Kuinka auttaa sotatraumoille altistuneita lapsia : Psykososiaalisen intervention vaikuttavuus sosioemotionaalisten voimavarojen ja resilienssin vahvistamisessa

Sotakokemuksilla tiedetään olevan vakavia seurauksia lasten mielenterveyteen. Siksi on ensiarvoisen tärkeää auttaa heitä selviytymään sodan aiheuttamista traumaattisista kokemuksista. Psykososiaaliset interventiot pyrkivät ennaltaehkäisemään lasten psykopatologisia oireita ja häiriöitä, sekä tukemaan heidän tervettä kehitystään, lisäämään psyykkistä hyvinvointia edistäviä ja suojelevia tekijöitä ja tukemaan heidän psyykkistä kestävyyttään. Väitöskirjatutkimus analysoi Teaching Recovery Techniques (TRT)-psykososiaalisen intervention vaikuttavuutta parantaa sotakokemuksille altistuneiden lasten sosiaalisia suhteita ja lisätä heidän sosiaalis-emotionaalisia voimavaroja ja psyykkistä kestävyyttä. Lisäksi tutkitaan millaiset tunteiden säätelykeinot ovat tehokkaita suojelemaan lasten mielenterveyttä sotatrauman kielteisiltä seurauksilta. Tutkimus suoritettiin Palestiinassa, Gazan kaistaleella vuoden 2008/2009 sodan jälkeen. Tutkimukseen osallistui 482 palestiinalaislasta, iältään 10-13 vuotiasta tyttöä ja poikaa, joista puolet satunnaistettiin TRT interventioon ja puolet toimivat kontrolliryhmänä (joka sai intervention myöhemmin). TRT intervention ryhmät kokoontuivat koulutyön jälkeen ja interventioihin erikoistuneet psykologit toimivat ohjaajina. Intervention kesto oli kaksi kuukautta, ja siihen sisältyi kaksi kahdentunnin viikottaista tapaamiskertaa. TRT interventio perustuu kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan ja soveltaa sen tehokkaita parantamiselementtejä. Tutkimuksen mittauspisteet olivat ennen interventiota (T1), intervention jälkeen (T2), sekä kuusi kuukautta intervention loputtua (T3). Lasten mielenterveys käsitteellistettiin tasapainona psyykkisten oireiden ja psykososiaalisten vahvuuksien välillä. Lapset raportoivat jälkitraumaattisia stressioireita (PTSD), depressio-, ahdistus- ja aggressio-oireita sekä psykososiaalisia voimavaroja. Resilienssiä mitattiin prososiaalisten vahvuuksien ja voimavarojen määrällä. Lapset raportoivat kokemiaan sotatraumoja, joita olivat esimerkiksi perheen jäsenten kuolema ja loukkaantuminen, kauheuksien todistaminen, kodin ja ympäristön tuho ja kuoleman pelko. Lasten sosiaalisia suhteita kartoitettiin toveri- ja ystäväsuhteiden, sekä sisarussuhteiden laadun avulla. Sisaruutta kuvaavat esimerkiksi suhteiden läheisyys, kilpailu ja mustasukkaisuus sekä konfliktit. Emotionaalista säätelyä mitattiin lasten reaktioilla tunteita herättävissä tilanteissa, kuten yksinjääminen, menetykset ja turhautumiset. Tutkimustulokset ovat osatutkimusten mukaan seuraavat. Ensimmäisessä osatutkimuksessa (Artikkeli I) tutkittiin psykososiaalisen intervention, TRT, vaikuttavuutta lisätä lasten tukea-antavia ja läheisiä sosiaalisia suhteita, erityisesti toveri-, ystävyys- ja sisarussuhteita. Edelleen tutkittiin selittävätkö (välittävä rooli) paremmat sosiaaliset suhteet TRT:n yhteyttä parantuneeseen mielenterveyteen, osoitettuna PTSD, depressio ja psykologisten oireiden vähentymisenä ja psykososiaalisten voimavarojen lisääntymisenä. Tulosten mukaan TRT intervention vaikutukset erosivat tytöillä ja pojilla: poikien yksinäisyys laski interventioryhmässä ja lisääntyi kontrolliryhmässä, kun taas tytöillä TRT ei ollut yhteydessä toverisuhteisiin. Kontrolliryhmän tyttöjen sisaruuskilpailu lisääntyi ja säilyi samana TRT interventioryhmässä. Oletusten vastaisesti TRT ei ollut kokonaisvaltaisen vaikuttava lasten sosiaalisten suhteiden parantajana. Parantuneet toverisuhteet välittävät osittain intervention myönteisiä vaikutuksia lasten mielenterveyteen. Johtopäätöksenä voidaan todeta sosiaalisten suhteiden olevan tärkeitä traumoja kokeneiden lasten auttamisessa, kun huomioidaan tyttöjen ja poikien erot. Toisessa osatutkimuksessa (Artikkeli II) tutkittiin psykososiaalisen TRT intervention vaikuttavuutta lisätä lasten resilienssiä, eli psykososiaalisia voivaroja ja psyykkistä taipuisuutta ja kestävyyttä. Resilienssin tutkiminen koettiin tärkeäksi, sillä sodan olosuhteissa elävien lasten myönteisiä kokemuksia tulisi lisätä tukemaan heidän hyvinvointiaan. Osatutkimuksessa analysoitiin lisäksi perhesuhteiden, erityisesti vanhempien ja lasten välisen kiintymyssuhteen roolia resilienssin lisäämisessä intervention kuluessa. Tulokset osoittivat, että TRT ei ollut vaikuttava lasten resilienssin suhteen, eli interventioon osallistuneilla lapsilla ei tapahtunut tilastollisesti merkittävää lisääntymistä prososiaalisen käyttäytymisen tai psykososiaalisten voimavarojen suhteen, kun heidän altistumisensa sotatraumoille kontrolloitiin. Myöskään vanhempien ja lasten kiintymyssuhteella ei ollut tilastollisesti merkitsevää roolia lasten resilienssin tason tai interventioon liittyvän muutoksen suhteen. Johtopäätöksenä on, että TRT ei ole tarpeeksi vaikuttava interventio myönteisen kehityksen ja sotatraumoja kokeneiden lasten kestävyyden lujittamisessa. Kolmannessa osatutkimuksessa (Artikkeli III) tutkittiin, millaiset emootioiden säätelykeinot olisivat tehokkaita suojelemaan lasten mielenterveyttä traumaattisten sotakokemusten kielteisiltä seurauksilta. Lapset voivat säädellä sotaan liittyviä tunteitaan, kuten vihaa, surua ja pelkoa, mm. suuntaamalla tarkkaavuutta toisaalle, kontrolloimalla ja tukahduttamalla tai tukeutumalla toisiin ihmisiin tai omiin voimavaroihin. Tulokset osoittivat, että mikään tunteidensäätelyn keinoista ei pystynyt suojelemaan lasten mielenterveyttä