Laatuun verhoutunut vanhuus : diskurssianalyysi 2000-luvun ikäihmisten palvelujen laatusuosituksien tuottamasta laatu- ja vanhuskäsityksestä

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan 2000-luvun ikäihmisten palvelujen laatusuosituksien tuottamaa laatu- ja vanhuskäsitystä. Tutkielmassa paneudutaan siihen, mitä laadulla oikeastaan tarkoitetaan ja millaisia käsityksiä 2000-luvulla julkaistut ikäihmisten palveluiden laatusuositukset rakentavat vanhuksista. Tutkielmassa laatusuosituksia lähestytään sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta eli laatusuositukset nähdään sosiaalista todellisuutta tuottavina teksteinä. Tutkielma pyrkii tuomaan esille laatusuosituksien tavoitteleman laadun luonteen sekä käsityksen siitä, millaisina laatusuositukset näkevät vanhukset. Tutkielman varsinaisena metodina on diskurssianalyysi. Vanhuksien asema on muuttunut 1990-luvun laman jälkeen, samalla kun suomalainen hyvinvointivaltio on kokenut voimakkaita muutoksia. Väestön ikääntyessä on tarvittu uudenlaisia ideoita ja ratkaisuja, joita myös globalisaation tuomat mahdollisuudet ovat tarjonneet. Uusi julkisjohtaminen (New public management) on rantautunut Suomeen Yhdysvalloista ja se on saavuttanut vahvan aseman julkisella sektorilla. Yhteiskuntaa on alettu kuvaamaan yhä talouspainotteisemmin. Kysymys vanhusten hoivasta on politisoitunut viime vuosikymmenten aikana ja vastuu hoivasta on siirtynyt perheiltä julkiselle sektorille, vaikka perheen rooli vanhusten hoivassa on edelleen nähtävissä. Analyysi esittää laatuun liittyen kolme diskurssia: rakenteelliset realiteetit -diskurssin, elämänlaatudiskurssin sekä laatuprosessidiskurssin, joista rakenteelliset realiteetit -diskurssi on vallitsevin. Laatu tuotetaan rakenteissa, joiden kautta mahdollistetaan myös hyvä elämänlaatu. Laadun kuvauksissa keskeistä on sen talouspainotteisuus, laadun rakenteet on luotava mahdollisimman kustannustehokkaiksi ja laatuprosessia tarkkaillaan budjetin näkökulmasta. Toinen osa analyysia on vanhuskäsitykset, jotka ovat jaettavissa neljään diskurssiin: kuluttajuuden tuen diskurssi, vastuudiskurssi, tuottavan ja onnistuneen ikääntymisen diskurssi sekä riskidiskurssi. Kuluttajuuden tuen diskurssi esittää vanhukset kuluttajina, jotka riittävän tuen avulla toimivat asiakkaina kaikilla sektoreilla. Vastuudiskurssi kuvaa vanhuksia vastuullisina kansalaisina, jotka pitävät huolta itsestään ja läheisistään. Tuottavan ja onnistuneen ikääntymisen diskurssi käsittää vanhukset aktiivisina, yhteiskunnallisesti tuottavina kansalaisina, joka johtaa ikääntymisessä onnistumiseen. Riskidiskurssi käsittää vanhukset edellisten vastakohtana, riskeinä vanhuuden onnistumiselle tai esimerkiksi sairauden myötä jo vanhuudessa epäonnistuneina. Tutkielmassa löydetyt diskurssit ovat yhtenäisiä hyvinvointivaltiossa tapahtuneiden muutosten kanssa. Laatukuvaukset ovat talouspainotteisia ja vanhukset nähdään yhteiskunnan tuottavina jäseninä. Vanhukset nähdään yhä terveempinä ja itsenäisempinä, jolloin heidän oletetaan myös osallistuvan aktiivisesti yhteiskunnan toimintaan, mutta heidän odotetaan ottavan vastuun myös itsestään ja lähimmistään. Osa vanhuksista taas nähdään riskeinä tämän toteutumiselle, jolloin yhteiskunnalliset voimavarat tulee kohdistaa pääosin näihin yksilöihin