisiin hyödyntää myös muissa joustavissa sopimusehdoissa. Lisäksi muutostilanteiden tunnistamisessa voidaan käyttää erilaisia luokitteluja, jotka toimivat riskienhallinnan pohjana sekä muutostekijöiden tunnistamisessa että niiden dokumentoinnissa. Tutkielmassa esitetään malli muutoksiin varautumisen vaiheista ja välineistä sopimussuunnittelussa. Tutkielman johtopäätöksinä todetaan, että sopimusoikeus tarjoaa monia mahdollisuuksia olosuhdemuutosten huomioimiseksi. Eri asia on kuitenkin se, osataanko niitä tosiasiassa hyödyntää. Keskeinen haaste on niiden muutostilanteiden määrittely, joissa sopimuksen mukauttamiseen johtavat ehdot tulevat sovellettaviksi. Voi hyvinkin olla, että muutoksiin haluttaisiin varautua, mutta niiden tunnistaminen osoittautuu liian haasteelliseksi ja aikaa vieväksi. Tämän vuoksi muutoksen hallinnassa tulisi entistä näppärämmin hyödyntää työkaluja, joiden avulla potentiaaliset muutokset voitaisiin ensinnäkin tunnistaa ja toiseksi selvittää kuhunkin tilanteeseen parhaiten soveltuvat muutoksenhallintamekanismit