vakavilta sotakokemuksilta. Mutta suora yhteys havaittiin omiin voimavaroihin tukeutumisen ja alhaisten depressiivisyysoireiden välillä, ja toisiin ihmisiin tukeutumisen ja psykososiaalisten voimavarojen välillä. Sen sijaan tunteiden kontrollointi ja tukahduttaminen olivat kokonaisvaltaisesti yhteydessä lasten vakaviin mielenterveyden ongelmiin. Johtopäätöksenä on, että psykososiaalisten interventiomenetelmien sotatraumatisoituneiden lasten auttamisessa tulisi tukea kokonaisvaltaisesti lasten kehitystä, mielenterveyden edistämisen lisäksi. Toisin sanojen sosiaaliset suhteet, tunteiden säätely ja perhesuhteet on huomioitava luonnollisina voimavaroina. Tutkimuksessa pohditaan kriittisesti psykososiaalisten interventioden sopivuutta eri kulttuureissa.Background. Research is ample about the destructive effects of armed conflict and violence on the mental health of children. After war trauma, children may face difficulty controlling their feelings, may withdraw from social contacts, and experience concentration problems at school and feel lonely and isolated. Therefore, war-affected children need all possible help to assist them in overcoming their difficulties. Purpose. Interventions with children in settings of armed conflict aim at reducing psychopathology and aiding healthy development, protective factors, and resilience to overcome traumatic war experiences. As a result, this study investigated the effectiveness of psychosocial interventions in enhancing social relations and the resilience of war-affected children, and the protective role of emotion regulation in supporting their mental health. Method. After the Gaza War (2008–2009), children were randomly selected from schools in Gaza-Palestine to join the psychosocial intervention which was designed to prevent the consequences of trauma. The sample for (article I) and (article II) consisted of 482 children of 10–13-years, who were allocated to the intervention group or to the control-waiting list group. The assessments were measured at baseline (T1), at postintervention two months later (T2), and follow-up six months postintervention (T3). The sample for (Article III) was 482 Palestinian children, who represent the baseline group of (Article I & Article II). In article I, we examined the effectiveness of the Teaching Recovery Technique, TRT, psychosocial intervention in enhancing good social relations and investigated whether these enhanced social relations would mediate the intervention effect on mental health in Palestinian children. The children reported the quality of peer (friendship and loneliness) and sibling (intimacy, warmth, conflict, and rivalry) relations, and posttraumatic stress, depressive and psychological distress symptoms, as well as psychosocial well-being. In Article II, we investigated the effectiveness of psychosocial intervention in strengthening resilience among war-affected children and the moderating role of family in affecting a child’s resilience. Children reported positive indicators of their mental health (prosocial behaviour and psychosocial well-being). Mothers reported about their willingness to serve as an attachment figure, and the child reported about the family atmosphere. In Article III, we first tested the protective (moderator) function of different Emotion Regulation (ER) strategies among Palestinian children as well as the direct associations between ER and multiple mental health outcomes. Second, we tested whether the protective function of ER differed between boys and girls or if there were gender differences in the direct associations between ER strategies and mental health. ER was assessed by the Emotion Regulation Questionnaire and mental health by post-traumatic stress (Children’s Impact Event Scale), depressive, and psychological distress (Strengths and Difficulties Questionnaire) symptoms, and by psychosocial well-being (Mental Health Continuum-Short Form). War trauma involved 42 events. Results. The results for Article I showed gender-specific TRT intervention effects: Loneliness in peer relations reduced among boys and sibling rivalry reduced among girls. The TRT prevented the increase in sibling conflict that happened in the control group. The mediating hypothesis was partially substantiated for improved peer relations, and beneficial changes in sibling relations were generally associated with improved mental health. The results for Article II showed that the intervention was not associated with a statistically significant rise in the level of wellbeing or prosocial behaviour among children. In addition, the intervention outcome was not moderated by the mother’s acceptance and willingness to serve as an attachment figure, nor by family atmosphere. The results for Article III showed, first, that none of the ER strategies could protect a child’s mental health from the negative impact of war trauma, but self-focused ER was associated with low depressive symptoms, and other-facilitated ER with high psychological well-being. However, controlling of emotions formed a comprehensive risk for children’s mental health. Second, gender differences were found in the protective role of ER, as self-focused and distractive ER formed a vulnerability among boys. Conclusion. The study results and discussion of literature on psychosocial intervention for war-affected areas demonstrate the vital role of social resources, resilience factors, and emotion regulation in promoting the mental health and development of war-affected children